Tuoretta tietoa Virosta
9.2.2019 | Ostokset

Kotitakkeja ja glamourin kiiltoa

Kotitakkeja ja glamourin kiiltoaEmmi Lovén (vas.), Laura Hurme ja Kati Urho Turusta päätyivät sattumalta asematorille. Fankadelik-vintageliikkeestä naiset löysivät paljon kiinnostavaa.

Balti Jaama Turg -kauppahallin 2. kerroksessa on kaikkea, mitä keksiä saattaa.

 

Tämä on niin Tallinnaa: tyylikkään puodin rekissä roikkuu Escadaa, Versacea ja Ralph Laurenia. Muutaman metrin päässä vanhemman rouvan myyntipöydillä on reippaan kokoisia beigen värisiä alushousuja ja retrohenkeä pöllähtäviä kotitakkeja.

Baltian asematorin (Balti Jaama Turg) toinen kerros on huikea yhdistelmä Tallinnan vanhaa torimaailmaa ja urbaania kaupunkikulttuuria.

 

Asematori on kolmekerroksinen. Kellarikerroksessa on Selver-market ja muutamia pieniä myymälöitä. Ensimmäinen kerros on omistettu ruualle toreineen ja ravintoloineen.

Toinen kerros onkin sitten, noh, lähes kaikkea hiuspinneistä polkupyöriin.

Kerroksen uusinta uutta on vintage-alue, johon on ryhmittynyt useampi alan liike. Esimerkiksi Tallinnan vanhassakaupungissa toimiva Fankadelik on avannut asematorille toisen myymälän, jossa on laajempi valikoima myös miesten vintage-vaatteita.

Aivan oma maailmansa on antiikkiliikkeiden alue. Kymmenkunta erilaista antiikkipuotia vyöryttää kävijän ympärille muun muassa kirjoja, kameroita, pinssejä, posliiniesineitä, hopeaa ja militariaa. Vanha morsiuspuku roikkuu sulassa sovussa puutarhatontun vieressä.

Täysin toisenlainen alue on käytävän toisella puolella, jossa on useampi virolaista designia myyvä liike. Modernia tuliaista, persoonallisia koruja, luonnonkosmetiikkaa tai vaikkapa sisustusesineitä hakeva löytää varmasti kiinnostavaa ostettavaa.

Ja sitten on vielä kaikki kerroksen käytävien varrelle levittäytyvä. On takkeja, housuja, leluja, sukkia, laukkuja, tohveleita, päähineitä ja pieniä kodintarvikkeita.

Kun kaiken on kiertänyt läpi, voi käydä hengähtämässä saman kerroksen panimoravintola Humalakodassa tai lastenravintola Kniks ja Kraapsissa sekä miettiä, olisiko Juri Gagarin -herätyskello kuitenkin pitänyt ostaa. 

Baltian asematori (Balti Jaama Turg), Kopli 1, Tallinna. 

astri.ee/bjt

 

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
balti jaama tori fankadelik kauppahalli ostospaikkoja tallinnassa shoppailu tallinnassa tallinnan asematori tallinnan balti jaaman tori tallinnan balti jaama turg

1.7.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman heinäkuun tarjoukset

Mainos Prisman heinäkuun tarjoukset

12.6.2025 | Ostokset

Tallinn Craft Beer Weekend

Tallinn Craft Beer Weekend

Sanotaan, että Ranskassa on yksi juusto vuoden jokaiselle päivälle ja Belgiassa yksi olut. Yhden viikonlopun ajan Tallinnassa on käsityöolut … Lue lisää

7.6.2025 | Ostokset

camera icon5
Kesän purkkijuomat testissä

Kesän purkkijuomat testissä

Pääsiäisenä oli hyvä hetki kokoontua tekemään kesäjuomatesti. Testiin valittiin 0,33 litran tölkeissä olevia juomia: kahdeksan olutta ja kuusi long … Lue lisää

15.5.2025 | Ostokset

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Virossa ei kesäkuukausina ole koskaan hiljaista, sillä juhlia, festivaaleja, konsertteja ja muita tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Tänä vuonna kolme odotetuimpiin … Lue lisää

4.5.2025 | Ostokset

Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut

Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut

Tarton Kevätmarkkinat (Kevadlaat) keräävät vuosittain kävijöitä ympäri Viroa ja ulkomailta nauttimaan hyvästä ruoasta, laadukkaista käsitöistä ja juhlatunnelmasta. Vuoden 2025 … Lue lisää

22.4.2025 | Ravintolat

Vappulounas raikkaassa ulkoilmassa

Vappulounas raikkaassa ulkoilmassa

Vaikka kevät alkoi virallisesti jo kuukausi sitten, paras tapa toivottaa se todella tervetulleeksi on nauttia kolmen ruokalajin ateria Viron … Lue lisää

10.4.2025 | Ostokset

EstBuild 2025 esittelee virolaisia tuotteita ja teknologiaa

EstBuild 2025 esittelee virolaisia tuotteita ja teknologiaa

Rakennusmessut EstBuild 2025 järjestetään jälleen 10.–12. huhtikuuta Tallinnassa. Tapahtuma on suunnattu kaikille, jotka suunnittelevat esimerkiksi kotinsa tai kesämökkinsä remonttia … Lue lisää

28.2.2025 | Ostokset

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa maanpuolustajille ja pelastustyöntekijöille

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa maanpuolustajille ja pelastustyöntekijöille

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa sisäisen turvallisuuden ja maanpuolustuksen parissa työskenteleville henkilöille. Korko on nimeltään ”Kodukaitsja” (suomeksi kodinturvajoukot) ja … Lue lisää