Tuoretta tietoa Virosta
27.5.2021 | Kulttuuri

Kai-taidekeskuksessa avataan lauantaina kansainvälinen taideteollisuusnäyttely

Teksti Timo Huttunen, kuva Linda Aasaru / Kai-taidekeskus

Kai-taidekeskuksessa avataan lauantaina kansainvälinen taideteollisuusnäyttely

 

Lauantaina 29. toukokuuta aukeaa Tallinnan Noblessnerissä sijaitsevassa Kai-taidekeskuksessa kansainvälinen taideteollisuusnäyttely ”Kumab läbi”. 21 taiteilijaa Pohjoismaista, Isosta-Britanniasta, Alankomaista, Yhdysvalloista, Liettuasta ja Virosta esittelee teoksiaan Tallinnan 8. taideteollisuustriennaalin päänäyttelyssä.

”Haluamme tällä näyttelyllä myötävaikuttaa soveltavan taiteen kehitykseen ja osoittaa, että harkittu idea ja halu osallistua yhteiskunnallisesti tärkeisiin aiheisiin ovat tärkeitä elementtejä ammattitaiteilijoiden työssä”, kertoo triennaalin puheenjohtaja Merle Kasonen.

”Kumab läbi” -näyttelyn kuratoi tanskalainen taidehistorioitsija, lasitaiteilija ja luennoitsija Stine Bidstrup. Näyttelyn pääteemana on läpinäkyvyys. Näyttelyssä voi nähdä juuri ennen sen avaamista valmistuneet teokset, valokuvat ja videoteokset, installaatiot, lasi- ja posliinityöt sekä 3D-tulostetut esineet, korut ja huonekalut.

”Näyttelyyn valituille teoksille on ominaista leikkisyys, kokeilun halu ja käsitteellisyys”, sanoo kuraattori Stine Bidstrup.

Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat ovat: Linda Aasaru (Viro), Andrew Bearnot (Yhdysvallat), Erin Dickson (Iso-Britannia), Ditte Hammerstrøm (Tanska), Heidi Bach Hentze (Tanska), Sandra Kosorotova (Viro), Eeva Käsper (Viro) ), Julia Maria Künnap (Viro), Helen Lee (Yhdysvallat), Jiyong Lee (Yhdysvallat), Eve Margus-Villems (Viro), Reinoud Oudshoorn (Alankomaat), Julija Pociute (Liettua), Helena Tuudelepp (Viro), Sandra Vaka ( Norja), Hanna -Maria Vanaküla (Viro), Sissi Westerberg (Ruotsi), Karlyn Sutherland (Iso-Britannia), Grethe Sørensen (Tanska) ja Wang & Söderström (Ruotsi/Tanska).

”Kumab läbi” -näyttely on avoinna 29. toukokuuta15. elokuuta, keskiviikosta sunnuntaihin kello 12.0019.00.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kai-taidekeskus Noblessner taide taidenäyttely taideteollisuus taideteollisuusnäyttely taideteos Tallinna

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää