Livikon museossa voi Tallinnassa tutustua perinteikkään juomanvalmistajan tarinaan
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov,
kartta Eve Jaansoo
Kännu Kukk -juomasta kaikki alkoi. Gloria Hallaste esittelee Livikon punaista klassikkoa.
Viru Valge -viina ei juuri esittelyjä kaipaa. Viinapullon etiketissä seisoo pasuunaa puhaltava poika.
”Tarinan mukaan pasuunapoika soittaa lännen suuntaan. Siellä on vapaus”, kertoo Livikon museon kuraattori Gloria Hallaste.
Pasuunapojan ja monen muun virolaisen juomanvalmistuksen historiaan liittyvän tarinan pääsee kuulemaan Tallinnassa Livikon museossa ja tehdaskierroksella. Vuonna 1898 perustettu Liviko on merkittävä osa Tallinnan ja koko Viron elintarviketeollisuuden historiaa. Sen tehdas on edelleen komeissa vanhoissa tiloissa lähellä Tallinnan keskustaa. Tehtaaseen ja sen yhteydessä olevaan museoon pääsee ennakkovarauksesta tutustumaan opastetulla kierroksella.
Tehdaskierroksella pääsee näkemään myös Livikon pullotuslinjaston työssään.
Tehdas huokuu vanhan teollisuusajan henkeä, vaikka tekniikka onkin modernia ja kemistien laboratoriot kuin sairaalassa. Tehdaskierroksella vierailija pääsee tutustumaan alkoholijuomien erilaisiin valmistusvaiheisiin tislaamisesta ja suodattamisesta aina pullottamiseen asti. On melkoinen kokemus nähdä ja kuulla, kuinka pullotusrobotit suoltavat sisuksistaan tuhansia Vana Tallinn -pulloja.
Gloria Hallaste näyttää kierroksella myös ”itkuhuoneen” (viroksi “nututuba”), jonne tarinan mukaan tehtaan työntekijät välillä pakenivat suremaan, jos töissä tuli vastaan liian kireitä tilanteita. Komeita nähtävyyksiä ovat myös edelleen käytössä olevat tislauslaitteet Mahta ja Elfriede, jotka ovat saaneet nimensä Livikossa työskennelleiden likööri- ja tislausmestareiden mukaan.
Livikon museossa voi kuvauttaa itsensä Viru Valge -pullon etiketistä tutussa pasuunapojan asussa.
Tehdaskierros päättyy museoon tutustumiseen. Tyylikkäissä tiloissa on nähtävillä Livikon tuotevalikoimaa eri aikakausilta, ja kävijä voi testata omia tuoksuaistejaan.
Lopuksi voi kuvauttaa itsensä pasuunapojan asussa ja soittimen kera. Puhallussuunta on, tietenkin, länteen.
Livikon tehdaskierros ja museo, Masina 11, Tallinna. Museoon ja tehtaaseen tutustumiseksi pitää tehdä ennakkovaraus ja mukaan pääsevät vain täysi-ikäiset.
Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos
Tiesitkö, että reilut sata vuotta sitten Noblessnerin satama toimi tsaarinaikaisena sukellusvenetelakkana, jossa suurissa kalkkikivestä rakennetuissa tehdashalleissa valmistettiin aikansa huippumeritekniikkaa? … Lue lisää
25.5.2025 | Historia
Näyttely Viron ruotsalaisväestöstä Viron kansallismuseossa
Viron kansallismuseossa on avattu uusi näyttely nimeltä Rannarootslased. Estlandssvenskar. Vironruotsalaiset. Kyseessä on tähän asti laajin ja kattavin näyttely, joka … Lue lisää
24.4.2025 | Historia
6
Viron historia paljastuu Kansallisarkiston saleissa
Oliko leijonia joskus Virossa? Mistä virolaiset ylipäätään ovat peräisin? Ja ovatko he aina olleet itsepäisiä? Näihin ja moniin muihin … Lue lisää
23.4.2025 | Historia
Vironkielinen kirjallisuus täyttää 500 vuotta – harvinaisuuksia esillä Nigulisten museossa
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 500 vuotta ensimmäisen vironkielisen kirjan julkaisemisesta. Merkkivuotta juhlistetaan näyttävästi Tallinnassa, kun Nigulisten museossa avataan perjantaina … Lue lisää
23.3.2025 | Historia
5
Kun laivat palasivat Tallinna-Helsinki reitille
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta Helsinki–Tallinna-laivareitin uudelleen avautumisesta. Reitti suljettiin, kun Neuvostoliitto miehitti Viron toisen maailmansodan seurauksena. Keväällä … Lue lisää
11.2.2025 | Historia
Itsenäistyminen on hankalaa
Pärnun keskustan aukiolla on erikoinen rakennelma. Se on kopio parvekkeesta, joka oli aikoinaan Endla-teatterin toisen kerroksen parveke. Endla-teatterin vanhan … Lue lisää
6.12.2024 | Historia
Viron sotamuseo avasi uuden kiertävän näyttelyn
Viron sotamuseo Viimsissä on avannut uuden näyttelyn, jossa muistetaan 1.12.1924 tapahtumia, jolloin kommunistijoukot yrittivät kaapata vallan Virossa. Perjantaina 29. … Lue lisää
24.11.2024 | Historia
Menneisyyden muistumat
Otepään talviurheilukaupungin keskustassa oli suuri puistoalue, jossa oli neuvostosotilaiden hautausmaa. Sellainen sankarihautausmaa, jossa lepäsivät Otepään ”vapauttaneet” neuvostosankarit. Samanlaisia sotilashautausmaita … Lue lisää