Tuoretta tietoa Virosta
12.7.2024 | Kulttuuri

Maailmankuulu italialainen tenori Tallinnassa

Teksti Senja Lundin
Kuva A. Bernad

Maailmankuulu italialainen tenori Tallinnassa

 

Maailmankuulu tenori Fabio Armiliato esiintyy Virossa ensimmäistä kertaa sunnuntaina 14. heinäkuuta Puccini ja hänen aikalaisensa -oopperagaalassa. Konsertin järjestää Viron musiikki- ja teatteriakatemia EMTA sekä musiikkisäätiö PLMF. 

Oopperagaalan ohjelma koostuu tunnetuista aarioista, joita esittävät Fabio Armiliato ja hänen mestarikurssille osallistuneet laulajat Jo YounmiI, Marion Melnik, Marta Ojasoo, Hanna-Elisa Joki-Luomala, Irina Goro, Viktoriya Lykova, Laura Olev, Cesare Kwon, Daniils Lugovskis ja Paolo Breda Bulgherini. Laulajia säestää pianisti Simone Marziali.

Fabio Armiliato on tullut kuuluisaksi kansainvälisellä oopperakentällä musikaalisuudestaan ja  korkeasta laulurekisteristään. Hän on syntynyt Genovassa, jossa hän valmistui Niccolò Paganini -konservatoriosta. Lisäksi hän on täydentänyt osaamistaan legendaarisen Franco Corellin ohjauksessa. 

Menestyksekkään debyyttinsä jälkeen Armiliato on esiintynyt maailmalla arvostetuimmissa oopperataloissa, kuten New Yorkin Metropolitanissa, Milanon Teatro alla Scalassa, Pariisin oopperatalossa sekä Wienin valtionoopperassa. Oopperaesitysten ja konserttien lisäksi Armiliato pitää mestarikursseja ja ohjaa nuoria laulajia.

Viron musiikki- ja teatteriakatemia EMTA on Viron ainoa esittävien taiteiden yliopisto. Vuonna 2019 EMTA avasi upouuden 6000 neliömetrin kokoisen konserttisalikompleksin Tallinnan keskustaan. Sen sydämessä on 482-paikkainen suuri konserttisali, joka sopii erinomaisesti klassisen musiikin esityksiin. Salin akustiikan on suunnitellut Viron kokenein akustikko Linda Madalik yhdessä tanskalaisasiantuntijoiden kanssa.

Puccini ja hänen aikalaisensa -oopperagaala järjestetään sunnuntaina 14.7. klo 15 EMTA:n suuressa konserttisalissa. Liput ovat saatavilla Piletilevin lippupalvelusta sekä paikan päältä.

 

Lue myös: 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
EMTA Fabio Armiliato konsertit ooppera oopperagaala PLMF Puccini Teatro alla Scala

16.6.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

22.3.–3.8. BANANA-näyttely, Flo Kasearu, Tallinna Flo Kasearun näyttely Kai taidekeskuksessa tarkastelee julkisen maan käyttöä ja sen vaikutuksia yhteisöön. … Lue lisää

15.6.2025 | Kulttuuri

Viron kesäpääkaupunki toivottaa kesän tervetulleeksi

Viron kesäpääkaupunki toivottaa kesän tervetulleeksi

Pärnussa kesän alku otetaan tänä vuonna vastaan entistäkin näyttävämmin. Kyseessä ei ole ainoastaan Viron lämpimimmän ja juhlavimman vuodenajan virallinen … Lue lisää

14.6.2025 | Kulttuuri

Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen Tarttoon

Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen Tarttoon

Mitkä ovat ne kulttuuripaikat, joissa viihdyt ja nautit olostasi? Ensimmäisenä nostaisin esiin olutravintola Münchenin, joka sijaitsee aivan Tarton yliopiston … Lue lisää

13.6.2025 | Kulttuuri

Satu Kalliokuusen Kannot -näyttely avautuu Muhussa

Satu Kalliokuusen Kannot -näyttely avautuu Muhussa

Mitä jos puut puhuisivat – tai tarkemmin, kannot? Suomalaisen kuvataiteilijan Satu Kalliokuusen uusi taidenäyttely Kannot avaa näkymän metsän syvään … Lue lisää

12.6.2025 | Kulttuuri

Italialainen kultakurkku hurmaa Tallinnassa

Italialainen kultakurkku hurmaa Tallinnassa

Italialainen laulaja sekä lauluntekijä Matteo Bocelli saapuu lokakuussa toista kertaa Tallinnaan osana Falling in Love World Tour 2025 -kiertuettaan. … Lue lisää

11.6.2025 | Kulttuuri

Brittiläinen kulttibändi konsertoi Noblessnerin Valimossa

Brittiläinen kulttibändi konsertoi Noblessnerin Valimossa

The Cult on yksi rockin legendoista. Vuonna 1983 Bradfordissa, Englannissa perustettu yhtye saavutti kaupallisen läpimurtonsa vain kaksi vuotta myöhemmin … Lue lisää

10.6.2025 | Kulttuuri

Komediaa Jeff Arcurin seurassa

Komediaa Jeff Arcurin seurassa

Et ehkä vielä tunne nimeä Jeff Arcuri, mutta jos arvostat hyvää stand up -komiikkaa, nimi on sinulle varmasti tuttu. … Lue lisää

10.6.2025 | Kulttuuri

Tuglas-seura suosittelee virolaista kulttuuria Suomessa

Tuglas-seura suosittelee virolaista kulttuuria Suomessa

SUOMENVIROLAISTEN JUHANNUSJUHLA lauantai 14.6. kello 17.00. Aurlahti, Rantapuisto 8, Lohja. Suomenvirolaisten perinteisessä juhannusjuhlassa esiintyvät Anne Veski, Terminaator, Shanon ja … Lue lisää