Maailmankuulu Da Vinci Genius -elämysnäyttely avautuu Tallinnassa
Teksti Susanna Poikela Kivat lehdistöaineisto
Tallinnan Telliskiven alueella avautuu perjantaina 25. huhtikuuta kansainvälinen interaktiivinen kiertonäyttely Da Vinci Genius, joka tarjoaa syväsukelluksen Leonardo da Vincin luovuuteen, tuotantoon ja ajatteluun.
”Näyttely esittelee da Vincin taiteellisen perinnön lisäksi yleiskatsauksen hänen tieteellisiin tutkimuksiinsa ja teknisiin visioihinsa sekä pohdintoihin ihmiskehosta, luonnosta ja jopa avaruudesta,” kertoo PoCo-museon johtaja ja näyttelyn järjestäjä Linnar Viik.
Innovatiivisen teknologian avulla kävijät voivat eläytyä maailmaan da Vincin silmin. Viikin mukaan näyttelyn tavoitteena on innostaa pohtimaan da Vincin ajatusten kytköksiä nyky-yhteiskuntaan ja tieteen kehitykseen.
”Da Vincin poikkeuksellinen mieli ennakoi jo 500 vuotta sitten monia nykyajan globaaleja haasteita.”


Luovuus kohtaa huipputeknologian
Näyttely hyödyntää interaktiivista tekoälyteknologiaa, koko tilan täyttäviä projisointeja ja 360 asteen äänisuunnittelua. Tuloksena on kokemus, jossa klassikkoteokset kuten Mona Lisa ja Viimeinen ehtoollinen heräävät eloon uudessa valossa. Da Vincin innoittama taide-elämys tutkii luovuuden rajoja teknologian, valon, tarinankerronnan ja musiikin keinoin.
Näyttelyn on tuottanut lontoolainen Phoenix Immersive -studio, ja sen on konseptoinut ja suunnitellut berliiniläinen flora&faunavisions. Äänisuunnittelusta vastaa Grammy-ehdokkuuden saanut brittiläinen DJ SASHA, jonka luoma äänimaailma seuraa kävijää koko kokemuksen ajan.
Näyttelyä sponsoroi AS Tallink Grupp. Club One -kanta-asiakkaat saavat lipuista 15 prosentin alennuksen.
Da Vinci Genius avataan vierailijoille 25. huhtikuuta 2025 Telliskiven M-hallissa ja se on avoinna 31. lokakuuta 2025 saakka. Liput näyttelyyn voi ostaa Piletilevin lippupalvelusta.
25.4.–31.10.2025 Da Vinci Genius, Telliskivi 60/3, Tallinna


The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Suo luo virolaisen rauhan
- Corgi Fest -tapahtuman pääesiintyjiä ovat corgi-koirat
- Tallinnan Fotokuu avaa syksyn näyttelykauden
Lue lisää samasta aiheesta
Da Vinci
Mona Lisa
näyttelyt
Telliskivi
Viimeinen ehtoollinen