Tuoretta tietoa Virosta
16.4.2018 | Kulttuuri

Kahta kansaa yhdistävät silmukat

Kahta kansaa yhdistävät silmukatLiina Veskimägi esittelee Tiina Tombergin neuletakkeja.

Neulottu ystävyys -näyttely avataan huhtikuussa.

 

Jo vuosikymmeniä yhteistyötä tehneet Suomen Käsi- ja taideteollisuusliitto sekä Viron kansanperinteen ja käsityön liitto löivät viime vuonna neulepuikkojen päät yhteen ja miettivät, millä tavalla liitot voisivat jälleen yhdistää voimansa.

Syntyi näyttely Kootud Sõprus – Neulottu ystävyys, joka avataan Tallinnassa 18. päivä huhtikuuta. Näyttely oli jo nähtävänä Helsingissä viime lokakuussa.

Näyttelyn järjestäjä Liina Veskimägi kertoo, että näyttelyn pääteemaksi valikoitui villa ja vielä täsmällisemmin erilaiset neuleet.

 

Neulottu ystävyys -näyttelyssä voikin nähdä töitä neljältä neuleiden taitajalta, kahdelta kummastakin maasta.

Virosta esillä on Külli Jacobsonin ja Tiina Tombergin töitä. Jacobsonin erikoisalaa ovat upeasti kirjaillut lapaset. Tomberg puolestaan tekee muun muassa näyttäviä neuletakkeja, joissa perinteiset leikkaukset yhdistyvät moderneihin väreihin tai yksityiskohtien käyttöön.

Suomalaisosaamista edustavat Ilona Korhosen Handu-tuotemerkin alla tekemät käsinvärjätyt villalangat. Toinen suomalainen näytteilleasettaja on Satakunnan Köyliössä sijaitseva neuleyritys Kaino. Kaino valmistaa vaatteita merinovillasta ja kampapuuvillasta, ja kaikki tuotteet tehdään yrityksen omassa ompelimossa.

Neulottu ystävyys -näyttely on avoinna 7.5.2018 saakka Eesti Käsitöö Majan galleriassa Tallinnan vanhassakaupungissa. 

 

Mistä löytää?

Näyttely Kootud sõprus – Neulottu ystävyys, avoinna 18.4.–7.5.2018,
Pikk 22, Tallinna. 

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
kootud sõprus kudottu ystävyys käsityönäyttely neulenäyttely villa

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää