Tuoretta tietoa Virosta
29.4.2025 | Kulttuuri

Juhli vappuaattoa Virossa

Teksti
Kuva freepik

Juhli vappuaattoa Virossa

 

Alun perin Pyhän Walpurgan juhlaa vietettiin 1. toukokuuta. Pyhä Walpurga oli anglosaksinen lähetyssaarnaaja keskiaikaisessa Ranskassa, ja juhlapäivä merkitsi hänen kanonisaatiotaan. Nykyään juhlan painopiste on siirtynyt edeltävään iltaan, jota kutsutaan viron kielellä ”volbriöö”. Vappuaatto sijoittuu tasan puoli vuotta Pyhäinpäivästä, jolloin muistellaan pyhiä ja edesmenneitä. Silloin alkaa myös vuodenkierron pimein jakso. Vappuaatto sen sijaan symbolisoi valoa ja kevään saapumista. Molemmissa juhlien teemana ovat noidat ja kokkotulet.

 

Tartto

Tartossa vappuyö liittyy tiiviisti viikon kestävään opiskelijapäivien festivaaliin. 30. huhtikuuta kello 23 järjestetään ympäristöystävällinen ilotulitus Kaarsillalla (Kaari­silta). Tapahtuma on maksuton. Emajõen rannoilla on monenlaista juhlintaa, ja pienempiä kokkoja löytyy useista paikoista. Kaikki ovat tervetulleita mukaan.

 

Tallinna

Tallinnan Kultuurikatelissa (Kulttuurikattila) järjestetään konsertti, jossa esiintyvät legendaarinen Anne Veski ja 2 Quick Start. Lisäksi tarjolla on laadukas cocktailbaari ja DJ-musiikkia ennen ja jälkeen pääesiintyjiä. Ovet avataan kello 20, ja konsertti alkaa kello 21.30. Lippuja voi ostaa Piletilevistä.

Suosittu Chicago 1933 -baari tarjoaa puolestaan live-musiikkia, kun Regatt-yhtye esittää tunnetuimpia virolaisia kappaleita 70-, 80- ja 90-luvuilta. Ovet aukeavat kello 18, ja ennakkoliput voi hankkia Piletitaskusta.

Lapsiystävällisiä tapahtumia ja ideoita vappuyön viettoon voi lukea viron kielellä täältä.

 

Pärnu

Pärnun suurin vappuyön juhla järjestetään Club Vaarikaassa, jossa esiintyy Kurjad Plaanid -yhtye. Ovet avataan kello 23 ja lippuja keikalle löytyy Piletilevistä.

 

Saarenmaa

Kuressaaren kupeessa sijaitseva Club Nasva tarjoaa lapsille suunnatun Noitien rallin kello 18–20. Aikuisille suunnattu juhla alkaa kello 21. Luvassa on DJ-esityksiä, live-bändi, ruokaa, juomia ja tietenkin naamiaiset.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
tapahtumat Pärnussa tapahtumat Tallinassa tapahtumat Tartossa tapahtumat Virossa vappu vappuaatto vappu virossa

30.5.2025 | Kulttuuri

Islantilaisen kulttuurin virtauksissa – Kumu Courtyard Festival 2025

Islantilaisen kulttuurin virtauksissa – Kumu Courtyard Festival 2025

Kumun sisäpihan festivaali palaa toista kertaa ja juhlistaa tällä kertaa Islannin taidetta ja kulttuuria ohjelmallaan ”Icelandic Currents”. Suoraan suomennettuna … Lue lisää

30.5.2025 | Kulttuuri

DragonForce ja Around The Sun liittyvät Tallinn Rock Festivalin esiintyjiin – suomalaisartistit vahvasti mukana

DragonForce ja Around The Sun liittyvät Tallinn Rock Festivalin esiintyjiin – suomalaisartistit vahvasti mukana

Tallinn Rock Festival on julkistanut uusia esiintyjiä: brittiläinen power metal -yhtye DragonForce ja virolainen indie rock -bändi Around The … Lue lisää

29.5.2025 | Kulttuuri

Viikon kuluttua juhlitaan Tallinnan vanhaakaupunkia

Viikon kuluttua juhlitaan Tallinnan vanhaakaupunkia

Tallinnan Vanhankaupungin päivät juhlistavat kaupungin rikasta kulttuuriperintöä, jossa keskiaikainen ja moderni arkkitehtuuri kohtaavat. Tapahtuma korostaa myös yhteisöllisyyttä, josta nauttivat … Lue lisää

29.5.2025 | Historia

camera icon7
Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos

Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos

Tiesitkö, että reilut sata vuotta sitten Noblessnerin satama toimi tsaarinaikaisena sukellusvenetelakkana, jossa suurissa kalkkikivestä rakennetuissa tehdashalleissa valmistettiin aikansa huippumeritekniikkaa? … Lue lisää

28.5.2025 | Kulttuuri

Näe vilaus vuoden 1985 Tarttoa

Näe vilaus vuoden 1985 Tarttoa

Kaikki, jotka vierailevat Virossa ja erityisesti Tartossa, ihastuvat kaupungin arkkitehtuuriin, maisemiin, katuihin ja ennen kaikkea ihmisiin ja heidän kieleensä. … Lue lisää

28.5.2025 | Kulttuuri

camera icon7
Station Narvan lavalle nousevat Tommy Cash, nublu ja Efterklang

Station Narvan lavalle nousevat Tommy Cash, nublu ja Efterklang

Narvassa 4.–7. syyskuuta järjestettävä musiikki- ja kaupunkifestivaali Station Narva julkaisi ensimmäiset esiintyjänsä. Lavalle nousevat muun muassa Tommy Cash, nublu, … Lue lisää

27.5.2025 | Kulttuuri

Imagine Dragons esiintyy Tallinnassa

Imagine Dragons esiintyy Tallinnassa

Suosittu yhdysvaltalainen pop-rock-yhtye Imagine Dragons esiintyy ensimmäistä kertaa Virossa tiistaina 3. kesäkuuta Tallinnan Laululavalla. Vuonna 2008 Las Vegasissa perustettu … Lue lisää

27.5.2025 | Kulttuuri

Suuri maalauslauantai Kadriorgin palatsin puistossa

Suuri maalauslauantai Kadriorgin palatsin puistossa

Lauantaina 31. toukokuuta järjestetään jälleen suosituksi tullut maalauslauantai. Tällä kertaa tapahtuma liittyy Kadriorgin taidemuseossa meneillä olevaan näyttelyyn Bernardo Strozzi. … Lue lisää