Lenin kurkkii linnan takaa
Leninin ja Stalinin lisäksi patsaspuistossa pönöttää venäläisiä ja virolaisia kommunisteja sekä pari abstraktia teosta.
Maarjamäen museoalueella voi upota historiaan, ällistellä punamonumentteja ja ihailla merta.
Maarjamäen linna avattiin restauroituna Viron itsenäisyyspäivän alla helmikuussa. Edellisenä syksynä viereen valmistui upouusi elokuvamuseo. Myös rakennustöiden ajan näyttelysalina toiminut linnan talli jatkaa toimintaansa ja esittelee virolaista kevyttä musiikkia sadan vuoden ajalta.
Viron historialliselle museolle kuuluva kompleksi on jälleen kerran vahva näyttö virolaisten museo-osaamisesta. Myös museon henkilökunta on suurelta osin muuttanut vanhastakaupungista Maarjamäelle.
Rakennuksia yhdistää hulppea puisto merinäköaloineen.
“Näin esteettinen ympäristö on todellinen ilo pelkästään talosta toiseen juostessamme. Nautin linnan ilmapiiristä, täällä on hyvä ja auvoinen tunnelma, kehuu viestintäjohtaja Helene Tedre.
Linnan taakse vähän piiloon on sijoitettu museon kokoamia neuvostokauden patsaita. Museolta on kysytty, miksi patsaat ylipäänsä ovat esillä.
“Minusta ne tyylikkäitä, niissä on arvokkuutta, ja ovathan ne taiteilijoiden tekemiä”, sanoo Helene Tedre.
Historia ei katoa patsaita hävittämällä.
Tsaarinvallasta lasten valtakuntaan
Maarjamäen linnan uusi perusnäyttely Minun vapaa valtioni on osa Viro 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Tyrskyinen ja värikäs on ollut myös linnan oma, kansakunnan kohtaloon poimiutuva historia.
Yhdeksään saliin on mahdutettu itsenäisen valtion synty tsaarin ajasta nykyhetken moninaisuuteen ja tulevaisuuden visioihin.
“Jokaisessa salissa on taulu, jossa kävijältä kysytään, millaisia valintoja hän olisi itse tehnyt. Esimerkiksi, pitäisikö vastustaa Neuvostoliiton tukikohtavaatimuksia vai myöntyä”, kertoo pääkuraattori Inge Laurik.
Yhtäkkiä yläkerrasta kuuluu lasten iloinen metakka, ja portaita alas rynnii päiväkotiryhmä.
“Kengät pois”, kiljuu joku pojista, ja lapsilauma syöksyy viereiseen saliin. Liukumäestä ja muusta mukavasta huolimatta kyseessä on varhaiskasvatukseen suunniteltu tila.
“Lapset oppivat kuinka valtio ja yhteiskunta toimivat, he äänestävät ja valitsevat parlamentin, keskustelevat miten erilaiset perhemallit toimivat.”
Eikä aikuistenkaan tarvitse tässä museossa vain katsella. 1930-luvun glamouriin voi sukeltaa tanssimalla foxtrotia tai charlestonia. Tai virontaa nimensä, kuten tuolloin oli tapana. Kone teki Korhosesta Koitmetsin.
Välillä on pakko ällistellä esineitä, kuten korkokengille tehtyjä kalosseja tai pelottavan näköistä kampaamon kiharrinlaitetta. Moni uudeksi luultu asia on vain unohdettu vanha.
Kattoon ripustetut punaiset nauhat luovat sodan ajan saliin pysähdyttävän tunnelman, samoin pieni pussukka kotimaan multaa, jota Siperiaan karkotettu oli ottanut mukaansa.
Neuvostoaikaa on kuvattu kuten se oli: ulkopuolella on kiillotettu ulkokuori, sisäpuolelle pujahtamalla selviää ihmisten karu arki. Esillepanossa on aimo ripaus huumoria.
“Nuo ovat omia karkkipapereitani, joita kokosin ahkerasti ja säilytin sedän Ruotsista lähettämässä kahvipaketissa”, oppaani kertoo neuvostolapsuudestaan ja länsimaisen tavaran ihailusta.
Esillä on myös sinimustavalkoinen villapaita, jonka tuntematon suomalainen nainen oli kutonut ja lähettänyt Ivo Linnalle. Se nähtiin laulavan vallankumouksen vuosina usein suositun muusikon yllä.
Vaikeinta Laurikin mielestä oli nykyajan museoiminen. Viimeinen sali kuvaakin hyvin, miten valtaisan loikan Viro on tehnyt neljännesvuosisadassa.
Jo linnan perusnäyttely on hengästyttävän yltäkylläinen, mutta todellinen museogurmaani ottaa tietenkin 25 euron yhteislipun kaikkiin kolmeen kohteeseen. Kesällä museoon saadaan äänioppaat, joiden valikossa on myös suomi.
Mistä löytää?
Viron historiallinen museo, Maarjamäen museoalue,
Pirita tee 56, Tallinna.
Teksti Arja Korhonen, kuvat Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestaLenin Maarjamäen linna maarjamäen museoalue neuvostoaika neuvostojohtaja perusnäyttely vaihtuva näyttely Viron historiallinen museo
