Tuoretta tietoa Virosta
30.8.2024 | Kulttuuri

Kumun piha täyttyy latinalaisamerikkalaisesta musiikista, ruuasta ja tarinoista

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Karen Harms, Karolin Köster / KUMU

Kumun piha täyttyy latinalaisamerikkalaisesta musiikista, ruuasta ja tarinoista

 

Lauantaina 31.8. taidemuseo Kumussa järjestetään pihafestivaali, jonka teemana on Latinalainen Amerikka. Tapahtuma liittyy Kumun suuressa salissa avattuun latinalaisamerikkalaisen taiteen näyttelyyn. Tätä laajaa ja kiehtovaa aihepiiriä esitellään yhdessä Virossa asuvan latinalaisamerikkalaisyhteisön kanssa.

”Kumun näyttelyiden yhteydessä on aina teemaan liittyvää oheisohjelmaa. Latinalaisamerikkalaisen taiteen näyttelyn kohdalla oli alusta asti tunne, että tällainen festivaalimainen tapahtuma voisi kuulua tähän näyttelyyn, mutta ehdottomasti yhteistyössä paikallisen yhteisön kanssa. Onneksi täkäläinen latinalaisamerikkalaisyhteisö on erittäin aktiivinen, ja se on ollut festivaaliohjelman rakentamisessa suureksi avuksi”, kertoo Kumun oheisohjelmakuraattori Maria Lota Lumiste.

Festivaalipäivään mahtuu ruuan ja musiikin lisäksi työpajoja ja toimintaa – ja tietysti on mahdollisuus käydä suuressa latinalaisamerikkalaisen taiteen näyttelyssä. Työpajoissa voi oppia erilaisia punontatekniikoita, tehdä itselleen ohjaajan Merarin kanssa pieni piñata sekä suorittaa meksikolaisen keittiön pikakurssi arkeologin ja mayojen ruokakulttuurin tutkijan Lisseth Pedrozan kanssa. Yhdessä hajotetaan iso, läpimitaltaan metrin kokoinen piñata ja pelataan loteriaa eli kuvabingoa.

Päivän aikana järjestetään lyhyitä esittelyjä ja kierroksia Latinalaisen Amerikan taide ja Eurooppa -näyttelyyn ja sen yhteyteen kuuluvan Leonora Carringtonin teosten näyttelyyn. Kumun auditoriossa esitetään dokumenttielokuva Los Exóticos (2013), joka kertoo drag lucha libre -painijoista. Kello 19.00 kaikki voivat testata tietojaan ja oppia uutta Siim Boikovin juontamassa latinalaisamerikkalaisaiheisessa tietovisassa.

Musiikki soi Kumun sisäpihalla koko päivän. Päivän aloittaa tanssiaskelten opetuksella DJ Jorge Hinojosa. Illansuussa kello 18.00 konsertoi yhtye Timuti 8. Kolme vuotta toiminut yhteisö yhdistää Virossa asuvaa kansainvälistä väkeä – impro-jam-tyyliin soitetaan latino-, funk- ja folkrytmejä. Illan päättävät DJ Tropical Tallinn ja DJ Tumbaco.

Kumun pihalla voi nautiskella mielin määrin latinalaisamerikkalaisia ruokia. Secret Mexican Societyn ruokalistalla on aitoja meksikolaisia tacoja, Bueno Gourmet tarjoaa katuruokaa Pohjois- ja Etelä-Amerikan tyyliin, Viva Latin Food leipoo venezuelalaisia arepoja, empanadoja ja tequeñoja, Cachina Marketin valikoimassa on latinalaisamerikkalaista purtavaa ja kastikkeita ja Sugar Bliss Cakes tarjoilee brasilialaisia makeisia. Juomispuolesta huolehtii Hulkur Rändbaar.

Festivaali kestää kello 12.00–21.00, ja myös Latinalaisen Amerikan taiteen näyttely Kumun isossa salissa on poikkeuksellisesti avoinna pihajuhlan loppuun saakka. Museon piha-alueen ja aulan tilaisuudet ovat kaikille ilmaisia. Näyttelyihin ja kierroksille pääsee museolipulla, ja työpajoihin on erillinen pääsylippu.

Lue lisää tapahtumasta Kumun kotisivuilta.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Kumu Kumun taidemuseon näyttelyt näyttelyt näyttelyt Tallinnassa taide tapahtumat tapahtumat Tallinnassa

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää