4.4.2024 | Kulttuuri
Konsertti-ilta Jaan Tätten seurassa
Teksti Susanna Poikela
Kuva Mari Jürjens

Kuten sanonta kuuluu ”rakkaalla lapsella on monta nimeä” niin on myös yhdellä virolaisella monta työtä. Virolaisten rakastama laulutekijä ja tulkitsija Jaan Tätte täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Mies on tullut tutuksi taide- ja kulttuurialan monitaiturina.
Virossa hänet tunnetaan näytelmäkirjailijana, näyttelijänä, teatteriohjaajana, lauluntekijänä ja laulajana. Tätte on myös purjehtinut maailman ympäri näyttelijäkollegansa Marko Matveren kanssa.
Jaan Tätten laulut kertovat tarinoita tavallisen ihmisen elämästä ja luonnosta. Sanoitukset ja melodiat ovat kansantajuisia, jopa lapsenomaisia, ja siksi niin pidettyjä. Ne rauhoittavat, naurattavat ja saavat yhdessä pohtimaan elämän tarkoitusta. Esimerkiksi yksi kauneimmista Tätten kappaleista on Ilus Hetk.
Juhlavuoden kunniaksi Tätte konsertoi nyt ympäri Viroa. Konsertteja järjestetään 4. huhtikuuta alkaen Rakveressa, Moostessa, Raplassa, Viljandissa, Vihulassa, Tartossa, Laitsessa, Kuresaaressa, Kärdlassa, Tallinnassa ja Pärnussa.
”Jokaisella ihmisellä on oma tarinansa – miten hän on päässyt tähän hetkeen, missä hän nyt on. Konsertissani kerron teille oman tarinani hauskojen tapahtumien ja elämääni seuranneiden kappaleiden kautta”, Jaan Tätte kirjoittaa Vilsandista.
Vilsandi on ollut jo vuosia Jaan Tätten kotisaari. Saarenmaan länsipuolella sijaitseva pieni saari arvatenkin tarjoaa juuri sitä, mikä Tättelle on tekstien ja laulujen kautta ilmeisen tärkeää – luonnon, rauhan ja kodin.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaJaan Tätte
konsertit
Marko Matvere
populaarimusiikki
Saarenmaa
vilsandi
virolainen musiikki
5.12.2025 | Kulttuuri
Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen
Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää
5.12.2025 | Kulttuuri
El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa
Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Palkitun oopperasolistin joulukonsertti
Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa
Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää
3.12.2025 | Kulttuuri
Piparkakkumania 2025 on taas avattu
”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää
2.12.2025 | Kulttuuri
Jättiläisötökät valloittivat Tarton
Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää
1.12.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää
30.11.2025 | Kulttuuri
Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi
Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää