Tuoretta tietoa Virosta
26.4.2016 | Vapaa-aika

Jazzrytmejä Tallinnassa

Jazzrytmejä Tallinnassa

Jo 27. kertaa järjestettävä Jazzkaar täyttää Tallinnan jazzin sulosoinnuilla.

 

Jazzkaar valittiin viime vuonna Viron parhaaksi musiikkifestivaaliksi. Esiintyjäkaarti on tänäkin vuonna korkeatasoinen, mukana on virolaisen jazzin kuumimmat nimet ja kansainvälisiä huippuartisteja.

”Olen hyvin iloinen, että virolainen jazz on saanut huomiota Euroopassa ja artistit kuten Kadri Voorand, Peedu Kass, Laura Remmel, Sofia Rubina ja Villu Veski esiintyvät usein myös ulkomailla jazztapahtumissa”, kertoo festivaalin taiteellinen johtaja Anne Erm.

Jazzkaar on jakanut kymmenen vuotta parhaan jazzartistin tittelin. Nyt on vuorossa juhlagaala, jossa nähdään palkinnon saaneita artisteja. Mukana ovat muun muassa edellä mainitut virolaisartistit.

 

Jazzkaar tunnetaan myös nimekkäistä ulkomaisista esiintyjistään. Lista on tälläkin kertaa vaikuttava.

”Yksi suosikeistani on epäilemättä pariisilainen pianisti-säveltäjä-laulaja Bachar Mar-Khalife, joka joutui lapsena pakenemaan sodan jaloista Libanonista. Hän on valmistunut Pariisin konservatoriosta ja esiintynyt niin oman yhtyeensä kuin sinfoniaorkesterinkin kanssa.

Hänen musiikissaan on ääretöntä syvyyttä, mutta maailmankansalaisena hän tuntee olonsa kotoisaksi niin Islannissa kuin myös Virossa.”

Anne Erm nostaa esiin myös kitaristilegenda Al Di Meolan. ”Varmaan jokaisen rockmuusikon ja jazzinystävän levyhyllystä löytyy Friday Night in San Francisco -albumi, jossa musisoivat John McLaughlin, Al Di Meola ja Paco de Lucia. Kaikki heistä ovat jättäneet jälkensä musiikin historiaan.”

Muita festivaalin pääesiintyjiä ovat muun muassa huippusaksofonisti Chris Potter yhtyeineen, multi-instrumentalisti Bernhoft ja kuubalainen pianisti Roberto Fonseca.

Festivaali järjestetään viime vuoden tapaan Telliskiven Luovuuslinnakkeessa. Jazzkaaren koko ohjelmaan voi tutustua osoitteessa www.jazzkaar.ee. 

 

Mistä löytää?
Jazzkaar, 22.4.–1.5. Telliskivi Loomelinnak, Punane Maja ja Vaba Lava. Telliskivi 60a, Tallinna. Lippuja Piletilevistä.
www.jazzkaar.ee. 

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA TAMAS TALABER

Lue lisää samasta aiheesta

29.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Romanttinen Rantatie

Mainos Romanttinen Rantatie

Salaisten pikku poukamien puhkoma Romanttinen Rantatie kulkee Pärnumaalla Liivinlahden rantaa pitkin alkaen Iklasta ja päättyen Virtsuun. Tien toiselle puolelle … Lue lisää

27.5.2023 | Vapaa-aika

Pärnun katuruokafestivaali on tänään

Pärnun katuruokafestivaali on tänään

Tänään lauantaina 27. toukokuuta Pärnun Lai-kadulla järjestetään värikäs katuruokafestivaali, johon osallistuu yli 70 ruoka-autoa Virosta ja naapurimaista. Ruokailijat voivat … Lue lisää

23.5.2023 | Kulttuuri

Alkukesän tapahtumat Virossa

Alkukesän tapahtumat Virossa

27.5. Ruokamarkkinat Narvan maut Narvan kesäkauden avajaisia vietetään ruokamarkkinoiden merkeissä. Markkinoilla voi maistella eri ruokakojujen herkkuja kahden euron hintaan. … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Mainos Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Rotermann on Tallinnan muodin, taiteen ja viihteen keskus. Lisäksi kaupunginosan ravintolat ovat toinen toistaan houkuttelevampia. Rotermannin kortteli on oikeastaan … Lue lisää

18.5.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Promenaadi-hotellista on ainutlaatuinen merinäköala

Mainos Promenaadi-hotellista on ainutlaatuinen merinäköala

Haapsalun viehättävän kävelykadun varrella sijaitsevasta Hotelli Promenaadista avautuu upea merimaisema, joka on ainutlaatuinen koko Virossa. Hyvin varustellussa hotellissa on … Lue lisää

18.5.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Viking XPRS – Suomenlahden suosikki jo 15 vuoden ajan

Mainos Viking XPRS – Suomenlahden suosikki jo 15 vuoden ajan

Viking Linen Helsinki–Tallinna-reitin alus Viking XPRS täytti huhtikuussa 15 vuotta. Näiden vuosien aikana se on kuljettanut Helsingin ja Tallinnan … Lue lisää

13.5.2023 | Vapaa-aika

Huomenna alkaa kaksipäiväinen Tallinna-päivä

Huomenna alkaa kaksipäiväinen Tallinna-päivä

Tallinna-päivää vietetään tänä vuonna kahtena päivänä, 14.–15. toukokuuta. Tallinna-päivän tarkoituksena on nostaa esiin kaupungin historiaa ja kertoa tallinnalaisten elämästä … Lue lisää

12.5.2023 | Vapaa-aika

Viikonloppuna on Tallinnassa koko perheen Kalamaja-päivät

Viikonloppuna on Tallinnassa koko perheen Kalamaja-päivät

13.–14. toukokuuta on Tallinnassa Kalamaja-päivät. Kalamaja-päivät ovat kaupunginosatapahtuma, jota vietetään katuruoan, musiikkiesitysten siivittämänä. Tapahtumassa voi vierailla myös pihakahviloissa ja … Lue lisää