Tuoretta tietoa Virosta
25.8.2019 | Luonto

Verkkouutinen Keski-Viron Põltsamaalla on upea labyrintti maissipellossa – tänä vuonna pellolla mönkivät ravut

Keski-Viron Põltsamaalla on upea labyrintti maissipellossa – tänä vuonna pellolla mönkivät ravutKeskivirolaisen Toren maatilan maissipellolla voi seikkailla rapujen muotoisessa labyrintissä.

Keski-Viron Põltsamaalla sijaitsevan Toren maatilan maissipellolle vuosittain tehtävä labyrintti alkaa olla jo syksyinen virolainen matkailuklassikko. Tänä vuonna maatilan pellolle on syntynyt neljän ravun kuvio.

Ensimmäistä kertaa tilan pellolle tehtiin labyrintti vuonna 2012, jolloin pellosta katsoivat ilveksen kasvot.

Maissilabyrintissä vierailua varten tilan väki on laatinut pelin, jossa tavoitteena on löytää labyrintista kuusi tarkastuspistettä. Labyrintti ei ole aivan pieni – isäntäväki neuvookin hoitamaan vessareissun ennen labyrintin sisälle astumista, sillä pellolla käveleminen voi kestää.

Labyrintissä seikkailu on osa Toren maatilaan tutustumista ja maksaa 6 euroa. 3-vuotiaille ja sitä nuoremmille sisäänpääsy on ilmainen. Pellolle voi tulla joka päivä kello 12–19.

Maissilabyrintti on avoinna yleisölle syyskuun puolivälin tienoille asti. Tarkkaa päivää ei voi sanoa, sillä tila korjaa sadon sitten kun siihen paras aika on.

Toren tila on noin 10 kilometriä Tallinna–Tartto-maantieltä.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Tore Talu

 

TEKSTIÄ MUOKATTU 27.8.2019: Lisätty tieto pääsymaksusta.

Lue lisää samasta aiheesta
keski-viro labyrintti maissi maissilabyrintti maissipelto põltsamaa toren tila tore talu

19.11.2025 | Luonto

camera icon6
Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kauksiojan polku – Peipsijärven upeat rantamänniköt Peipsijärven pohjoisrannalla kulkeva polku vie kulkijan komeaan rantamännikköön, joka kohoaa entisten hiekkadyynien päällä. … Lue lisää

14.9.2025 | Luonto

Suoretkelle Raplamaalle

Suoretkelle Raplamaalle

Tuntuuko arki raskaalta velvollisuuksien tai huonojen vitsien keskellä? Raplan maakunnan suopäivät tarjoavat täydellisen mahdollisuuden kokea jotakin niin kaunista, että … Lue lisää

5.9.2025 | Luonto

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Mitä yhteistä on chileillä ja tomaateilla? Ne molemmat ovat lähtöisin Amerikasta ja niitä käytetään usein yhdessä ruoanlaitossa. Molemmat kuuluvat … Lue lisää

28.8.2025 | Luonto

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnassa on avattu uusi viherväylä, jota kutsutaan nimellä Ötökkäväylä (viroksi Putukaväil). Se tarjoaa kodin ja turvallisen kulkuväylän metsiin lukemattomille … Lue lisää

14.8.2025 | Luonto

Perseidien tähdenlentojen katselua

Perseidien tähdenlentojen katselua

19. elokuuta Pärnun Pernova Luontotalo järjestää ainutlaatuisen tapahtuman Perseidien tähdenlentoparven kunniaksi. Illan ohjelmassa on tapahtumaa varten sävellettyä musiikkia, luentoja … Lue lisää

13.7.2025 | Luonto

camera icon5
Majakat kutsuvat kesäretkelle

Majakat kutsuvat kesäretkelle

Kõpun majakka – Itämeren vanhin Ensimmäiset askelmat ovat julmat. On nostettava polvea kunnolla, että pääsee seuraavalle askelmalle. Kun katson … Lue lisää

19.6.2025 | Luonto

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha järjestää jälleen suositun Pionipäivät -tapahtuman 22.–28. kesäkuuta. Tapahtuman aikana vierailijat voivat ihailla lähes kolmensadan pionilajikkeen kukintaa, … Lue lisää

6.6.2025 | Luonto

camera icon5
Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Karpaloilla herkutteleva sorsa jäi luonto-oppaan mieleen Lahemaan kansallispuistossa Wanderlust Matkad -yrityksessä luonto-oppaana työskentelevä Signe Ohakas kertoo käyneensä Lahemaalla jo … Lue lisää