Tuoretta tietoa Virosta
25.6.2019 | Kulttuuri

Laulu raikaa Laulukaaren alla – laulujuhlia vietetään 6.–7. heinäkuuta

Laulu raikaa Laulukaaren alla – laulujuhlia vietetään 6.–7. heinäkuutaLaulajien ja tanssijoiden muodostama kulkue on komeaa katseltavaa. 6.7. järjestettävän kulkueen takia osa Tallinnan keskustasta on suljettu autoliikenteeltä.

Laulujuhlien 150-vuotistapahtuma tuo Tallinnan Laulukentälle kymmeniä tuhansia ihmisiä.

 

Viron ensimmäiset laulujuhlat järjestettiin Tartossa vuonna 1869, joten tänä vuonna juhlitaan tapahtuman 150-vuotisjuhlia.

4.–7. heinäkuuta järjestettävien laulu- ja tanssijuhlien nimenä on tällä kertaa Minu arm eli rakkauteni. 

Nimi on johdettu virolaisille tärkeästä, Lydia Koidulan kirjoittamasta Mu isamaa, mu õnn ja rõõm -laulusta. Laulujuhlat ovatkin tärkeä isänmaallinen symboli virolaisille.

Tanssijuhlien esitykset järjestetään 4. ja 5. heinäkuuta Tallinnan Kalevin stadionilla. Liput tanssijuhliin myytiin nopeasti loppuun, mutta onneksi tanssijuhlia voi seurata myös television välityksellä.

 

Laulujuhlilla voi bongata myös Viron presidentin Kersti Kaljulaidin.

Perinteinen laulujuhlien kulkue starttaa Tallinnan Vapaudenaukiolta lauantaina 6. heinäkuuta kello 13. Reitin varrella on mukava katsella ohitse kulkevia kauniita kansallispukuisia laulajia ja tanssijoita.

Laulujuhlien avajaiskonsertti on lauantaina kello 19. Myös laulujuhlien tuli sytytetään silloin laululavan torniin. Kolme tuntia kestävä konsertti on poikkileikkaus virolaisesta musiikista viimeisen 150 vuoden ajalta.

Sunnuntaina laulujuhlat alkavat kello 14. Kuusi tuntia kestävän konsertin aikana lavalle nousee lukemattomia kuoroja ja orkestereita. Mukana on niin lapsikuoroja kuin sekakuorojakin.

Tunnelma Laulukentällä on unohtumaton, kun tuhansien laulajien muodostama kuoro laulaa yhdessä kymmenien tuhansien katsojien kanssa.

Lippuja tapahtumiin voi ostaa Piletilevistä tai paikan päältä. 

 

Laulu- ja tanssijuhlat, 4.–7.7. Tallinnan Laulukenttä ja Kalevin stadion.

 

Teksti Mikko Virta, kuvat Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
150 vuotta 2019 juhlavuosi kuoro Laulujuhlat laulukaari laulupidu Tanssijuhlat

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää