Tuoretta tietoa Virosta
26.8.2025 | Kulttuuri

Lähde rockfestareille Haapsaluun

Teksti Stewart Johnson
Kuva Andrei Chertkov

Lähde rockfestareille HaapsaluunErki Pärnoja

 

Ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen erittäin suosittu klassisen ja modernin rockin festivaali palaa Haapsalun piispanlinnaan. Pääesiintyjinä nähdään UK Pink Floyd Experience sekä Uriah Heep. Kuvittele konsertti, jossa Pink Floydin unohtumaton musiikki ja lasershow sulautuvat keskiaikaisten muurien taustaan, raikkaan merituulen hyväillessä iltaa. Parempia lavasteita voi vain hakea!

Lavalle nousevat myös virolaiset Ziggy Wild, Led R, Erki Pärnoja ja Taavi Peterson. Festivaalin avaa Peterson, joka tunnetaan elokuvallisista ja nostalgisista äänimaisemistaan. Samana iltana esiintyy myös Led R. Jos nimi ei ole tuttu, saattaa vanha nimi ”Ruja” kuulostaa tutummalta. Yhtyeen elossa olevat jäsenet esittävät kunnianosoituksena musiikkia esikuvaltaan Led Zeppeliniltä.

Toisen illan avaa Pärnoja, ja hänen jälkeensä lavalle astuu Ziggy Wild, jonka solistina karismaattinen Laura Prits. Ilta huipentuu legendaarisen Uriah Heepin esiintymiseen. Englantilainen yhtye perustettiin jo vuonna 1969. Rock in Haapsalu -festivaali kuuluu heidän viralliseen jäähyväiskiertueeseensa Magicians Farewell. Tämä on siis viimeinen tilaisuutesi nähdä heidät livenä Virossa!

Liput ja lisätiedot ovat saatavilla Piletilevin lippupalvelusta.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
festivaalit festivaalit Haapsalussa haapsalun piispanlinna musiikki rock Rock In Haapsalu tapahtumat tapahtumat Haapsalussa

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää