Tuoretta tietoa Virosta
15.11.2017 | Kulttuuri

Kansansuosikit markkinalavalla

Kansansuosikit markkinalavallaKukerpillid-yhtye esiintyy Martin markkinoilla sunnuntaina kolme kertaa.

Tämän vuoden Martin markkinoiden yhtyeet Kukerpillid ja Naised köögis ovat kuuluisia niin Virossa kuin Suomessakin.

Virolaista naisenergiaa edustava Naised köögis on nimensä mukaisesti perustettu viljandilaisessa keittiössä vuonna 2012. Sen jäsenet ovat runoilija-laulaja Kristiina Ehin, kansanmuusikko Katrin Laidre, ruotsalais-virolainen muusikko Sofia Joons ja August Pulstin musiikkiopiston johtaja, suomalaisten diplomaattinakin tuntema Kairi Leivo.

Orkesterin läpilyöntikappale oli Naised, naised mukavine sanoineen. Viimeksi kohua herätti Kristiina Ehinin sanoihin tehty räppi Aasta ema, suomeksi Vuoden äiti. Vuoden äidin valintaa tekevä henkilö kertoi julkisuudessa, että sitä titteliä ei saa yksinhuoltaja, oli lapsia sitten vaikka kuinka monta. Väite ärsytti silloin monia ja Aasta ema -laulusta syntyikin yhtyeen viimeisin hitti.

Yhtye on julkaissut kaksi albumia ja se esiintyi myös kaksi vuotta sitten Martin markkinoilla.

Naised köögis esiintyy Martin markkinoilla lauantaina kello 13–14 sekä 17.30–19.

 

45-vuotias Kukerpillid-yhtye on esiintynyt Suomessa jo neuvostoaikana. Sen riveissä tai kanssa on esiintynyt merkittävä määrä virolaisia muusikkoja sekä tanssiryhmiä.

Viime kesänä Viljandin perinnemusiikkifestivaalin yökonsertissa voitiin nähdä, että heidän kuuntelijoitansa ovat niin isovanhemmat kuin lastenlapsetkin. Viru Folkilla Kukerpillid kävivät tervehtimässä oululaista Kassiahastus-orkesteria heidän konsertissaan.

 

Kukerpillid on julkaissut 19 albumia, joista kaksi on kaksois- ja yksi on kolmoisalbumi. Orkesterin ohjelmisto kattaa laajan valikoiman musiikkia kansanlauluista ja rockabillystä juomalauluihin.

Tällä hetkellä kokoonpanoon kuuluvat Toomas Kõrvits (laulu ja kitara), Ike Volkov (laulu ja basso), Arne Haasma (laulu ja harmonikka) ja Heiki Vahar (viulu ja mandoliini).

Kukerpillid esiintyy markkinoilla sunnuntaina kello 12.00, 13.30 ja 16.00.

Martin markkinoiden muusta musiikista vastaavat lauantaina kello 10.30 esiintyvä helsinkiläinen Eesti Laululapsed ja kello 15.30 helsinginvirolaisten 10 vuotta täyttävä Siller-kuoro. Sunnuntaina kello 15.00 esiintyy suomenvirolaisten kansantanssiryhmä Ülelahedad.

 

Teksti Mikko Savikko, kuva Kukerpillid

Lue lisää samasta aiheesta
kaapelitehdas kansanmusiikki martin markkinat

14.8.2026 | Kulttuuri

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Viron koilliskulmassa sijaitseva Narva on yksi Viron nousevista matkakohteista. Mikäpä olisikaan siis parempi tapa viettää elokuun lopun lauantaita – tarkemmin … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Torstai-iltana 20.8. kello 23.02 tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Viron nykyistä parlamenttia vastannut Neuvosto-Eestin korkein neuvosto julisti Neuvostoliiton miehitysvuosikymmeniä … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Visuaalinen maailma ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa. Tuttavieni lasten ja oman jo täysi-ikäisen jälkikasvuni somekäyttäytymistä seuratessa huomaa, että TikTok-videoiden ja Instagram-selfieiden … Lue lisää

12.8.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Järjestyksessään 22. Tallinnan kamarimusiikkifestivaali järjestetään 22.–29.8. Tapahtuma kantaa teemaotsikkoa ”Kansanperinteen sillat” ja pyrkii tarkastelemaan tapoja, joilla eri kulttuureissa vaalitut perinteet … Lue lisää

11.8.2026 | Kulttuuri

Viinifestivaalit Viimsissä

Viinifestivaalit Viimsissä

Kesä voi olla hiljalleen kääntymässä kohti loppuaan, mutta elämykselliset tapahtumat Virossa jatkuvat. Viimsin Artiumissa voi lauantaina 15.8. nauttia hyvästä viinistä … Lue lisää

10.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–16.8. Tartu Sumin -kaupunkifestivaali, Tartto Laaja vanhankaupungin festivaali juhlistaa toisellakin tapahtumaviikollaan Tarton historiaa ja kulttuuria monipuolisen ohjelman kera.   8.–15.8. … Lue lisää

8.8.2026 | Kulttuuri

RuhnuRahu 2026

RuhnuRahu 2026

Ensi viikonvaihteessa 14.–16.8. järjestettävä ja ”Viron pienimmäksi kulttuurifestivaaliksi” kutsuttu RuhnuRahu– eli Ruhnun rauhaa -tapahtuma tarjoaa osallistujilleen kolmen päivän ajan musiikkia, … Lue lisää

6.8.2026 | Kulttuuri

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

21-vuotista taivaltaan juhlistava rakkauselokuvien festivaali Tartuff käynnistyy lauantaina 8.8. – tarjoten kahdeksan peräkkäistä yleisölle täysin ilmaista elokuvailtaa. Tarton suosittu Elektriteater-sali … Lue lisää