20.10.2020 | Kulttuuri
Lentosataman uusi näyttely sukeltaa valtamerten ja Itämeren syvyyksiin
Teksti Mikko Virta, kuva Aron Urb
Lentosatamassa voi nähdä rinnakkain kaksi erilaista meriaiheista näyttelyä.
Tallinnan Lentosatamassa avattiin 17. lokakuuta kaksi uutta näyttelyä: Yhdysvaltojen luonnontieteellisen museon näyttely Salaperäinen valtameri ja Viron merimuseon näyttely Itämeri maailmanmeressä.
”Virolaiset tieteilijät osallistuvat huipputasolla maailman merta tutkiviin tiedeprojekteihin, minkä vuoksi on aika tuoda tämä aihe populaaritieteellisessä muodossa esille myös meidän museomme vierailijoille”, kertoi Viron merimuseon johtaja Urmas Dresen tiedotteessa.
Valtameristä on tutkittu Dresenin mukaan vain noin 15 prosenttia.
”Itämeri on sitä vastoin yksi maailman tutkituimpia vesistöjä, minkä vuoksi Yhdysvaltojen luonnontieteellisen museon näyttelyn täydennykseksi tuotiin viiden tieteilijän luomana myös omaa kotimertamme esittelevä näyttely”, kertoi Dresen.
Näyttelyvieraat saavat Lentosatamassa tutustua merien tutkimustyöhön ja tutkijoiden menetelmiin. Tutuksi tulevat niin maailman merien kuin Itämerenkin viimeaikaiset jännittävät löydöt.
Näyttely Salaperäinen valtameri on avoinna Lentosatamassa 25. huhtikuuta 2021 asti. Näyttely Itämeri maailmanmeressä on avoinna 30. kesäkuuta 2021 saakka.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaLentosatama
merimuseo
Tallinna
Viro
22.9.2023 | Kulttuuri
Neeme Järvi johtaa tänään ja huomenna yhden klassisen musiikin suurimmista sinfonioista
Tänään perjantaina 22.9. maailmankuulu virolainen kapellimestari Neeme Järvi astuu Estonia-konserttisalin lavalle yhdessä Viron kansallisen sinfoniaorkesterin, Latvian kansalliskuoron ja vierailevien … Lue lisää
20.9.2023 | Kulttuuri
Semmareiden minikiertue starttaa Tartosta
Seminaarimäen mieslaulajat eli Semmarit on a cappella yhtye Suomesta. Lauluryhmän minikiertue starttaa huomenna 21.9. Tartosta, josta yhtye jatkaa matkaa … Lue lisää
19.9.2023 | Luonto
Kansainvälinen luontoelokuvafestivaali esittää yli 50 luontoelokuvaa ympäri Viroa
Matsalun luontoelokuvafestivaali MAFF (20.9.–1.10.) on kansainvälinen elokuvatapahtuma, joka on levinnyt Lihulan pitäjästä nyt myös muille Viron paikkakunnille, esimerkiksi Pärnuun, … Lue lisää
18.9.2023 | Vapaa-aika
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
2.9.–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 18.–23.9. KAMALAMMAS ruoka- ja kulttuurifestivaali, Rakvere 18.–24.9. Designin yö -festivaali, Tallinna … Lue lisää
15.9.2023 | Kulttuuri
Taidenäyttely ”Nuori tuntematon” avattiin Narvassa
Narvan OBJEKT-innovaatiokeskuksessa on avattu taidenäyttely, jossa on esillä teoksia Itä-Virumaan nuorelta taiteilijasukupolvelta. ”Nuori Tuntematon” -taidenäyttely etsii vastauksia kysymyksiin, millaista … Lue lisää
14.9.2023 | Kulttuuri
Narvan tanssijuhlat järjestetään ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen
Narvan tanssijuhlatjärjestetään Narvassaensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen. Yli 7000 kansantanssijaa saapuu kaupunkiin esittämään yleisölle upeimpia tanssinumeroitaan. Lauantaina 16.9. kello … Lue lisää
14.9.2023 | Vapaa-aika
Syyskuussa Viron toiseksi suurimmalla saarella nautitaan alkusyksyn rikkaasta tapahtumakalenterista
”Vananaistesuvi” (suomeksi ”kypsien naisten kesä”) tarkoittaa Virossa alkusyksyn lämpimiä päiviä ennen siirtymistä syksylle tyypillisimpiin lämpölukemiin. Suomessa syksyisestä lämpöaallosta käytetään nimeä … Lue lisää
13.9.2023 | Kulttuuri
Näyttely rakkaudesta Solariksen taidegalleriassa Tallinnassa
Victoria Oltin taidenäyttely ”I’ve seen love and it looks nothing like this” avattiin Solariksen taidegalleriassa. Taidenäyttely sisältää Victoria Oltin … Lue lisää