Tuoretta tietoa Virosta
23.4.2024 | Kulttuuri

Jazzkaaren konsertteja myös Tartossa

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Rafael Palacio Illingworth,
Jef Rabillon

Jazzkaaren konsertteja myös Tartossa

 

Lauantaina alkanut Jazzkaar on valtakunnallinen tapahtuma Virossa. Pääosin konsertit järjestetään Tallinnassa, mutta muutamista festivaalin konserteista voi nauttia myös Viron kesäkaupungissa Pärnussa ja tämän vuoden Euroopan kulttuuripääkaupungissa Tartossa

Tänään 23. huhtikuuta sveitsiläinen muusikko ja säveltäjä Tobias Preisig esiintyy Viron kansallismuseossa Tartossa. Hän julkaisi viime vuonna sooloalbumin ”Closer”, joka on meditatiivinen matka keskellä keväistä maisemaa. 

 

 

Toinen konsertti Tartossa on kuultavissa torstaina 25. huhtikuuta Tarton Clockwork Studiolla, joka sijaitsee Tarton laululavan radiotalon tiloissa. Illan konsertissa Julien Stella ja Bastien Weegerin muodostama ”NoSax NoClar” -duo esittää konsertissa tuoreimman studioalbuminsa ”No Dåhïss”. Teos on leikkisä ja siinä soivat yhdessä saksofoni ja klarinetti. Se on saanut vaikutteita kelttien ja berberien musiikillisesta perinteestä.  

”Se on monimutkaista ja tiukasti kudottua musiikkia, mutta aina leikkisää, [—] NoSax NoClar kulkee rannikkoa pitkin eteenpäin kevyin tanssiaskelin, kuin tuuli, joka kulkee Israelista Egyptiin, hetkellisesti leväten, ilman myrskyjä, mutta silti täynnä  valtavaa energiaa” Guillaume Malvois kuvailee Point Break -verkkolehdessä.

Lippuja Jazzkaaren konsertteihin voi ostaa Piletikeskuksesta.

Lue viime vuoden jazzkaaresta täältä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Clockwork Studio ERM festivaalit jazzkaar konsertit NoSax NoClar Tobias Preis viron kansallismuseo

22.6.2024 | Kulttuuri

Tänään Tallinnassa – Lauantain menovinkit

Tänään Tallinnassa – Lauantain menovinkit

Kamelipäivä Tallinnan eläintarhassa kello 12.00 Tallinnan episkopaalisen tuomiokirkon urkuhetki kello 12.00–12.30 Juhannusmarkkinat ja juhannusjuhlat Stroomirannassa kello 12.00–21.00 Balta Kino … Lue lisää

20.6.2024 | Kulttuuri

Virossa vietetään juhannusta perinteisin menoin 

Virossa vietetään juhannusta perinteisin menoin 

Virossa juhannus, eli ”jaanipäev”, on tärkeä keskikesän juhla, jota vietetään 23. ja 24. kesäkuuta. Se on aikaa, jolloin perheet … Lue lisää

19.6.2024 | Kulttuuri

Itä-Viron kaupungeissa soi musiikki 

Itä-Viron kaupungeissa soi musiikki 

Seitsemän kaupungin Musiikki -festivaali käynnistyi eilen. Itä-Virumaalla järjestettävä festivaali kestää aina 14. heinäkuuta saakka ja tarjoaa yleisölle monipuolisesti musiikkia, … Lue lisää

19.6.2024 | Historia

Historiallinen aarre Viimsissä

Historiallinen aarre Viimsissä

Viron Sotamuseo sijaitsee Viimsin kartanon historiallisessa ympäristössä lähellä Tallinnaa. Kartano kuului aikoinaan Viron vapaussotaa voitokkaasti johtaneelle kenraali Laidonerille. Se … Lue lisää

18.6.2024 | Kulttuuri

Suure-Jaanin musiikkijuhlat juhlistavat Kappin suvun muusikoita 

Suure-Jaanin musiikkijuhlat juhlistavat Kappin suvun muusikoita 

Suure-Jaanin musiikkijuhlat alkoivat sunnuntaina (16.–23.6). Musiikkitapahtuma täyttää tänä vuonna jo 27 vuotta. Tapahtuma juhlistaa säveltäjien Joosep Kappin, Artur Kappin, … Lue lisää

18.6.2024 | Kulttuuri

Suuri latinalaisamerikkalaisen taiteen näyttely Virossa 

Suuri latinalaisamerikkalaisen taiteen näyttely Virossa 

Taidemuseo Kumussa avataan perjantaina 21.6. kansainvälinen näyttely ”Historia ja mystiikka”. Latinalaisen Amerikan taide ja Eurooppa. Se on tähän asti … Lue lisää

17.6.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

16.–22.6. Tartto 2024 Laulu- ja tanssijuhlat, Tartto 17.–23.6. XXVII Suure-Jaanin musiikkifestivaali, Suure-Jaani, Tääksi, Vastemõisa, Hüpassaare 18.6. Musiikki- ja balettikoulu … Lue lisää

15.6.2024 | Kulttuuri

Tänään Tallinnassa – Lauantain menovinkit

Tänään Tallinnassa – Lauantain menovinkit

Afrikkalaisen kulttuurin ja ruoan festivaali Põhjala-tehtaalla kello 12.00–16.00 Põhjala-tehtaan myyjäiset kello 12.00–16.00 Kanamaja fest Krulli-korttelissa kello 14.00 … Lue lisää