8.7.2018 | Kulttuuri
Keskiaikaisia elämyksiä Kuressaaren keskustassa
Archebaldissa voi pukeutua keskiaikaisiin vaatteisiin.
Keskiaikainen elämyskeskus Archebald tarjoaa keskiaikaisia elämyksiä koko perheelle. Keskus sijaitsee keskellä Kuressaaren kaupunkia.
Perheen pienimmät ovat tästä paikasta innoissaan. ”Viime kesänä yksi poika ja hänen äitinsä olivat vieraanamme koko päivän, aina avaamisesta sulkemisaikaan asti”, kertoo Archebaldin isäntä Argo Kirss. ”Poika olisi halunnut tulla seuraavana aamuna uudelleen”, sanoo Kirss hymyillen.
Satoja vuosia vanhan, kunnostetun kivirakennuksen kellarista löytyy keskiaikaisia haarniskoja, miekkoja, kypäröitä ja kidutusvälineitä, joihin vieraat voivat tutustua. Archebaldissa voi myös kokeilla keskiaikaisia asuja ja aseita.
Kaikki osallistuvat tunnelman luomiseen ja tekemiseen. Pihalla ammutaan jousilla, tehdään kolikkoja, leikitään rataskaivon ympärillä vesileikkejä ja tutustutaan sepän pajaan sekä puutöihin sekä pelataan erilaisia pelejä ja seuraleikkejä.
Teksti Timo Huttunen, kuva Argo Kirss
Lue lisää samasta aiheestaarchebald
haarniska
jousiammnta
keskiaika
kidutuskammio
miekka
sepän paja
16.7.2024 | Kulttuuri
Loppukesän ja syksyn tapahtumia Virossa
11.–14.7. Tallinnan meripäivät Tallinnan satamissa järjestetään yksi Viron kesän suurimmista tapahtumista, jolloin Viron pääkaupunkiin saapuu joukko erilaisia laivoja eri … Lue lisää
15.7.2024 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
6.7.–12.8. Autovapaa puistotie, Tartto 10.–21.7.Salmistun kesäkonsertit, Salmistu 13.–20.7.Muhun regatta, vierasvenesatamat Virossa 15.–20.7. Aigu Om! -kulttuurifestivaali, Võrumaa 17.–21.7. Tõrva Fire … Lue lisää
15.7.2024 | Mainos | Kulttuuri
Mainos Euroopan kulttuuripääkaupunki 2024 kutsuu Etelä-Viroon
Nyt on korkea aika ottaa lomakohteeksi Tartto ja Etelä-Viro. Euroopan kulttuuripääkaupungin ohjelma on täydessä vauhdissa ja nähtävää sekä koettavaa … Lue lisää
15.7.2024 | Mainos | Kulttuuri
5![Viron kansallismuseo tarjoaa monipuolisia kulttuurikokemuksia](https://balticguide.ee/wp-content/uploads/2024/07/Surrealismi-100.-Praha-Tartto-ja-muita-tarinoita-620x310.jpg)
Mainos Viron kansallismuseo tarjoaa monipuolisia kulttuurikokemuksia
Tämä perinteinen mutta innovatiivinen kulttuuriperintöä säilyttävä museo on noussut yhdeksi Viron merkittävimmistä kulttuurin ja taiteen keskuksista. Viron kansallismuseo (ERM) … Lue lisää
13.7.2024 | Kulttuuri
Tänään Tallinnassa – Lauantain menovinkit
Tallinnan kalatori Kalarannassa kello 9.00–15.00 The Tall Ships Races Tallinnan satamissa kello 8.00–02.00 Urkukonsertti Tallinnan episkopaalisessa tuomiokirkossa kello 12.00 … Lue lisää
12.7.2024 | Kulttuuri
Maailmankuulu italialainen tenori Tallinnassa
Maailmankuulu tenori Fabio Armiliato esiintyy Virossa ensimmäistä kertaa sunnuntaina 14. heinäkuuta Puccini ja hänen aikalaisensa -oopperagaalassa. Konsertin järjestää Viron … Lue lisää
12.7.2024 | Kulttuuri
Suomalainen ja virolainen nykytaide kohtaavat KAI:ssa
Suomalaisen nykytaiteilijan Tuomas A. Laitisen ja virolaisen taiteilijan Kristina Õllekin yhteisnäyttely meriekologiasta, ilmastonmuutoksesta ja lajien sopeutumisesta on nähtävissä meren … Lue lisää
10.7.2024 | Kulttuuri
Tallinnan televisiotornissa soi blues
Tallinnan televisiotorni (Tallinna teletorn) viettää 44-vuotissyntymäpäiviään hyvän musiikin merkeissä. Nelipäiväinen Pirita Blues (Pirita bluus) alkaa huomenna 11. heinäkuuta. Bluestapahtuma … Lue lisää