Tuoretta tietoa Virosta
15.11.2017 | Kulttuuri

Kantaa ottavaa naisenergiaa

Kantaa ottavaa naisenergiaaNaised köögis -yhtye pärjäsi hyvin Vuoden hitti -äänestyksessä.

Marraskuun The Baltic Guiden kannessa loistaa kaksi albumia julkaissut Naised köögis -yhtye. Energisen kokoonpanon tiedottaja Kairi Leivo kertoi yhtyeen kuulumisia ennen Martin markkinoiden esiintymistä.

 

Kuinka paljon olette esiintyneet Suomessa ja mitä odotatte Martin markkinoiden konserteilta?

”Emme ole esiintyneet tähän mennessä muualla Suomessa kuin Martin markkinoilla (vuonna 2015). Lauluissamme sanat ja sanoma ovat niin oleellisia, että olemmekin enemmän suunnattu virolaisten korville. Erittäin oleellista on, että yleisömme ymmärtäisi tekstin.

Koska Martin markkinat tuo yhteen sekä virolaisia että suomalaisia, niin toivomme tapaavamme kaikki Suomessa asuvat fanimme, joille saisimme laulaa kappaleita uudelta See tantsusaal on nugadega kaetud -levyltämme. Otamme mukaan myös matkalaukullisen levyjä, että ne, jotka tuntevat mielenkiintoa laulujamme kohtaan, voisivat niitä viedä kotiinkin.”

 

Millaiset ovat tulevaisuuden suunnitelmanne?

”Tällä hetkellä on jo sovittu konserttimme 16. maaliskuuta Malmitalossa Viron tasavalta 100 -syntymäpäivätapahtumien sarjassa. Talvella ja keväällä tapaamme keittiön pöydän ympärillä ja kokoamme ideoita uusiksi lauluiksi. Tietenkin konsertoimme ympäri Viroa talvella ja keväällä.”

 

”Täna kokku saavad naised

igaüks on isemoodi kaunitar”

”Tänään kokoontuvat naiset

jokainen on omanlaisensa kaunotar”

(Naised, naised -laulun sanoista)

 

Teksti Mikko Savikko, kuva Kaari Saarma

Lue lisää samasta aiheesta
kaapelitehdas martin markkinat naised köögis

14.8.2026 | Kulttuuri

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Viron koilliskulmassa sijaitseva Narva on yksi Viron nousevista matkakohteista. Mikäpä olisikaan siis parempi tapa viettää elokuun lopun lauantaita – tarkemmin … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Torstai-iltana 20.8. kello 23.02 tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Viron nykyistä parlamenttia vastannut Neuvosto-Eestin korkein neuvosto julisti Neuvostoliiton miehitysvuosikymmeniä … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Visuaalinen maailma ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa. Tuttavieni lasten ja oman jo täysi-ikäisen jälkikasvuni somekäyttäytymistä seuratessa huomaa, että TikTok-videoiden ja Instagram-selfieiden … Lue lisää

12.8.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Järjestyksessään 22. Tallinnan kamarimusiikkifestivaali järjestetään 22.–29.8. Tapahtuma kantaa teemaotsikkoa ”Kansanperinteen sillat” ja pyrkii tarkastelemaan tapoja, joilla eri kulttuureissa vaalitut perinteet … Lue lisää

11.8.2026 | Kulttuuri

Viinifestivaalit Viimsissä

Viinifestivaalit Viimsissä

Kesä voi olla hiljalleen kääntymässä kohti loppuaan, mutta elämykselliset tapahtumat Virossa jatkuvat. Viimsin Artiumissa voi lauantaina 15.8. nauttia hyvästä viinistä … Lue lisää

10.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–16.8. Tartu Sumin -kaupunkifestivaali, Tartto Laaja vanhankaupungin festivaali juhlistaa toisellakin tapahtumaviikollaan Tarton historiaa ja kulttuuria monipuolisen ohjelman kera.   8.–15.8. … Lue lisää

8.8.2026 | Kulttuuri

RuhnuRahu 2026

RuhnuRahu 2026

Ensi viikonvaihteessa 14.–16.8. järjestettävä ja ”Viron pienimmäksi kulttuurifestivaaliksi” kutsuttu RuhnuRahu– eli Ruhnun rauhaa -tapahtuma tarjoaa osallistujilleen kolmen päivän ajan musiikkia, … Lue lisää

6.8.2026 | Kulttuuri

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

21-vuotista taivaltaan juhlistava rakkauselokuvien festivaali Tartuff käynnistyy lauantaina 8.8. – tarjoten kahdeksan peräkkäistä yleisölle täysin ilmaista elokuvailtaa. Tarton suosittu Elektriteater-sali … Lue lisää