Tuoretta tietoa Virosta
29.7.2025 | Vapaa-aika

Kuressaare – Viron pieni suuri kesäkaupunki

Teksti Jaakko Ahti
Kuvat Anna Ovsjankina, Jaakko Ahti

Kuressaare – Viron pieni suuri kesäkaupunkiKuressaaren tunnetuin nähtävyys on piispanlinna ja sen upea puisto.

 

Saarenmaan ”pääkaupunki” Kuressaare on pienestä koostaan huolimatta erityisesti kesäaikaan eläväinen kaupunki, joka tuntuu kokoaan isommalta. Se sopii hyvin heille, jotka etsivät tekemistä ja ohjelmaa, mutta myös heille, jotka kaipaavat rauhaa ja omaa aikaa ilman suurta väenpaljoutta. Historiallinen piispanlinna, vilkas kulttuurikesä ja yllättävän monipuolinen ruokakulttuuri tekevät tästä kaupungista matkailijan näkökulmasta paljon suuremman kuin sen väkiluku antaa ymmärtää. Kuressaare houkuttelee niin kulttuurinnälkäisiä, luonnonrauhaa etsiviä kuin hyvän ruoan ja elävän musiikin ystäviä. Eikä Kuressaare ole vain kesämatkailijan kohde. Esimerkiksi monipuolinen kylpylätarjonta sekä useat ympäri vuoden auki olevat ravintolat ovat hyvä syy tutustua kaupunkiin myös talvella.

 

Piispanlinna ja puisto

Kuressaaren tunnetuin maamerkki on ilman muuta 1300-luvulla rakennettu piispanlinna, joka on yksi parhaiten säilyneistä keskiaikaisista linnoista koko Baltiassa. Linna ympäristöineen on kuin suoraan satukirjasta: vallihautoja, kivisilta, jyhkeitä muureja ja sisäpihan näyttelyitä, jotka kertovat Saarenmaan monipuolisesta historiasta. Linnassa sijaitseva museo on monipuolinen, ja sen kiertämiseen kannattaakin varata reilusti aikaa. Jos sadepäivä sattuisi yllättämään kesälomamatkalaisen, saa piispanlinnassa kulumaan useamman tunnin.

Linnaa ympäröivä puisto ja linnan takana sijaitseva kaupungin uimaranta ovat hyviä kohteita hellepäivänä. Puiston alueella on myös mukavia ruokapaikkoja terasseineen, kuten viehättävän Kuursaalin Ku-Kuu sekä Pub John Pull, joista molemmista voi ihailla linnaa ja sen puistoa. Erityisesti lämmin hämärä kesäilta Ku-Kuun terassilla on hieno kokemus. Terassi, piispanlinna ja ympäröivä puisto ovat kaikki upeasti valaistuja.

 

Kuursaalin Ku-Kuu-ravintolan terassi on viihtyisä valinta kesäpäivänä.

 

Herkuttelua ja spa-elämää

Linnalta keskustaan vievällä Lossi-kadulla sekä kaupungin keskusaukion lähellä on todella monipuolinen ravintolatarjonta, josta löytyy varmasti jokaiseen makuun sopiva ruokapaikka niin aamiaiselle, lounaalle kuin illalliselle. Esimerkiksi Kauba-kadun Vanalinna Kohvik on viehättävä paikka aamiaiselle vastaleivottuine herkkuineen, Kodulinna Lokaal edullinen paikka lounaalle, ja jos mieli tekee päivän päätteeksi esimerkiksi aasialaisvivahteista ruokaa, on Chameleon Cafe illalliselle hyvä vaihtoehto. Illan päätteeksi yömyssyllä voi käydä Vinoteek Preludessa, joka on tunnelmallinen viinibaari. Kaikki nämä vain noin sadan metrin etäisyydellä toisistaan. Kesäisenä päivänä voi ruokailla myös jollakin keskusaukion terassilla. Terasseja on Kodulinna Lokaalin lisäksi esimerkiksi Waag Restobaarilla ja Pritsumajalla. Hieman ydinkeskustasta etäämmällä, mutta vain muutaman sadan metrin päässä, on upeasti restauroidussa vanhassa kivisessä satamamakasiinissa sijaitseva Omnom Söök & Jook. Lisäksi vierasvenesatamassa aivan meren äärellä on Resto Hafen, jonka annokset ovat sekä herkullisen makuisia että upean näköisiä. Lounasruokailuun Kuressaaressa ja koko Virossa on edelleen hyvin edullisia ”päivän annos” -vaihtoehtoja. Lounastarjonta on keskitetysti netissä osoitteessa www.paevapraad.ee, ja usein esimerkiksi keittolounaan saa jo muutamalla eurolla.

Kuressaaren kapeat kujat, pastellinväriset puutalot ja pienet putiikit luovat tunnelmaa, jossa kiire tuntuu unohtuvan. Tämän rauhallisen tunnelman ja meren ansiosta täällä on ollut kylpylöitä jo 1800-luvulta lähtien. Nykyisin kaupungissa on useita kylpylävaihtoehtoja, kuten rannalla olevat GOSPA, ASA Spa ja Meri Hotel Spa sekä keskustassa olevat Grand Rose Spa Hotel ja Arensburg Boutique Hotel & Spa. Kylpylät tarjoavat myös päivälippuja, joten niissä voi käydä myös, vaikka turisti majoittuisikin esimerkiksi Airbnb-asunnossa.

 

 

Saarenmaan Oopperapäivillä tunnelma on kuin gaalajuhlassa.

 

Kulttuuria ja musiikkia

Vaikka Kuressaare ei ole bilekaupunki, löytyy sieltä myös iltaelämää. Monet ravintolat ja hotellien kesäterassit tarjoavat livemusiikkia kesäisin. Kaupungin tunnetuin kesän kulttuuritapahtuma on Saarenmaan Oopperapäivät, jotka tänä vuonna järjestetään 22.–27.7.2025. Piispanlinnan pihalle rakennetaan suuri katettu katsomo, jonka lavalle nousevat muun muassa Gluckin Orfeus ja Eurydike, Puccinin Madama Butterfly ja korealaisen säveltäjän Isang Yunin Sim Tjong. Lavalla vierailee Etelä-Korean Daegu Opera House, ja esitykset viedään läpi jopa 2000 katsojan suurteltassa linnan pihalla. Oopperailtojen jälkeen järjestetään jatkoja linnan muurien suojassa, joissa on niin DJ-musiikkia kuin kuoroteoksia tummassa kesäyössä kynttilävalaistuksessa.

Heinäkuussa 18.7. järjestettävä Saaremaa Suvefest tuo linnan pihalle virolaisia artisteja, kuten Terminaator, Anne Veski ja Shanon. Tapahtuma on kuin Kuressaaren oma minifestivaali. Elektronisen musiikin ystäville on tarjolla 17.–20.7. järjestettävä I Land Sound -festivaali noin tunnin ajomatkan päässä Orissaaressa, lähellä Muhun pengertietä.

 

Meripäivillä elokuun alussa riittää nähtävää.

 

Elokuussa 5.–9.8. Kuressaaren Meripäivät täyttää kaupungin satama-alueen. Tällöin järjestetään purjehduskilpailuja ja vene-esittelyjä, sekä tarjolla on myös kansanmusiikkia ja katuruokaa. Myös lapsille on omaa ohjelmaa, ja markkinoilla voi tehdä ostoksia paikallisilta käsityöläisiltä.

Jos olet menossa ensimmäistä kertaa Kuressaareen, kannattaa osallistua myös ilmaisille opastetuilla kaupunkikierroksille. Ne järjestetään kesäisin joka lauantai kello 11.00 alkaen keskusaukion raatihuoneen edestä, opastuskielinä viro ja englanti. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Kuressaare kuressaaren linna Kuressaaren meripäivät museot nähtävyydet Saarenmaalla piispanlinna Saarenmaa spa Kuressaare

2.12.2025 | Vapaa-aika

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää