Tuoretta tietoa Virosta
28.9.2015 | Vapaa-aika

Koko perheen hevostapahtuma

Koko perheen hevostapahtuma

Tallinn International Horse Show tuo Saku Suurhalliin huippuratsastajia eri puolilta Eurooppaa.

 

Jo 13. kertaa järjestettävä Tallinn International Horse Show on Baltian suurin kansainvälinen ratsastuskilpailu. Tapahtuma kuuluu FEI World Cup-sarjaan, joten kilpailuohjelmassa on este- ja kouluratsastuksen maailmancupin etappeja. Paikalle on tulossa koko joukko eurooppalaisia huippuratsastajia hevosineen.

Myös nuorilla ratsastajilla on mahdollisuus esitellä taitojaan suuren yleisön edessä. Ohjelmassa on omat kilpasarjat poniratsastajille ja harrastusratsastajille.

Ja koska kyseessä on koko perheen tapahtuma, on lapset huomioitu erityisen hyvin. Keltaisten kissojen (Kollaste kasside) leikkialueella järjestetään kilpailuja ja muuta toimintaa pikkuväelle.

Ratsastuksen lisäksi ohjelmassa on myös musiikkia, lavalla nähdään virolaisia eturivin artisteja.

Kilpailun järjestää Viron ratsastusurheilun liitto ERL. Viime vuonna tapahtuma houkutteli paikalle lähes 12 000 katsojaa. Lippuja voi ostaa Piletilevin nettimyymälästä. Saku Suurhalli sijaitsee Rocca al Maren kauppakeskuksen naapurissa.

 

Mistä löytää?

Tallinn International Horse Show, 2.–4.10. Saku Suurhalli, Paldiski mnt. 104b, Tallinna.

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

 

http://www.tallinnhorseshow.ee/est/tallinn-international-horse-show/info/tutvustus/

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

26.5.2025 | Mainos | Kulttuuri

Romanttinen Rantatie – seikkailuja ja kulttuuria koko perheelle

Mainos Romanttinen Rantatie – seikkailuja ja kulttuuria koko perheelle

Salaperäinen ja aurinkoinen Romanttinen Rantatie kulkee lähes 300 kilometriä Iklasta Virtsuun, seuraten Liivinlahden rantaviivaa. Matkan varrella avautuvat Pärnumaan kauniit … Lue lisää

24.5.2025 | Vapaa-aika

Tartto valmistautuu perinteiseen pyöräilykisaan

Tartto valmistautuu perinteiseen pyöräilykisaan

Yksikään kesä ei ala Virossa ilman vuosittaista Tarton pyöräilykisaa. Tuhannet pyöräilijät täyttävät Etelä-Viron kadut ja tiet. Tapahtumassa on useita … Lue lisää

22.5.2025 | Ravintolat

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Viidettä kertaa järjestettävällä Toidutänavad -ruokafestivaalilla kävijöitä odottaa puoli kilometriä katuruokaa, juomia ja viihdettä. Toukokuun lopussa tapahtuma saapuu Tallinnan vanhan … Lue lisää

19.5.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
”Narva ja Itä-Viro ovat ihan oma maailmansa!”

Mainos ”Narva ja Itä-Viro ovat ihan oma maailmansa!”

Vuoden matkailuvaikuttajaksi Suomessa vuonna 2023 valittu Henna Mikkilä päätti lähteä yksin reissuun, koska halusi tutustua Narvaan ja Itä-Viroon kaikessa … Lue lisää

18.5.2025 | Vapaa-aika

Lemmikin kanssa museoon

Lemmikin kanssa museoon

Joskus vanhemmat vievät lapsensa museoon, toisinaan lapset vievät vanhempansa. Tällä kertaa voit viedä museoon lemmikkisi. Tai vaikka molemmat, jos … Lue lisää

15.5.2025 | Ostokset

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Virossa ei kesäkuukausina ole koskaan hiljaista, sillä juhlia, festivaaleja, konsertteja ja muita tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Tänä vuonna kolme odotetuimpiin … Lue lisää

14.5.2025 | Vapaa-aika

Yli sata viskiä Sokos Hotelli Virussa 

Yli sata viskiä Sokos Hotelli Virussa 

Kuvittele maailma, jossa tiedät kaiken viskistä: osaat arvostaa parhaimpia viskejä, tarjoat vieraillesi vain huippuluokan viskicocktaileja ja viihdytät heitä kertomalla … Lue lisää

10.5.2025 | Vapaa-aika

Silakkajuhlat Laon kylässä

Silakkajuhlat Laon kylässä

Kukapa ei rakastaisi korppujauhoissa pyöriteltyjä ja voissa paistettuja silakkafileitä! Tänään 10. toukokuuta niitä ja monia muita silakkaisia ruokia on … Lue lisää