Tuoretta tietoa Virosta
2.4.2021 | Historia

Katso palkittu elokuva Stalinin ajan kyydityksistä

Teksti Timo Huttunen, kuva Viktor Mendunen

Katso palkittu elokuva Stalinin ajan kyydityksistä

 

Neuvostoajan lopulla tehty virolainen elokuva ”Äratus” sai ilmestyessään vuonna 1989 suurta kansainvälistä huomiota. Filmi voitti San Remon filmifestivaalilla tuomariston erikoispalkinnon. Elokuvan on ohjannut Jüri Sillart.

”Äratus” kertoo Stalinin ajan mielivallasta sekä yhden kylän ja sen asukkaiden kohtalosta 25. maaliskuuta vuonna 1949. Sen tapahtumia ovat ihmisten vangitsemiset ja kyydittäminen karjavaunuissa Siperiaan.

Elokuva kertoo tunteettomuudesta, neuvostojärjestelmän julmuudesta ja läheisten ihmisten petturuudesta mutta myös urheudesta ja isänmaanrakkaudesta.

Sanoman ja tapahtumat ymmärtää vaikka viroa ei osaisikaan. Niin vahvasti tummasävyisen elokuvan voima on kuvallisessa kerronnassa.

Filmi on nähtävissä verkon kautta 25. huhtikuuta saakka Viron yleisradioyhtiö ERR:n kulttuuriporttaalista.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
elokuva Jüri Sillart kyydittäminen Neuvostoliitto siperia Stalin Viro Äratus

23.6.2024 | Historia

Kohtalon kolhima Tartto

Kohtalon kolhima Tartto

Näkymä oli varmasti romanttinen. Hiljalleen virtaavan vehreän joen rannalla oli pensaita kasvavia raunioita. Talojen päätyjä, muurin kappaleita ja mäellä … Lue lisää

19.6.2024 | Historia

Historiallinen aarre Viimsissä

Historiallinen aarre Viimsissä

Viron Sotamuseo sijaitsee Viimsin kartanon historiallisessa ympäristössä lähellä Tallinnaa. Kartano kuului aikoinaan Viron vapaussotaa voitokkaasti johtaneelle kenraali Laidonerille. Se … Lue lisää

11.6.2024 | Historia

Kaikkien aikojen suurin asenäyttely avataan Viron sotamuseossa

Kaikkien aikojen suurin asenäyttely avataan Viron sotamuseossa

Keskiviikkona 5. kesäkuuta Viron sotamuseossa Viimsissä avattiin kaikkien aikojen suurin näyttely vuoden 1944 taisteluissa käytetyistä aseista. Tässä vaihtuvassa näyttelyssä … Lue lisää

13.5.2024 | Mainos | Historia

Kansallismuseo yllättää surrealismilla ja yöllisillä kohtaamisilla

Mainos Kansallismuseo yllättää surrealismilla ja yöllisillä kohtaamisilla

Tartossa sijaitseva Viron kansallismuseo on paikka, johon mielellään palaa yhä uudestaan. Tänä kesänä ERM tarjoaa yleisölle paljon uutta ja … Lue lisää

12.3.2024 | Historia

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Vaivara Sinimägede muuseum (Vaivaran Sinimäkien museo) on Itä-Virumaalla Sinimäellä, sijaitseva museo, joka esittelee toisen maailmansodan aikana käytyyn Sinimäen taisteluun … Lue lisää

10.3.2024 | Historia

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Viro on suomalaisille läheinen ja rakas maa, kaksonen, jossa vieraillaan ahkerasti. Maan kulttuuri ja historia kiinnostavat myös matkailijoita. Professori … Lue lisää

25.2.2024 | Historia

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton yliopiston perusti Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf 1632 juuri ennen Lützenin taistelua, jossa hän kaatui. Suurvalta Ruotsi tarvitsi … Lue lisää

4.2.2024 | Historia

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Tänään 4. helmikuuta Tallinnan ulkoilmamuseossa on mahdollista oppia erilaisia ​​kynttilänvalmistustekniikoita ja tutustua kristillisen kynttilänpäivän virolaisiin traditioihin. Kynttilänpäivä on kristillisessä … Lue lisää