Tuoretta tietoa Virosta
19.11.2024 | Ostokset

Joulutorit tuovat valoa koko maahan

Teksti Mark Taylor
Kuvat Visit Estonia / Riho Kirss, 
Sigrid Absalon, Maanus Kullamaa, Hans Jakob Väär, 
Lisbeth Mugame, Narva Jõuluküla

Joulutorit tuovat valoa koko maahanTallinnan joulutori äänestettiin Euroopan parhaaksi vuonna 2019.

 

Virolaiset joulutorit ovat lumoavia paikkoja. Ne koostuvat tuikkivista jouluvaloista, puisista myyntikojuista, joulumusiikista, höyryävästä glögistä, virolaisista perinneruoista ja tietysti joulupukista. Virolaisten joulutorien tunnelma on niin puoleensavetävä, että jotkut matkustavat tuhansia kilometrejä käydäkseen muutamilla niistä. Tässä on valikoima Viron parhaista ja suurimmista joulutoreista vuonna 2024.

 

Tallinnan joulutori 22.11.–27.12

Raatihuoneen torilla pidettävä joulutori on kaikkien Viron joulutorien kuningatar. Vuonna 2019 Euroopan parhaaksi joulutoriksi äänestetyn torin keskellä on komea joulukuusi, joka valitaan kunniapaikalleen valtakunnallisella äänestyksellä. Äänestykseen valittavien kuusiehdokkaiden tulee täyttää tiukat ulkonäkövaatimukset. Kuusen on oltava muun muassa viisi kerrosta korkean rakennuksen mittainen, oksiston tulee olla tasainen ja puun on sijaittava enintään 150 kilometrin päässä Tallinnasta. Kuusen tuonti aukiolle on joulupukin johtama valtakunnallinen mediatapahtuma. Tiettävästi juuri Tallinnan Raatihuoneentorin joulukuusiperinne on Euroopan vanhin, ulottuen vuoteen 1441 saakka.

Puun ympäriltä löytyy noin 60 myyntikojua, joissa myydään talviasusteita, joululahjoja, makeisia, käsitöitä ja herkullisia virolaisia ruokia. Mukana on myös useita glögikojuja, jotka ovat olennainen osa virolaista joulutoriperinnettä. Tarjolla on sekä alkoholillisia että alkoholittomia vaihtoehtoja.

Tallinnan joulutori on saanut kansainvälistä huomiota monipuolisen kulttuuriohjelmansa ansiosta. Tapahtumiin kuuluu esimerkiksi tanssiesityksiä ja konsertteja.

Lapset on myös huomioitu Tallinnan joulutorilla. Heille on tänä vuonna tarjolla peräti kolme karusellia lasten puuha-alueella. Lisäksi joulupukki odottaa omassa mökissään esiintymislavan vieressä. Jos joulupukki ei ole paikalla, voi lahjatoivelistan jättää joulupukin postilaatikkoon.

 

Tarton joulukaupungissa puiset myyntikojut on korvattu lasipaviljongeilla.

 

Tarton joulukaupunki 30.11.–5.1.

Suositun vuosittaisen joulukaupungin avajaiset osuvat samalle päivälle Tarton Euroopan kulttuuripääkaupunki 2024 -vuoden päättäjäisten kanssa 30. marraskuuta. Aivan kuten Tallinnassa, keskipisteenä on joulukuusi, mutta Tarton joulutorilla käsitöitä, ruokia ja glögiä myyvien puisten kojujen sijaan löydät torilta lasipaviljonkeja.

Tänäkin vuonna joulutorille rakennetaan upea luistinrata, joka tulee sijaitsemaan kuuluisan Suutelevat opiskelijat -veistoksen ympärillä. Tarton joulukaupungin vieraat voivat nauttia myös perinteisestä rekiajelusta. 14. joulukuuta joulukaupungissa järjestetään suosittu Tarton talvinen tanssipäivä.

 

EKA:n joulumyyjäiset järjestetään Viron taideakatemian tiloissa.

 

EKA:n joulumyyjäiset 8.12.

