Tuoretta tietoa Virosta
19.8.2018 | Luonto

Kurkistus lepakkoluolaan

Kurkistus lepakkoluolaanVaaleat hiekkaseinät luovat holvimaisiin luoliin temppelimäisen tunnelman.

Piusan luolalabyrintti on yksi Viron kiehtovimmista kohteista.

 

Edessä avautuu maanalaisten käytävien loppumaton verkosto, jossa holvikaaret kaartuvat jopa viiden metrin korkeudessa. Luolassa on viileää, hämärää ja hiljaista. Ihan kuin olisi maanalaisessa temppelissä.

Piusan luolasto on yksi Viron seitsemästä luonnonihmeestä, vaikka se onkin syntynyt ihmisten aikaansaannoksena. Kilometrien pituiset luolat syntyivät, kun Piusassa kaivettiin kvartsihiekkaa vuosina 1922–1966. Piusan hiekka oli juuri sopivaa lasin valmistamiseen.

 

Piusan kaivoshistoriaan voi tutustua samalla paikalla toimivassa museossa. Näyttelyssä saa hajua siitä, millaista oli kaivaa hämärässä luolassa käsin hiekkaa ja toimittaa se maankamaralle.

Museossa on esillä myös Piusan hiekasta valmistettuja lasituotteita, kuten pulloja ja astioita.

 

Piusa tunnetaan myös lepakoistaan. Maanalaiset luolastot sopivat mainiosti nahkasiipien talvehtimispaikaksi, sillä lämpötila ja kosteusolosuhteet ovat juuri oikeanlaiset.

Piusa on yksi Itä-Euroopan suurimmista lepakoiden talvehtimispaikoista. Siellä voi viettää talven jopa
3 000 lepakkoa.

Museossa onkin omistettu paljon näyttelytilaa lepakoille ja pihan leikkikenttäkin on lepakkoteemainen.

 

Luolaan pääsee kurkistamaan oppaan johdolla suuaukon tasanteelta. Sortumisvaaran takia syvemmälle ei enää pääse.

Piusa sijaitsee Etelä-Virossa, reilun 90 kilometrin päässä Tartosta. Sinne pääsee kesällä myös paikallisjunalla. 

 

Mistä löytää?

Piusan vierailukeskus, Piusan kylä, Võru.

https://piusainfo.wixsite.com/piusa/soumeksi

 

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov

 

Lue lisää samasta aiheesta
piusa Piusan vierailukeskus

19.11.2025 | Luonto

camera icon6
Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kauksiojan polku – Peipsijärven upeat rantamänniköt Peipsijärven pohjoisrannalla kulkeva polku vie kulkijan komeaan rantamännikköön, joka kohoaa entisten hiekkadyynien päällä. … Lue lisää

14.9.2025 | Luonto

Suoretkelle Raplamaalle

Suoretkelle Raplamaalle

Tuntuuko arki raskaalta velvollisuuksien tai huonojen vitsien keskellä? Raplan maakunnan suopäivät tarjoavat täydellisen mahdollisuuden kokea jotakin niin kaunista, että … Lue lisää

5.9.2025 | Luonto

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Mitä yhteistä on chileillä ja tomaateilla? Ne molemmat ovat lähtöisin Amerikasta ja niitä käytetään usein yhdessä ruoanlaitossa. Molemmat kuuluvat … Lue lisää

28.8.2025 | Luonto

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnassa on avattu uusi viherväylä, jota kutsutaan nimellä Ötökkäväylä (viroksi Putukaväil). Se tarjoaa kodin ja turvallisen kulkuväylän metsiin lukemattomille … Lue lisää

14.8.2025 | Luonto

Perseidien tähdenlentojen katselua

Perseidien tähdenlentojen katselua

19. elokuuta Pärnun Pernova Luontotalo järjestää ainutlaatuisen tapahtuman Perseidien tähdenlentoparven kunniaksi. Illan ohjelmassa on tapahtumaa varten sävellettyä musiikkia, luentoja … Lue lisää

13.7.2025 | Luonto

camera icon5
Majakat kutsuvat kesäretkelle

Majakat kutsuvat kesäretkelle

Kõpun majakka – Itämeren vanhin Ensimmäiset askelmat ovat julmat. On nostettava polvea kunnolla, että pääsee seuraavalle askelmalle. Kun katson … Lue lisää

19.6.2025 | Luonto

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha järjestää jälleen suositun Pionipäivät -tapahtuman 22.–28. kesäkuuta. Tapahtuman aikana vierailijat voivat ihailla lähes kolmensadan pionilajikkeen kukintaa, … Lue lisää

6.6.2025 | Luonto

camera icon5
Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Karpaloilla herkutteleva sorsa jäi luonto-oppaan mieleen Lahemaan kansallispuistossa Wanderlust Matkad -yrityksessä luonto-oppaana työskentelevä Signe Ohakas kertoo käyneensä Lahemaalla jo … Lue lisää