Tuoretta tietoa Virosta
27.4.2016 | Luonto

Kuhinaa rantalaitumella

Kuhinaa rantalaitumella

Pärnun rantaniityllä elelevät sulassa sovussa lehmät, linnut ja ulkoilijat.

 

Lintujen tiirailu ja Pärnun ranta eivät välttämättä ole asioita, joiden uskoisi liittyvän toisiinsa. Viron suosituimman uimarannan naapurissa sijaitseva rantaniitty on kuitenkin mainio retkikohde. Ranta-alue suojeltiin jo lähes 60 vuotta sitten.

Linnalehmad-projektin avulla umpeen kasvanut ranta pyritään samaan entiseen loistoonsa. Vuodesta 2012 lähtien rantaa on parturoinut satapäinen sarvipäiden karja, jota kutsutaan kaupunkilehmiksi (linnalehmad). Lehmät eivät ole ranta-alueella uusi näky, rantaniityt toimivat laidunmaina jo viime vuosisadan alussa.

Ylämaankarja pitää huolen, että ruovikko ei pääse valtaamaan rantaa takaisin. Suurisarviset naudat ovat ohikulkijoille komeaa katseltavaa. Niittyjen lintuihin pääsee parhaiten tutustumaan kahdesta uudesta tornista, jotka sijaitsevat Main kaupunginosan rannassa ja Raekülan rannassa.

 

Huhtikuu herättää niityn eloon. Siellä treffaavat paikalliset pesimälinnut ja pohjoiseen matkaavat siivekkäät. Kevätaamuna voi taivaalla olla tungosta, kun hanhet, sorsalinnut, kyyhkyset ja peippolinnut suihkivat kohti pohjoisia ilmansuuntia.

Sitruunavästäräkkiä voi pitää niityn symbolina. Missään muualla Virossa sitruunankeltaista kaunistusta ei pääse näkemään yhtä runsaana kuin Pärnussa. Pareja pesinee koko niityn alueella jopa puolensataa. Suomessa kaakkoinen tulokas on vieläkin harvalukuisempi kuin Virossa.

Toinen eksoottinen ilmestys on jalohaikara. Vitivalkoiset haikarat liittyvät usein harmaahaikaroiden seuraan. Paras aika jalohaikaroiden näkemiseen on loppukesä.

Avoimen niityn lampareissa viihtyvät punajalkaviklot, lirot, taivaanvuohet ja muut kahlaajat. Suojaisemmat lammikot ovat heinätavien, lapasorsien ja luhtakanojen valtakuntaa. Merenlahdella partioivat riuttatiirat ja räyskät, myös komean ristisorsan voi nähdä.

 

Toukokuussa äänimaailma monipuolistuu kerttusten ja muiden laulutaitureiden saapuessa. Rastakerttusen rahisevaa säettä kuulee tuon tuosta, sen naapurina ruovikossa sirisee taukoamatta ruokosirkkalintu. Satakielet, viitakerttuset ja luhtakerttuset pääsevät vauhtiin kesän kynnyksellä.

Lämpiminä öinä äänessä ovat luhtahuitit ja ruisrääkät. Kaulushaikaran kumean komea puhallus kantaa kesäöinä Pärnun keskustaan asti. Öiseen konserttiin yhtyy myös sammakoiden äänekäs kurnutuskuoro.

Merivesi huuhtoo niittyä tulva-aikoina, sen vuoksi myös kasvimaailma on mielenkiintoinen. Kiiltoängelmä ja rantaruttojuuri kuuluvat niityn kasviharvinaisuuksiin. Muita kasviston helmiä ovat punakämmekkä ja leveälehtikämmekkä sekä Suomessa erittäin harvinainen hentokarvalehti.

Screen Shot 2016-04-27 at 11.03.36
 
Screen Shot 2016-04-27 at 11.03.20
 

 TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT MARIE SOOSAAR-VIRTA, KARTTA EVE JAANSOO

Lue lisää samasta aiheesta

19.11.2025 | Luonto

camera icon6
Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kauksiojan polku – Peipsijärven upeat rantamänniköt Peipsijärven pohjoisrannalla kulkeva polku vie kulkijan komeaan rantamännikköön, joka kohoaa entisten hiekkadyynien päällä. … Lue lisää

14.9.2025 | Luonto

Suoretkelle Raplamaalle

Suoretkelle Raplamaalle

Tuntuuko arki raskaalta velvollisuuksien tai huonojen vitsien keskellä? Raplan maakunnan suopäivät tarjoavat täydellisen mahdollisuuden kokea jotakin niin kaunista, että … Lue lisää

5.9.2025 | Luonto

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Mitä yhteistä on chileillä ja tomaateilla? Ne molemmat ovat lähtöisin Amerikasta ja niitä käytetään usein yhdessä ruoanlaitossa. Molemmat kuuluvat … Lue lisää

28.8.2025 | Luonto

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnassa on avattu uusi viherväylä, jota kutsutaan nimellä Ötökkäväylä (viroksi Putukaväil). Se tarjoaa kodin ja turvallisen kulkuväylän metsiin lukemattomille … Lue lisää

14.8.2025 | Luonto

Perseidien tähdenlentojen katselua

Perseidien tähdenlentojen katselua

19. elokuuta Pärnun Pernova Luontotalo järjestää ainutlaatuisen tapahtuman Perseidien tähdenlentoparven kunniaksi. Illan ohjelmassa on tapahtumaa varten sävellettyä musiikkia, luentoja … Lue lisää

13.7.2025 | Luonto

camera icon5
Majakat kutsuvat kesäretkelle

Majakat kutsuvat kesäretkelle

Kõpun majakka – Itämeren vanhin Ensimmäiset askelmat ovat julmat. On nostettava polvea kunnolla, että pääsee seuraavalle askelmalle. Kun katson … Lue lisää

19.6.2025 | Luonto

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha järjestää jälleen suositun Pionipäivät -tapahtuman 22.–28. kesäkuuta. Tapahtuman aikana vierailijat voivat ihailla lähes kolmensadan pionilajikkeen kukintaa, … Lue lisää

6.6.2025 | Luonto

camera icon5
Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Karpaloilla herkutteleva sorsa jäi luonto-oppaan mieleen Lahemaan kansallispuistossa Wanderlust Matkad -yrityksessä luonto-oppaana työskentelevä Signe Ohakas kertoo käyneensä Lahemaalla jo … Lue lisää