Tuoretta tietoa Virosta
26.5.2018 | Luonto

Verkkouutinen Luonnon livekamerat Virossa huippusuosittuja – merikotkakamera esittelee Sulevin ja Suvin perhe-elämää

Teksti Mikko Virta
Kuva Looduskalender / Urmas Sellis

Luonnon livekamerat Virossa huippusuosittuja – merikotkakamera esittelee Sulevin ja Suvin perhe-elämääSuvin ja Sulevin perhe-elämää on seurattu tiiviisi Virossa. Merikotkapariskunnan ainoa poikanen saa kohta renkaan jalkaansa.

Norppakamera on ollut Suomessa suuri hitti, mutta pekkaa pahemmaksi ei jäädä Suomenlahden eteläpuolellakaan.

Luonnon livekameroita on Virossa tällä hetkellä toiminnassa peräti yksitoisata erilaista. Looduskalendersivuston kautta pääsee tarkkailemaan muun muassa lehtopöllöjen, mustahaikaroiden ja kiljukotkien pesien elämää.

Looduskalenderin nettikamerat saivat alkunsa jo 14 vuotta sitten. Yksi ensimmäisistä kameroista seurasi mustahaikaroiden pesätouhuja. Kamerat tarjoavat arvokasta tietoa harvinaisten lajien elintavoista ja käyttäytymisestä. Seuraajia on ympäri maailman, myös Suomesta.

Erityisen suosittu on ollut merikotkien pesäkamera. Suleviksi ja Suviksi nimetyt merikotkat asustelevat Länsi-Virossa.

Tänä kesänä merikotkilla on yksi poikanen, joka on kasvanut jo melko suureksi. Poikasen touhuja on hauska seurata kameran välityksellä. Foorumista voi jälkikäteen katsella, mitä pesässä on tapahtunut.

Merikotkakameran kanssa jo monta vuotta puuhannut Urmas Sellis Viron Kotkaklubista kertoo, että poikanen rengastetaan todennäköisesti ensi viikolla. Odotettavissa on siis jännittäviä hetkiä.

Urmas Sellisin mukaan merikotkakamera sai vuonna 2016 jättimäiset 12 miljoonaa klikkausta.

Merikotkien pesäkameraan pääsee tästä linkistä.

Looduskalenderin sivulle pääsee tästä linkistä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Kalasääski kamera viro Kotka live Kotkanpesä kamera viro luontokamera Pesäkamerat 2020 Pesäkamerat viro Sääksikamera viro Viron sääksikamera

19.11.2025 | Luonto

camera icon6
Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kauksiojan polku – Peipsijärven upeat rantamänniköt Peipsijärven pohjoisrannalla kulkeva polku vie kulkijan komeaan rantamännikköön, joka kohoaa entisten hiekkadyynien päällä. … Lue lisää

14.9.2025 | Luonto

Suoretkelle Raplamaalle

Suoretkelle Raplamaalle

Tuntuuko arki raskaalta velvollisuuksien tai huonojen vitsien keskellä? Raplan maakunnan suopäivät tarjoavat täydellisen mahdollisuuden kokea jotakin niin kaunista, että … Lue lisää

5.9.2025 | Luonto

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Mitä yhteistä on chileillä ja tomaateilla? Ne molemmat ovat lähtöisin Amerikasta ja niitä käytetään usein yhdessä ruoanlaitossa. Molemmat kuuluvat … Lue lisää

28.8.2025 | Luonto

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnassa on avattu uusi viherväylä, jota kutsutaan nimellä Ötökkäväylä (viroksi Putukaväil). Se tarjoaa kodin ja turvallisen kulkuväylän metsiin lukemattomille … Lue lisää

14.8.2025 | Luonto

Perseidien tähdenlentojen katselua

Perseidien tähdenlentojen katselua

19. elokuuta Pärnun Pernova Luontotalo järjestää ainutlaatuisen tapahtuman Perseidien tähdenlentoparven kunniaksi. Illan ohjelmassa on tapahtumaa varten sävellettyä musiikkia, luentoja … Lue lisää

13.7.2025 | Luonto

camera icon5
Majakat kutsuvat kesäretkelle

Majakat kutsuvat kesäretkelle

Kõpun majakka – Itämeren vanhin Ensimmäiset askelmat ovat julmat. On nostettava polvea kunnolla, että pääsee seuraavalle askelmalle. Kun katson … Lue lisää

19.6.2025 | Luonto

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha järjestää jälleen suositun Pionipäivät -tapahtuman 22.–28. kesäkuuta. Tapahtuman aikana vierailijat voivat ihailla lähes kolmensadan pionilajikkeen kukintaa, … Lue lisää

6.6.2025 | Luonto

camera icon5
Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Karpaloilla herkutteleva sorsa jäi luonto-oppaan mieleen Lahemaan kansallispuistossa Wanderlust Matkad -yrityksessä luonto-oppaana työskentelevä Signe Ohakas kertoo käyneensä Lahemaalla jo … Lue lisää