Tuoretta tietoa Virosta
6.4.2024 | Viro

Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Elina Kasesalu, Katrin Käis, tapahtuman järjestäjä

Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

 

Tartossa juhlitaan euroviisujen hengessä 7.–8. huhtikuuta. Yleisö voi nauttia illan aikana euroviisukappaleista, joita lavalla esittävät nuoret tanssijat, lauluryhmä ja lukuisat virolaiset tähdet. Lavalla nähdään liki 300 esiintyjää. Konserttipaikkana toimii tänäkin vuonna Viron kansallismuseo (ERM) Tartossa

Tämän vuoden konsertissa esiintyvät laulajat Koit Toome, Rolf Roosalu, Anna-Lea Haamer ja  Kaarel Orumägi sekä oopperadiiva koloratuurisopraano Elina Nechayeva, joka vuonna 2018 osallistui Euroviisuihin kappaleella ”La forza”. Laulajatar on myös sanoittanut italiankielisen kilpailukappaleeseensa. Illan juontaa näyttelijä Veikko Täär.

Anna-Lea Haamer on tunnettu virolainen jazzlaulaja ja lauluntekijä. Kaarel Orumägi on esittävän taiteen eri aloilla ansioitunut näyttelijä-laulaja, joka on muun muassa perustanut Türiin nuorten musiikkiteatterin. Koit Toome on erittäin tunnettu virolainen laulaja. Hän on esiintynyt suurissa musikaaleissa, kuten Les Misérables sekä kotimaisissa televisio-ohjelmissa ja konserttilavoilla. Muusikko ja laulaja Rolf Roosalu on taas osallistunut peräti kuuteen euroviisukarsintaan Virossa. Hänen lavapersoonastaan on voitu nauttia myös lukuisissa musikaaleissa. 

Muita esiintyjiä ovat Laulupesan laulajat ja Shaté tanssiryhmän tanssijat. Lavalla nähdään illan aikana lähes 300 esiintyjää. Katso YouTube-video Euroviisu-showsta täältä.

Lippuja neljään Laulupesa ja Shaté Eurovision -konserttiin voi ostaa Piletikeskuksen lipunmyynnistä.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
elina nechayeva ERM Euroviisut Koit Toome konsertit tapahtumat tartto viron kansallismuseo

21.6.2024 | Viro

Tilastotietoa Viron avioliittotrendeistä 

Tilastotietoa Viron avioliittotrendeistä 

Viron Tilastokeskuksen äskettäin julkaistu tutkimus valaisee virolaisten avioliittojen kehitystä vuonna 2023, ja kertoo samalla muutoksista, joita avioliittomalleissa on tapahtunut. … Lue lisää

16.6.2024 | Viro

Taksin käyttö Tallinnassa

Taksin käyttö Tallinnassa

Taksin käyttö on helppoa Tallinnassa. Kun saavut satamaan, takseja on jonossa heti matkustajaterminaalin edessä. Virossa jokainen taksiyhtiö määrittelee omat … Lue lisää

14.6.2024 | Viro

Viron väestöennuste: Väkiluku laskee 1,2 miljoonaan vuoteen 2085 mennessä

Viron väestöennuste: Väkiluku laskee 1,2 miljoonaan vuoteen 2085 mennessä

Viron tilastokeskuksen uusimpien väestöennusteiden mukaan Viron väkiluvun odotetaan laskevan 1,2 miljoonaan vuoteen 2085 mennessä, vaikka elinajanodotteen ennustetaan nousevan. Viimeisin … Lue lisää

12.6.2024 | Viro

Elinajanodote Virossa noussut

Elinajanodote Virossa noussut

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan maan keskimääräinen elinajanodote on nyt 79 vuotta. Tämä on kaikkien aikojen korkein tulos ja … Lue lisää

9.6.2024 | Viro

Matka Viroon alkaa Helsingin satamasta

Matka Viroon alkaa Helsingin satamasta

Matkustajaterminaalit ovat enemmän kuin lähtöaula Monet meistä jotka matkustavat Suomen ja Viron väliä säännöllisesti, viettävät väistämättä paljon aikaa Helsingin … Lue lisää

6.6.2024 | Viro

Vietä viikonloppu kulttuurielämyksistä nauttien

Vietä viikonloppu kulttuurielämyksistä nauttien

Kesäkuun toisena viikonloppuva (7.–9.6.) järjestetään jälleen suositut Vanhankaupungin päivät Tallinnassa. Festivaali juhlistaa Vanhankaupungin vuosisatoja kestänyttä kulttuuriperintöä ja yhteisöä. Kolmen … Lue lisää

4.6.2024 | Viro

Virossa palkat ovat nousseet 8,8 % viimeisen vuoden aikana

Virossa palkat ovat nousseet 8,8 % viimeisen vuoden aikana

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan keskimääräinen bruttokuukausipalkka Virossa oli vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä 1 894 euroa, mikä on 8,8 … Lue lisää

30.5.2024 | Viro

Auton vuokraaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa

Auton vuokraaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa

Bolt ja CityBee -sovellusten ansiosta auton vuokraaminen Virossa ei ole koskaan ollut helpompaa kuin se on nyt. Matkustaja voi … Lue lisää