28.12.2020 | Viro
Koronarokotukset alkoivat Virossa – ensimmäisen päivän aikana rokotteen sai 207 henkilöä
Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov
Rokotteen saavat ensimmäisenä Virossa terveydenhuollon työntekijät. Rokotettaville pitää antaa vahvistava annos rokotetta kolmen viikon sisällä ensimmäisestä rokotteesta.
Virossa aloitettiin koronarokotukset sunnuntaina 27. joulukuuta. Rokotteen sai Tallinnassa, Tartossa ja Itä-Virun maakunnassa yhteensä 207 terveydenhuollon työntekijää.
Tällä viikolla rokotukset aloitetaan myös muualla Virossa. Kohteina ovat pääasiassa terveydenhuollon työntekijät.
Virossa on aluksi suunnitelmissa rokottaa viikoittain noin 5 000 henkilöä. Virolla on tällä hetkellä sopimus rokotevalmistaja Pfizer-Biontechin kanssa, joka toimittaa Virolle noin 10 000 rokoteannosta viikossa.
Kaiken kaikkiaan Pfizer-Biontech toimittaa Virolle yli 600 000 rokoteannosta.
Viron sosiaaliministeri Tanel Kiik kertoi tänään Viron yleisradioyhtiön haastattelussa, että Virossa on mahdollista rokottaa viikossa jopa kymmeniätuhansia ihmisiä.
Virolla on ennakko-ostosopimus viiden rokotevalmistajan kanssa.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestakoronarokotukset
koronatilanne
viro koronarokote
29.11.2025 | Viro
Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita
Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää
26.11.2025 | Viro
Valhe, emävalhe ja tilasto?
Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää
18.11.2025 | Viro
Kolmen kopla syksyisessä Narvassa
Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää
13.11.2025 | Viro
Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan
Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää
9.11.2025 | Viro
Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan
Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää
7.11.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää
4.11.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Viro
Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa
Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulunajan rauha … Lue lisää