10.1.2024 | Kulttuuri
Kadriorgin palatsissa soi klassinen
Teksti Susanna Poikela
Kuva Andrei Chertkov

Linnamusiikkia on sunnuntainen konserttisarja, jossa yleisölle tarjoillaan hetkiä klassisen musiikin parissa. Kadriorgin palatsissa sijaitsee yksi Viron kauneimmista ja historiallisimmista konserttisaleista. Konserttisarjan taiteellinen johtaja on sellisti Aare Tammesalu.
Tulevana sunnuntaina 14.1. palatsin konserttisalissa kuullaan lahjakasta nuorta kontratenoria Martin Karua, joka aloitti musiikkiopinnot Georg Otsin musiikkikoulussa Tallinnassa ja jatkoi lauluopintojen parissa kontratenori Andrew Wattsin opissa Lontoon Guildhallin musiikki- ja draamakoulussa.
Hänen repertuaaristaan löytyy lauluja renessanssista uuteen musiikkiin. Viimeisimpiä ovat muun muassa Bachin Matteus-passio ja Johannes-passio sekä Händelin Messias ja Jephta. Martin Karu debytoi Händelin Julius Caesar -oopperan nimiroolissa Vanemuisen oopperalavalla Tartossa vuonna 2023.
Sunnuntain konsertissa kuullaan Downlandia, Purcellia, Händelia ja Vivaldia. Martin Karua säestää Ensemble Floridante. Klavikordia soittaa Saale Fischer ja viola da gambaa Villu Vihermäe.
Lippuja kello 18 konsertti-iltaan voi ostaa Piletikeskuksesta.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaAare Tammesalu
Floridante
Händel
kadriorgin palatsi
klassinen musiikki
konsertit
Martin Karu
5.1.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
29.11.2025–7.1.2026 Piparkakkumania-näyttely, Tallinna Vielä ehdit aistimaan piparkakkujen tuoksua ja ihastelemaan sitä, mitä kaikkea taiteellista voikaan piparkakkutaikinasta loihdittuna esittää. Tämänvuotisen … Lue lisää
2.1.2026 | Kulttuuri
Joulut jatkuvat vielä IgluParkissa
Vaikka joulupyhät ovat jo ohi ja Vanhankaupungin joulutori on purettu, voit vielä aistia juhlatunnelmaa Tallinnassa ennen arkikiireisiin paluuta. Meren … Lue lisää
30.12.2025 | Kulttuuri
Tartto juhlii uutta vuotta musiikin merkeissä
Tartossa uusi vuosi otetaan vastaan musiikillisissa tunnelmissa 31. joulukuuta. Juhlan avaa konsertti, jossa esiintyvät arvostettu kitaristi ja tuottaja Raul … Lue lisää
30.12.2025 | Kulttuuri
Barokkimestaria juhlitaan Tallinnassa
Saksalaisen säveltäjän Johann Sebastian Bachin musiikkia on soitettu ympäri maailmaa jo lähes kolmen vuosisadan ajan. Mikä olisikaan parempi tapa … Lue lisää
29.12.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
30.12. Terminaator – vuoden päätöskonsertti, Tartto Legendaarinen virolaisyhtye Terminaator esiintyy uudenvuodenkonsertissa Viron kansallismuseossa Tartossa. 31.12. Tallinnan uudenvuodenaaton konsertti, … Lue lisää
28.12.2025 | Kulttuuri
Uudenvuodenaaton konsertti Vapaudenaukiolla
Mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa uudenvuodenaattoa kuin tuhansien ihmisten ja loistavan livemusiikin parissa. Juuri näin tapahtuu Tallinnan Vapaudenaukiolla uudenvuodenaattona. … Lue lisää
27.12.2025 | Kulttuuri
Kumu täyttää ensi vuonna 20 vuotta
Kumun taidemuseo juhlii 20-vuotista taivaltaan. Se avasi ovensa yleisölle 18. helmiikuuta 2006 lähes neljän vuoden rakennustöiden ja yli kymmenen … Lue lisää
25.12.2025 | Kulttuuri
6
Viro on museoiden luvattu maa
Viroa voidaan hyvin kutsua leikkimielisesti museoiden luvatuksi maaksi. Pieneen maahan mahtuu yli 170 virallista museota. Niiden lisäksi Virossa on … Lue lisää