Tuoretta tietoa Virosta
18.9.2023 | Vapaa-aika

Maailmankylä KAMALAMMAS saapuu vanhaan kauppakaupunkiin 

Kansainvälisten keittiöiden ruokia ja kulttuurielämyksiä tarjoillaan kuuden päivän ajan Rakveressa
Teksti Susanna Poikela
Kuva Visit Estonia / Rivo Veber

Maailmankylä KAMALAMMAS saapuu vanhaan kauppakaupunkiin 

 

Kansainvälisten keittiöiden ruokiin ja kulttuuriin voi tutustua Rakveressa maanantaista lauantaihin (18.9. –23.9.). Festivaalipäivien aikana monet kaupungin ravintolat tarjoavat erikoislounastarjouksia. Piipahda Berliini Trahterissa, Rakveren teatterikahvilassa tai esimerkiksi Bamboo Gardenissa maistelemassa paikallisia ja kansainvälisiä makuja.

Lauantaina 23.9. nousee maailmankylä Rakveren upeaan Vallimäen ulkoilmakeskukseen. Tapahtuma avataan kello 12. Eri maiden keittiöt ovat laajasti edustettuna tapahtumassa. Kansallisruokiaan tarjoilee paikan päällä peräti 19 maata, muun muassa Viro, Nigeria, Filippiinit, Meksiko, Libanon, Thaimaa, Ukraina ja monet muut. 

Ruoka, musiikki ja tanssi ovat aina kuuluneet yhteen kaikissa kulttuureissa. Festivaalin aikana nautitaan elävästä musiikista, jota tarjoilee Nedsaja Küla Bänd -niminen yhtye. Kulttuurilavalle nousevat itämaisen tanssin ryhmä Alima, korealaisen tanssin ryhmä LoVe2 Dance Crew Tallinnasta ja irlantilainen tanssiryhmä Solas. 

Festivaalille on vapaa sisäänpääsy.

 

18.–23.9. KAMALAMMAS, Rakvere.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
berliini trahter festivaalit Kamalammas Rakvere ruokafestivaali tapahtumat Vallimäen ulkoilmakeskus vallimäki

2.12.2025 | Vapaa-aika

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää