Tuoretta tietoa Virosta
24.10.2021 | Viro

Linnahall – betoninen Goljat meren rannalla

Teksti Mark Taylor
Kuva Andrei Chertkov

Linnahall – betoninen Goljat meren rannalla

 

Tulipa Tallinnaan lentäen tai laivalla, ei voi olla huomaamatta valtavaa hylätyn näköistä betonirakennelmaa Vanhankaupungin ja meren välissä. Se on Linnahall.

Elokuvan ystävät tietävät, että rakennus oli useassa kohtauksessa vuoden 2020 suurimmassa elokuvassa Tenet.

Linnahall rakennettiin vuonna 1980. Rakennus oli osa Moskovan olympialaisia, koska olympialaisten purjehdustapahtumat järjestettiin Tallinnassa. Tuohon aikaan moderni kulttuuri- ja urheilukeskus oli uusinta uutta.

Linnahall sisälsi muun muassa 5 000-paikkaisen amfiteatterin sekä lavan, joka pystyi isännöimään suuria sinfoniaorkestereita, jäähallin sekä useita ravintoloita ja kahviloita.

1990-luvulla, kun Tallinnassa rakennettiin muita vastaavanlaisia tiloja, alkoi Linnahallin suosio laskea. Unohdettu liuskekivi- ja betonirakennus alkoi rapistumaan.

Vielä muutama vuosi sitten Linnahall toimi nopean pikalaivayhteyden terminaalina ja helikopterikenttänä Helsinkiin matkustaville.

Ennen koronapandemiaa oli Tallink kiinnostunut ostamaan Linnahallin. Vuonna 2020 Tallinnan kaupunki, laivayhtiö Tallink ja sijoitusyhtiö Infotar tekivät sopimuksen, jonka mukaan yhtiöt rakentavat Linnahalliin uuden matkustajasataman, jonka yhteyteen tulee myös kokouskeskus, hotelli ja kauppakeskus. Nyt kauppa on rauennut tai ainakin tauolla.

Pitää toivoa, että nykyinen tilanne on vain välivaihe Linnahallin tarinassa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
arkkitehtuuri linnahall Linnahalli maamerkki moskovan olympialaiset satama Tallink Tenet

11.6.2025 | Viro

Missä suomalaiset nukkuvat yönsä Virossa?

Missä suomalaiset nukkuvat yönsä Virossa?

Tämän vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen suomalaismatkailun numeroita avatessa näkyy, että yöpymiset ovat vahvasti siirtyneet pois perinteisestä hotellimajoituksesta. Suomalaisten matkailua Viroon … Lue lisää

11.6.2025 | Viro

Lennä Tallinnasta Madeiralle 

Lennä Tallinnasta Madeiralle 

airBaltic avaa suorat lennot Tallinnan ja Madeiran välillä lokakuussa. Uusi reitti liikennöi joka sunnuntaisin ajalla 26.10.2025–22.3.2026. Liput ovat jo … Lue lisää

1.6.2025 | Viro

Viron todelliset tilastot – opas virolaiseen elämään

Viron todelliset tilastot – opas virolaiseen elämään

Kuinka pitkä on virolaisen keskimääräinen elinikä? Kuinka onnellisia he ovat? Kuinka paljon he juovat, ja kuinka turvallista Virossa on … Lue lisää

25.5.2025 | Viro

Pääsiäinen vaikutti alkuvuoden matkailijamääriin

Pääsiäinen vaikutti alkuvuoden matkailijamääriin

Viron tilastokeskuksen julkaisemaa tilastoa maaliskuun matkailijamääristä kommentoitiin useissa lehdissä. Suomalaisten matkailijoiden määrä oli uutisen mukaan vain 36 000 ja … Lue lisää

22.5.2025 | Viro

Näistä puhutaan Virossa

Näistä puhutaan Virossa

Viron väkiluku väheni Viron tilastokeskuksen tilaston mukaan Virossa asui tänä vuonna 1. tammikuuta 1 369 995 ihmistä, mikä tarkoittaa, … Lue lisää

15.5.2025 | Viro

camera icon10
Länsi-Viron hurmaavat helmet Hiidenmaa ja Saarenmaa

Länsi-Viron hurmaavat helmet Hiidenmaa ja Saarenmaa

Vaikka Viron suurimmat saaret, Saarenmaa ja Hiidenmaa, ovat suomalaisille tuttuja nimeltä, ne ovat silti monelle yhä edelleen kokematta. Esimerkiksi … Lue lisää

13.5.2025 | Viro

Puolustusverosta luovutaan Virossa – tilalle muita veronkorotuksia

Puolustusverosta luovutaan Virossa – tilalle muita veronkorotuksia

Viron hallitus peruu kahden prosentin puolustusveron, jonka oli määrä tulla voimaan vuoden 2026 alusta alkaen väliaikaisesti. Puolustusveron tulee korvaamaan … Lue lisää

10.5.2025 | Viro

Sireenit soivat keskiviikkona Virossa 

Sireenit soivat keskiviikkona Virossa 

Sireenit soivat ympäri Viroa keskiviikkona 14. toukokuuta, kun maassa testataan hälytysjärjestelmän toimivuutta osana Siil-sotaharjoitusta. Ei ole kuitenkaan mitään syytä … Lue lisää