”Musta kuin tuonelan joki”, kuvailee Kullervo tarinaansa vielä kun se ei ole alkanutkaan. Yleisö hiljenee, alkaa yhden miehen sota omaa kohtaloaan vastaan.
VAT teatterin Kullervo kertoo vihasta, kostosta, ja ennen kaikkea vääristä valinnoista, jotka vievät tarinan antisankaria väjäämättä kohti surkeaa loppuaan.
Veljessota on tuhonnut Kullervon perheen. Ainoa eloonjäänyt on Kullervo, kaunis, keltatukkainen nuorukainen, joka kasvaa orjuudessa isänsä veljen talossa. Mitä tekee Kullervo, joka on syntyään jaloa verta ja jota kaikki kutsuvat orjaksi? Näytelmä tempaa katsojan mukaansa kuin virta, jota ei pääse pakoon.
Kullervo ei näe askeltaan pidemmälle. Hän tekee kaiken vimman lailla: unelmoi, tappaa, uneksii – rakastaakin. Nuorukainen ymmärtää liian myöhään, että viha ei tuo oikeutta, vaan tuhoaa kaiken ympäriltään.
Kenellepä suomalaiselle Kullervo ei olisi tuttu. Elias Lönnrotin kokoaman Kalevalan yksi suurista kertomuksista on Kullervon traaginen tarina. Nyt Aare Toikan ohjaama Kullervo nousee etsimään oikeudenmukaista maailmaa ja vapautta VAT teatterin näyttämöllä. Nimiroolissa loistaa Pääru Oja.
Kullervon ensi-ilta oli 23. tammikuuta ja seuraavat näytökset ovat VAT teatterin suurella näyttämöllä 24.1., 25.1., 27.1., 19.2., 20.2., 24.3. ja 25.3.
Ne alkoivat puhua on kansainvälinen ryhmänäyttely, joka käsittelee kehon ja ympäristön yhteyttä aikakaudella, jolloin ympäristön nopeista muutoksista ja niistä … Lue lisää
5.2.2025 | Kulttuuri
Helmikuu täynnä klassista musiikkia
Nuoret eurooppalaiset huippumuusikot Virosta, Espanjasta, Ranskasta, Saksasta, Tšekistä, Latviasta ja Italiasta esiintyvät Tallinnan perinteisellä Talvifestivaalille 11.–27. helmikuuta. Tämän vuoden … Lue lisää
5.2.2025 | Kulttuuri
Fotografiskan uusin näyttely sukeltaa syvälle arjen absurdisuuteen
Kiinalainen uusivuosi toi Fotografiskalle valokuvataiteilija Feng Lin näyttelyn White Nights in Wonderland, joka esittelee modernia yhteiskuntaa surrealistisena spektaakkelina. Kansainvälisesti … Lue lisää
4.2.2025 | Kulttuuri
Neljä uutta virolaista dokumenttia saa ensi-iltansa DocPointilla
DocPoint Tallinnan dokumenttielokuvafestivaali (4.–9. helmikuuta) tuo ensi-iltaan neljä uutta virolaista dokumenttia, jotka syventyvät maan historiaan ja kulttuurin keskeisiin hahmoihin. … Lue lisää
4.2.2025 | Kulttuuri
Ukrainalaisten taiteilijoiden abstraktia taidetta Tartossa
Abstract Reality -näyttely järjestetään Jakobi Galeriassa Tartossa 5.2–7.3. Näyttely käsittelee sitä, miten nopeasti muuttuvat ja ennalta arvaamattomat prosessit vaikuttavat … Lue lisää
3.2.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
2.11.2024–2.3.2025 Ryoji Ikedan installaatiot, Tartto Japanilaisen nykytaiteilija Ryoji Ikeda tunnetaan taiteestaan, jossa hän yhdistää tiedettä ja musiikkia. Viron kansallismuseon … Lue lisää
2.2.2025 | Kulttuuri
Viron Viron taidemuseossa vieraili viime vuonna 350 000 taiteen ystävää
Vuonna 2024 Viron taidemuseon toimipisteissä ja näyttelyissä sekä muissa tapahtumissa vieraili 349 004 taiteen ystävää. Heistä lähes yli 25 … Lue lisää
1.2.2025 | Kulttuuri
Ukrainalaistaiteilija tutkii aikaa ja omistautumista
Ukrainalaisen taiteilijan Ksenia Sulaevan näyttely The Black Line and a Million Hours avattiin Victoria Olt galleriassa 23. tammikuuta. Näyttelyssä … Lue lisää