Tuoretta tietoa Virosta
24.11.2014 | Vapaa-aika

Latinorytmejä kaamokseen

Latinorytmejä kaamokseen

Enrique Iglesias saapuu joulukuussa konsertoimaan Tallinnaan.

 

Uusilla hiteillään radioaallot valloittanut espanjalais-amerikkalainen laulaja esiintyy 8. joulukuuta Saku Suurhallissa.

Madridissa syntynyt laulaja-lauluntekijä, malli ja näyttelijä julkaisi maaliskuussa uuden Sex and Love -albuminsa, jolta on lohkaistu jo monta hittisingleä, viimeisimpänä lattaribiisi Bailando. Kaikkien aikojen eniten myynyt espanjankielinen artisti on myynyt levyjä jo yli 100 miljoonaa.

Levyn nimikin sen jo kertoo, luvassa on kuumat ja hikiset bileet. Energisistä keikoistaan tunnettu latinotähti osaa ottaa yleisönsä. Saa nähdä, kuka tällä kertaa yleisöstä pääsee lavalle tanssahtelemaan. Vanhempien fanien lohdutukseksi kuullaan konsertissa todennäköisesti myös Iglesiaksen vanhempia hittejä kuten Hero ja I Like It.

Faneja riittää varmasti myös Virossa, jossa latinoherra on ennenkin vetänyt kuumia keikkoja.Lippuja konserttiin voi ostaa Piletilevistä alkaen 49 eurolla.

Mistä löytää?

Enrique Iglesias, 8. joulukuuta. Saku Suurhalli, Tallinna.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA CHAPMAN BAEHLER

Lue lisää samasta aiheesta

26.5.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Romanttinen Rantatie – seikkailuja ja kulttuuria koko perheelle

Mainos Romanttinen Rantatie – seikkailuja ja kulttuuria koko perheelle

Salaperäinen ja aurinkoinen Romanttinen Rantatie kulkee lähes 300 kilometriä Iklasta Virtsuun, seuraten Liivinlahden rantaviivaa. Matkan varrella avautuvat Pärnumaan kauniit … Lue lisää

24.5.2025 | Vapaa-aika

Tartto valmistautuu perinteiseen pyöräilykisaan

Tartto valmistautuu perinteiseen pyöräilykisaan

Yksikään kesä ei ala Virossa ilman vuosittaista Tarton pyöräilykisaa. Tuhannet pyöräilijät täyttävät Etelä-Viron kadut ja tiet. Tapahtumassa on useita … Lue lisää

22.5.2025 | Viro

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Viidettä kertaa järjestettävällä Toidutänavad -ruokafestivaalilla kävijöitä odottaa puoli kilometriä katuruokaa, juomia ja viihdettä. Toukokuun lopussa tapahtuma saapuu Tallinnan vanhan … Lue lisää

19.5.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
”Narva ja Itä-Viro ovat ihan oma maailmansa!”

Mainos ”Narva ja Itä-Viro ovat ihan oma maailmansa!”

Vuoden matkailuvaikuttajaksi Suomessa vuonna 2023 valittu Henna Mikkilä päätti lähteä yksin reissuun, koska halusi tutustua Narvaan ja Itä-Viroon kaikessa … Lue lisää

18.5.2025 | Vapaa-aika

Lemmikin kanssa museoon

Lemmikin kanssa museoon

Joskus vanhemmat vievät lapsensa museoon, toisinaan lapset vievät vanhempansa. Tällä kertaa voit viedä museoon lemmikkisi. Tai vaikka molemmat, jos … Lue lisää

15.5.2025 | Ostokset

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Virossa ei kesäkuukausina ole koskaan hiljaista, sillä juhlia, festivaaleja, konsertteja ja muita tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Tänä vuonna kolme odotetuimpiin … Lue lisää

14.5.2025 | Vapaa-aika

Yli sata viskiä Sokos Hotelli Virussa 

Yli sata viskiä Sokos Hotelli Virussa 

Kuvittele maailma, jossa tiedät kaiken viskistä: osaat arvostaa parhaimpia viskejä, tarjoat vieraillesi vain huippuluokan viskicocktaileja ja viihdytät heitä kertomalla … Lue lisää

10.5.2025 | Vapaa-aika

Silakkajuhlat Laon kylässä

Silakkajuhlat Laon kylässä

Kukapa ei rakastaisi korppujauhoissa pyöriteltyjä ja voissa paistettuja silakkafileitä! Tänään 10. toukokuuta niitä ja monia muita silakkaisia ruokia on … Lue lisää