Joulukuun toisena sunnuntaina järjestetään vuotuiset EKA:n joulumyyjäiset Viron taideakatemiassa Tallinnassa. Yli sata Viron taideakatemian nykyistä ja entistä opiskelijaa tarjoavat upeasti suunniteltuja ja valmistettuja tuotteitaan, kuten koruja, tekstiilejä, keramiikkaa, maalauksia ja lasitöitä. Myyjäiset ovat ainutlaatuinen mahdollisuus ostaa uniikkeja lahjoja itselle tai läheisille ja samalla tukea uransa alussa olevia nuoria taiteilijoita.

 

Varo tuhmaa Grinchiä Pärnun joulumarkkinoilla.

 

Pärnun joulukylä ja joulumarkkinat 13.–15.12.

Tavanomaiset kaksipäiväiset joulumarkkinat kaupungin Itsenäisyysaukiolla on pidennetty tänä vuonna kolmepäiväisiksi. Paikan päällä on myyntikojuja, joissa myydään joululahjoja, paikallisesti valmistettuja käsitöitä, lämmintä ruokaa ja tietysti glögiä. Tapahtuman kulttuuriohjelmaan on panostettu: tänä vuonna esiintymässä ovat esimerkiksi Daniel Levi, Robert Linna ja Lauri Liiv. Lisäksi urheilusta ja kalastuksesta kiinnostuneille on luvassa avantouintia ja pilkkimistä. Vaikka joulupukki onkin joulunaikaan kiireinen, hän ennättää tervehtimään lapsia myös Pärnussa. Kuten edellisinä vuosina, paikalla saattaa vilahtaa myös animaatioista tuttu Grinch.

 

Telliskiven luovassa keskuksessa järjestetään jo toista kertaa joulumarkkinat.

 

Telliskiven luovan keskuksen joulumarkkinat 15.12.

Viime vuoden onnistuneen debyytin jälkeen Telliskiven luova keskus toimii jälleen joulumarkkinoiden isäntänä. Telliskiven sisäostoskadut ja Roheline Saal täyttyvät myyntipöydistä, joissa myydään tuotteita: virolaista designia, luonnonkosmetiikkaa, musiikkia, käsitöitä ja paljon muuta.

Monet Telliskiven putiikit järjestävät rinnakkaistapahtumia markkinapäivänä, joten tapahtumia riittää moneen makuun. Jos shoppailu alkaa väsyttää, Telliskivi on täynnä hyviä ruokapaikkoja, joissa syödä ja juoda.

 

Viljandin joulumarkkinat 20.–22.12.

Kauppakeskus UKU on Viljandin kaupungin vuotuisten joulumarkkinoiden koti. Tapahtumaa järjestää paikallinen Bonifatiuksen kilta. Markkinoiden aikana tarjolla on herkullisia itsetehtyjä ruokia ja paikallisesti valmistettuja käsitöitä. Mutta jokaista samanlaista tuotetta on myymässä vain kaksi myyjää, mikä tekee valikoimasta runsaan ja kiinnostavan.

 

Narvan vastikään kunnostettu Raatihuoneentori isännöi joulukylää.

 

Narvan joulukylä 22.12.–26.12.

Kaupungin vastikään peruskorjattu Narvan Raatihuoneentori muuttuu toista vuotta peräkkäin viideksi päiväksi taianomaiseksi kuusilla koristelluksi joulukyläksi. Joulukylässä voi ostaa paikallisesti valmistettuja käsitöitä, makeisia ja paljon muuta. Mukana on myös kyläkahvila, josta voi napata syötävää tai kupin glögiä lämmikkeeksi. Myös joulupukki tonttuineen on paikalla kerätäkseen lopulliset lahjatoivelistat, ja lapsille järjestetään joka päivä erilaista ohjelmaa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
EKA:n joulumyyjäiset joulutorit joulutorit Virossa Narvan joulukylä pärnun joulukylä tallinnan joulutori tarton joulukaupunki Viljandin joulumarkkinat

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää