Tuoretta tietoa Virosta
4.10.2019 | Ostokset

Lokakuu on Virossa huippumuodin kuu – parhaillaan on käynnissä muotielokuvafestivaali

Lokakuu on Virossa huippumuodin kuu – parhaillaan on käynnissä muotielokuvafestivaaliYksi Kultaisen neulan saajan ehdokkaista on virolainen muotitalo Iris Janvier. Kuva viime kevään muotiviikon näytöksestä.

Kultaisella neulalla palkitaan parasta virolaista designia. 

 

Lokakuussa nousee esille yhä korkeatasoisemmaksi ja monipuolisemmaksi kehittynyt Viron muoti- ja design-ala. Vuosittain järjestettävällä Tallinn Fashion Weekillä (Tallinnan muotiviikko) 16.–19.10. palkitaan Kultaisella neulalla (Kuldnõel) edellisvuoden paras muotisuunnittelija, ja eri muotinäytöksissä esittäytyvät tämän hetken kiinnostavimmat muodinluojat.

Kultainen neula on Viron tärkein muotialan palkinto, joka annetaan suunnittelijalle tai tuotemerkille, joka on osoittanut jatkuvaa luovuutta vähintään viiden vuoden ajan.

Tämän vuoden ehdokkaita Kultaisen neulan saajaksi ovat muun muassa upeita ilta- ja hääpukuja suunnitteleva Kirill Safonov, korusuunnittelija Tanel Veenre sekä Iris Janvier -muotitalon perustaja Arina Baranovskaja. Kaikkien palkintoehdokkaiden muotinäytös on Tallinnan Kulttuurikattilassa keskiviikkona 16.10.

 

Muotiviikon ohjelmasta suomalaisille on kenties tutuin virolaiseen Baltika-muotitaloon kuuluva vaatemerkki Ivo Nikkolo, joka viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlaansa. Ivo Nikkolon näytös on muotiviikon ohjelmassa torstaina 17.10.

Muotitunnelmaan voi virittäytyä jo lokakuun alkupuolella, kun Tallinnassa ja Tartossa järjestetään muotielokuvien festivaali MoeKunstiKino 3.–9.10. Ohjelmassa on muotiin liittyviä dokumenttielokuvia, joiden aiheina ovat tänä vuonna muun muassa Jean Paul Gaultierin ja Coco Chanelin kaltaiset legendat.

MoeKunstiKino-festivaalin näytöksiä on Tallinnassa Sõprus-elokuvateatterissa ja Tartossa Elektriteaterissa. 

 

Tallinn Fashion Week 16.–19.10, Põhja pst 27a (Kulttuurikatel), Tallinna.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Tallinn Fashion Week

Lue lisää samasta aiheesta
coco chanel iris janvier jean paul gaultier kirill safonov kuldnõel moekunstikino muotipalkinto viro tanel veenre

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää