Tuoretta tietoa Virosta
6.1.2023 | Viro

Juhlavuoden ensimmäinen numero on ilmestynyt

Juhlavuoden ensimmäinen numero on ilmestynyt

 

Vuosi 2023 on The Baltic Guiden juhlavuosi. Tänä vuonna lehti täyttää kunnioitettavat 30 vuotta.

Uusin numero tarjoaa taas runsaasti erilaista mielenkiintoista, viihdyttävää ja hyödyllistä luettavaa sekä kiinnostavia henkilöjuttuja.

Palkittu menestyskirjailija Sofi Oksanen kertoo minkälaista on joutua putinistien hampaisiin ja pohtii myös yhtäläisyyksiä Ukrainan ja Viron lähihistorian välillä. Sofi Oksanen tunnetaan terävistä ja rohkeista mielipiteistään sekä suomettumisen arvostelusta. 

Sotakuvaaja Ivar Heinmaa on ehkä maailmalla tunnetumpi kuin kotimaassaan Virossa. Pitkän uransa aikana hän on kuvannut useita sotia ja kriisejä. Suomalaiset televisionkatsojat ovat saaneet seurata Ivarin työn jälkeä yli kolme vuosikymmentä.

Lehtemme työryhmä on koonnut myös mielenkiintoisen paketin Viron sadoista kartanoista, joista tutustumme muutamaan loistokkampaan. Kartanot tarjoavat kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa aina vauvoista vaareihin.

The Baltic Guide esittelee myös suomalaisten suosimat baarit Tallinnassa ja listaa parhaat käsitöinä tehnyt talvioluet. 

Vierailemme Noblessnerin gourmet-ravintoloiden keskittymässä ja testaamme katukeittiöt, jotka parhaimmillaan yltävät lähes gourmet-tasolle.

Taideosiossa esitellään keskiaikaisen taiteen tämän päivän tekijöitä. Luontosarjassa tutustumme Viron seitsemään luontoihmeeseen ja historiasarjassa luodaan katsaus keskiajalla kukoistaneeseen Hansa-aikaan ja sen ajan vapaakauppiaisiin.

 

Mukavia lukuhetkiä ja Hyvää alkanutta vuotta 2023!

 

Petri Saraste
Päätoimittaja
The Baltic Guide

 

Lue The Baltic Guidea oman makusi mukaan: klikkaa joko Issuu– tai pdf-muotoiseen lehteen.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta

17.4.2024 | Viro

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan maan majoitusliikkeissä yöpyi helmikuussa 2024 lähes 225 000 matkailijaa, mikä oli prosentin enemmän kuin viime … Lue lisää

9.4.2024 | Viro

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi tämän vuoden maaliskuussa 3,9 prosenttia vuoden 2023 maaliskuuhun verrattuna. Tavarat olivat 1,9 … Lue lisää

6.4.2024 | Viro

camera icon5
Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Tartossa juhlitaan euroviisujen hengessä 7.–8. huhtikuuta. Yleisö voi nauttia illan aikana euroviisukappaleista, joita lavalla esittävät nuoret tanssijat, lauluryhmä ja … Lue lisää

5.4.2024 | Viro

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan maan vähittäiskaupan yritysten liikevaihto oli 739 miljoonaa euroa helmikuussa 2024, mikä oli 3 prosenttia … Lue lisää

2.4.2024 | Viro

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

ERR kirjoittaa artikkelissaanNaton sotilaiden esittelevän joukkoja, kalustoa ja sotilasvarusteita yleisölle eri puolilla Viroa puolustusliiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi. NATOperustettiin 4. huhtikuuta … Lue lisää

1.4.2024 | Viro

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Viime kuussa julkistettiin jälleen vuosittainen Maailman onnellisuusraportti (World Happiness Report). Ykkössijalla keikkuivat taas suomalaiset ja Viro sijoittui listalla vasta … Lue lisää

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää