Tuoretta tietoa Virosta
7.1.2016 | Vapaa-aika

Lasten kanssa Tallinnassa

Lasten kanssa Tallinnassa

Tallinna on erinomainen koko perheen matkakohde.

 

Vanhassakaupungissa kiertely ei ehkä ole jokaisen lapsen kuvitelma parhaasta lomareissusta, mutta onneksi kaupungilla on tarjota paljon myös vaihtoehtoisia kohteita.

 

Tallinnan televisiotorni ja kasvitieteellinen puutarha
Televisiotorni sijaitsee lyhyen bussimatkan päässä kaupungin keskustasta. Bussilipun hinnalla saa eräänlaisen kiertoajelun Itä-Tallinnaan. Matkan varrelle jäävät muun muassa Pirita, Laululava ja tunnelmallinen Metsakalmistun hautausmaa.

Televisiotornissa pääsee nousemaan lähes kahdensadan metrin korkeuteen merenpinnasta. Näköalatasanteelta avautuu huima näkymä yli Tallinnan ja Viimsin kunnan. Maaliskuuhun saakka Televisiotornissa on myös Tarton observatorion kanssa yhteistyössä tehty avaruusteemainen näyttely Elävä universumi. Mahdollista on esimerkiksi testata, olisiko juuri sinusta astronautiksi. Tornin 22. kerroksessa on myös ravintola.

Televisiotornin kupeessa sijaitsevaan kasvitieteelliseen puutarhaan pääsee edullisesti ostamalla yhteislipun. Puutarhassa riittää katsottavaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Kasvihuoneissa on esillä eri ilmastovyöhykkeiden kasveja, ja kesäaikaan pääsee lisäksi kiertämään suuressa ulkopuutarhassa.

 

Kadriorgin puisto
Kesällä tämä puisto on varmasti yksi Tallinnan kauneimpia paikkoja. Alueella sijaitsevat sekä presidentinlinna sekä useat taidemuseot. Erityisesti Kadriorgin taidemuseon puutarhaa suihkulähteineen kannattaa käydä katsomassa. Puiston ruusutarha ja siellä sijaitseva suihkulähde viehättävät testatusti myös lapsia.

Kadriorgissa on suuri leikkikenttä. Toinen puoli soveltuu pienille lapsille, toinen hiukan suuremmille. Leikkikentän laidalla on myös pieni tivoli, tosin sen huvitukset ovat maksullisia. Leikkipuiston vieressä on ihastuttava MiiaMilla-lastenmuseo, jossa tekemistä riittää varsinkin pienemmille lapsille.

Nälän yllättäessä tai kahvihampaan kolottaessa voi poiketa puiston kaupungin puoleisella laidalla sijaitsevaan Katharinenthal-kahvilaan. Yläkerrassa on ruokaravintola ja alakerrasta löytyy erinomainen valikoima suolaisia ja makeita leivoksia. Yksi kahvilan tavaramerkeistä on suussa sulava tuulihattujoutsen. Kadriorgin puisto on myös erinomainen paikka järjestää piknik.

 

Lentosatama
Lentosatama sijaitsee niin ikään lyhyen taksimatkan tai pitkähkön kävelymatkan päässä ydinkeskustasta. Se on vanha vesitasolentokoneiden telakka, joka on muutettu merenkäynnin ja merisodan museoksi. Paikan suunnittelussa on otettu huomioon niin aikuiset kuin lapsetkin.

Museon pihalla on erilaisia vanhoja laivoja. Osaan pääsee ainoastaan kannelle, mutta osaan, kuten esimerkiksi jäänmurtaja Suur-Tõlliin, myös sisälle. Sisällä hallissa on mahdollisuus tutkia sukellusvenettä sisältäpäin ja erilaisia merenkulkuvälineitä.

Lentosatamassa pääsee myös itse toimimaan. Mahdollista on kokeilla ilmatorjuntatykillä ampumista, vesitasolla lentämistä ja laivojen uittamista vesialtaassa. Lisäksi voi kokeilla erilaisia, laivoilla käytössä olleita univormuja. Lentosataman vaihtuvana näyttelynä on Kilpajuoksu maailman ääriin -näyttely huhtikuun alkuun asti. Se kertoo jännittäviä tarinoita  etelänavan valloituksesta.

 

Lasten oma museo
Kalamajassa sijaitsevassa lastenmuseossa pääsee katselemaan erilaisia nukkeja ja esimerkiksi nukkekoteja eri aikakausilta. Esillä on myös muita leluja, ja leikkimään pääsee ihan oikeasti. Lisäksi museossa järjestetään erilaisia askartelutyöpajoja. Museo voi olla aikuisen mielestä nopeastikin kierretty, mutta lapsi viihtyy leikkien varmasti kauemminkin. 

