Tuoretta tietoa Virosta
20.9.2025 | Kulttuuri

Kulttuuripäivät Tallinnassa

Teksti Stewart Johnson 
Kuva Estonian Union of National Minorities

Kulttuuripäivät Tallinnassa

 

Tallinna on Viron pääkaupunki ja Viron kulttuurin keskus, vaikka Tartto saattaisi tästä olla eri mieltä. Tallinna on ainakin maan monikulttuurisin paikka. Lähteestä riippuen jopa puolet kaupungin asukkaista edustaa muuta kuin virolaista kulttuuritaustaa. Tämän juhlistamiseksi ja naapureihin tutustumiseksi Tallinnassa järjestetään 19.–28. syyskuuta Kulttuuripäivät. 

Yhdeksän päivän aikana järjestetään 57 erilaista tapahtumaa, jotka tutustuttavat osallistujat Tallinnan ja sen ympäristön vähemmistökulttuureihin. Ohjelmassa on työpajoja ja luentoja, juomamaistiaisia ja ruokakulttuuritapahtumia sekä tanssia ja konsertteja. 21. syyskuuta Raatihuoneentorilla järjestetään myös Etnomarkkinat. 

Moldovalaisen haitaristin konsertti, ranskalaisia tansseja, työpaja kasvien tuoksuista kansanperinteessä, afrikkalaisen musiikin festivaali sekä venäläisen kuoromusiikin konsertti ovat vain muutamia esimerkkejä tapahtumalistauksesta.

Lisäksi luvassa on ”A Taste of Mexico” -tapahtuma, jossa voi nauttia meksikolaisia makuja, työpaja Tallinnan puistoissa elävistä eläimistä, keskustelu tataarien elämästä Tallinnassa sekä azerbaidžanilainen konsertti. Ohjelmaan kuuluu myös turkkilainen aamiaistilaisuus, paneelikeskustelu virolaisten ja ukrainalaisten eroista, arabialainen kahviaamu sekä keskusteluja suomalais-ugrilaisesta kulttuurista.

Koko ohjelman löydät lisätietoineen täältä.

 

Lue lisää samasta aiheesta
festivaalit konsertit kulttuuripäivät tapahtumat tapahtumat Tallinnassa Viron kulttuuri vähemmistökansat

24.9.2026 | Kulttuuri

Tallinn Fringe -festivaali ylsi ennätyslukemiin

Tallinn Fringe -festivaali ylsi ennätyslukemiin

Kymmenettä kertaa järjestetty esittävien taiteiden ja kulttuurilisen vihteen Fringe-festivaali toi Tallinnaan tänä vuonna ennätysmäärän esiintyjiä ja yleisöä. Vuosittain samaan aikaan … Lue lisää

22.9.2026 | Kulttuuri

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest on maailman tunnetuin saksalaista kulttuuria, ruokaa ja juomaa juhlistava festivaali. Virallinen ja kansanjuhlana suurin Oktoberfest järjestetään Münchenissä, mutta ei … Lue lisää

21.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.–27.9. Kansalliskulttuurien päivät, Tallinna Tallinna juhlistaa monikulttuurisuuttaan vuosittaisten tapahtumapäivien raameissa. Esillä eri puolilla kaupunkia ovat lukuisten maiden kansalliset tanssit, musiikki, … Lue lisää

20.9.2026 | Kulttuuri

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Pärnun nykytaiteen museossa on avattu näyttely ”Dialoog”, joka koostuu kahden virolaisen pitkän linjan taidemaalarin, Mari Roosvaltin (s. 1945) ja Jaan … Lue lisää

19.9.2026 | Kulttuuri

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Narva-Jõesuu sijaitsee Viron koilliskulmassa ja tunnetaan loma-alueena, jonka kylpylät, hotellit ja ravintolat toivottavat tervetulleiksi vierailijoita niin Virosta kuin ulkomailtakin. Syyskuun … Lue lisää

18.9.2026 | Kulttuuri

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali on 23 vuoden ajan kasvattanut suosiotaan niin, että eräinä vuosina kilpailuun lähetettyjä elokuvia on ollut yli 1 200. … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Tallinna on enemmänkin kuin vain Viron pääkaupunki – se on Itämeren rannalla asuvien ihmisten koti, eivätkä heistä kaikki ole suinkaan … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Tallinnan Fotografiskassa avautuu 19.9. amerikkalaisen, katuvalokuvaajana kenties maailman arvoituksellisimmman suuruuden Vivian Maierin (1926–2009) tuotantoon keskittyvä näyttely. New Yorkin ja Shanghain … Lue lisää