Kosmetiikkaa omalla tyylillä – virolainen Oma hoitaa lasten ja aikuisten ihoa
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Daisy Eiberin perustaman Oma-merkin myymälän yhteydessä on Oman tuotteita käyttävä kauneushoitola.
Virolaisia kosmetiikkamerkkejä on tullut viime aikoina markkinoille kymmenittäin, mutta harvalla tuottajalla on omaa myymälää. Oma-merkillä sellainen kuitenkin on aivan Tallinnan ydinkeskustassa. Liikkeessä aukeaa Oman oma maailma, joka on yhtä puhdaslinjainen kuin merkin myymä kosmetiikkakin. Eleettömässä tyylissä on jotain hyvin pohjoismaista ja pelkistettyä, ja sen myöntää myös merkin perustaja Daisy Eiber.
Oma sai alkunsa, kun Eiberistä tuli äiti vuonna 2012.
”Silmät tavallaan aukesivat. Aloin miettiä, millaisia tuotteita käytän lapseni ja itseni iholla ja miten siivoan kotona”, Eiber kertoo Oman alkuvaiheista. Yrittäjänainen suunnitteli alkavansa tuoda maahan parempaa kosmetiikkaa, mutta 2015 tuli lopulta idea oman tuotemerkin perustamisesta.
Eiber on halunnut edetä tuotemerkkinsä kanssa maltillisesti.
”Me emme julkista joka päivä uutta tuotetta, ja esimerkiksi lastentuotteiden sarjan valmistelu kesti neljä vuotta. Emme halua laittaa pakkaukseen vain jotakin. Haluamme, että jokaisella ainesosalla on jokin idea.”
Oman tuotevalikoimassa on muun muassa suihkugeelejä, kasvo- ja vartalovoiteita sekä kasvo- ja vartaloöljyjä. Öljyistä on myytävänä peruskokoa selvästi pienempiä pakkauksia, jotta on helppo kokeilla, mikä tuote omalle iholle sopii. Myymälässä on myös mahdollista uudelleentäyttää tyhjentynyt suihkugeelipullo.
Pelkistetty, oma tyyli näkyy myös siinä, että Oma ei huuda olevansa luonnonkosmetiikkaa, vaikka suuri osa sen käyttämistä raaka-ainesta ja tuotteista sitä onkin.
”Luonnonmukaisuuden ja puhtauden pitäisi olla niin perustavanlaatuista, että brändiä ei tarvitse rakentaa sen varaan”, Eiber pohtii.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Virolaiset jouluruokaperinteet
- Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille
- MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista
Lue lisää samasta aiheestakosmetiikka ostokset Tallinna virolainen kosmetiikka