 

Mistä löytää?
Televisiotorni, Kloostrimetsa tee 58a, Tallinna. Bussit 34A ja 38 Viru keskuksen alakerrasta, pysäkki Teletorn.
www.teletorn.ee/fi

Kadriorgin puisto. Raitiovaunu 1 ja 3 Kadriorgin suuntaan, pysäkki Kadriorg.
www.kadriorupark.ee

Lentosatama, Vesilennuki tee 6.
www.lennusadam.eu

MiiaMilla-lastenmuseo, Kotzebue tn 16, Tallinna. Raitiovaunu 1 tai 2 Koplin suuntaan, pysäkki Telliskivi.
www.linnamuuseum.ee/lastemuuseum

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI VENLA RANRANEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

23.4.2026 | Vapaa-aika

Kromin kiiltoa ja V8:n murinaa Laululavalla

Kromin kiiltoa ja V8:n murinaa Laululavalla

Vapunpäivä eli 1.5. on Virossa muodostunut jo perinteikkääksi amerikkalaisten autojen harrastajien kaudenavajaispäiväksi. Tänä vuonna avajaisia vietetään aiempaa näyttävämmin, koko … Lue lisää

22.4.2026 | Vapaa-aika

Rattafest 2026 -pyöräilyfestivaali

Rattafest 2026 -pyöräilyfestivaali

Rattafest 2026 on monipäiväinen festivaalihenkinen retkipyöräily- ja ulkoilmatapahtuma, joka järjestetään luonnonkauniilla Setomaan alueella Kaakkois-Virossa. Tapahtuma on suunniteltu olemaan enemmän … Lue lisää

3.4.2026 | Ostokset

Kevättapahtumia viherpeukaloille

Kevättapahtumia viherpeukaloille

Kevään ja alkukesän aikana Virossa järjestetään lukuisia inspiroivia tapahtumia puutarhan ja viherrakentamisen ystäville. Ne, jotka ovat tottuneet pitämään Türin … Lue lisää

27.3.2026 | Vapaa-aika

Pyörämatkalle Viroon Komootin ja tv-sarjan opastuksella

Pyörämatkalle Viroon Komootin ja tv-sarjan opastuksella

Maastoltaan pääosin tasainen ja välimatkoiltaan lyhyt Viro on hyvä pyörämatkailukohde. Monet maahan esimerkiksi Suomesta ja Ruotsista saapujat ottavat oman … Lue lisää

25.3.2026 | Vapaa-aika

Viron golfkentille kiitosta suomalaisilta asiakkailta

Viron golfkentille kiitosta suomalaisilta asiakkailta

Golfpiste.com-uutismedia julkaisi hiljattain suomalaisten golfharrastajien mielipiteistä ja pisteytyksistä joka toinen vuosi koostettavat Kenttäranking-tulokset. Kenttien tasoa ja golfarin kokonaiskokemusta myös … Lue lisää

20.3.2026 | Vapaa-aika

Keväinen liikunta- ja yhteisöpäivä Pohjois-Tallinnassa

Keväinen liikunta- ja yhteisöpäivä Pohjois-Tallinnassa

Kevät on Tallinnassa ihanteellista aikaa lähteä ulos, hengittää raikasta meri-ilmaa ja nauttia kaupungista – kirmaillen ympäriinsä kuin ulkolaitumelle päästetty … Lue lisää

6.3.2026 | Vapaa-aika

Motoexotica-näyttely omia polkujaan kulkeville

Motoexotica-näyttely omia polkujaan kulkeville

Kun suureen messuhalliin asetetaan esille moottoripyöriä, mönkijöitä, ATV:itä ja UTV:itä, matkailuautoja, muutama jenkkirauta, sähköpolkupyöriä, moottorikelkkoja – käytännössä kaikkea, mikä … Lue lisää

5.3.2026 | Vapaa-aika

Virtuaalitodellisuus vai retroelämykset – sinä päätät!

Virtuaalitodellisuus vai retroelämykset – sinä päätät!

Oletko myöhäinen boomeri tai X-sukupolven edustaja, joka tekoälyvyöryn, virtuaalitodellisuuden, TikTok-meemien ja arkistressin keskellä muistelee toisinaan murheetonta lapsuuttaan? Tallinnassa, Noblessnerin … Lue lisää