Heinäkuu on vilkkainta torielämän aikaa. Keskikesän herkkuihin kuuluvat kanttarellit, mustikat, herneet, tomaatit ja hapankurkut sekä tietysti mansikat.
Tänä vuonna mansikoita joudutaan kylmän kevään takia odottamaan hieman pidempään. Paras mansikka-aika lienee Virossa heinäkuun ensimmäisellä puoliskolla. Halvimmillaan virolainen mansikkakilo maksaa toreilla reilun kaksi euroa.
Luomumansikkaa (mahe maasikas) voi olla vaikea löytää toreilta. Maan harvat luomumansikkaa viljelevät tilat myyvät marjansa suoraan asiakkaille.
Kirsikat, vesimelonit ja luumut ovat tuontitavaraa Puolasta, Unkarista ja kauempaakin. Hunaja sen sijaan on yleensä virolaista. Sen kulta-aika on myöhemmin elo-syyskuussa.
Virossa torielämä on säilynyt elävänä, koska torihinnat pystyvät kilpailemaan suurten markettien kanssa. Niinpä virolainen suuntaa vihannesostoksille mieluummin torille kuin ruokakauppaan. Tori löytyykin lähes jokaisesta pikkukaupungista.
Pärnun vetonauloihin kuuluva tori avautui keväällä täysin uudistuneena. Kauppahallin avarista tiloista löytyvät nyt monipuoliset liha- ja kalatiskit sekä useita pienmyymäöitä. Hallissa toimii myös monta uutta kahvilaa ja ravintolaa.
Haapsalussa torin uudistamista vasta suunnitellaan. Myös torin sijainnista on ollut keskustelua. Nyt tori sijaitsee rautatieaseman lähettyvillä.
Viljandin torielämä sykkii vilkkaana kesäkuukausina. Mulgimaan punaruskeassa mullassa kasvaneita vihanneksia ja marjoja kannattaakin käydä ostamassa torilta, joka sijaitsee aivan keskustan tuntumassa.
The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää
Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää
21.11.2025 | Ostokset
Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia
Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää
18.11.2025 | Ostokset
Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu
Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Ostokset
Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun
Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää
4.11.2025 | Ostokset
Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä
Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää
1.11.2025 | Ostokset
Martin markkinat Tallinnassa
Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää