Tuoretta tietoa Virosta
20.10.2022 | Kulttuuri

Jaanus Samma tarkastelee taideteollisuusmuseon näyttelyssään kansallisten kuvioiden ja vallan välistä yhteyttä

Teksti Timo Huttunen
Kuvat Mari Volens

Jaanus Samma tarkastelee taideteollisuusmuseon näyttelyssään kansallisten kuvioiden ja vallan välistä yhteyttä

 

Tallinnassa sijaitsevassa Viron taideteollisuusmuseossa ETDM:ssä on 22. lokakuuta alkaen esillä taiteilija Jaanus Samman näyttely ”Vaikelud rahvuslikel motiividel”, jossa hän tarkastelee kansallisten symbolien, kuvioiden ja ornamenttien käyttöä Viron taideteollisuudessa ja grafiikassa aina 1930-luvulta 1950-luvulle asti.

”Kansalliset symbolit, myytit ja kuvat ovat kiinnostaneet minua jo pitkään. Erityisesti se, miten niitä on käytetty ja ketä ne ovat palvelleet”, Samma sanoo. Taiteilija kertoo olevansa yllättynyt kansallisten aiheiden käytön yhtäläisyyksistä myös noina vuosina, jolloin yhteiskuntajärjestelmä muuttui.

 

Jaanus Samma

 

Jaanus Samman lähestymistapa taiteilijana tämän teeman parissa ei ole tiedemiesten ja historioitsijoiden noudattamien sääntöjen alainen.

”Taiteilijan näkemys tähän vaikeaan aikaan on erittäin arvokas ja mahdollistaa tekemään mielenkiintoisia löytöjä sekä löytämään epätavallisia yhtäläisyyksiä”, kertoo ETDM:n johtaja Kai Lobjakas.

Samma on käynyt läpi lähes kahdenkymmenen virolaisen museon kokoelmat ja tehnyt valinnat näyttelyyn sekä niistä että omasta kokoelmastaan. Tämän materiaalin pohjalta hän on luonut kaksitoista temaattista esitystä, jotka keskittyvät hänelle tärkeisiin teemoihin Kalevipojasta sekä Lydia Koidulan työstä aina urheiluun asti.

 

 

Näyttelyssä on esillä graafisten suunnittelijoiden teoksia 1930-luvulta 1950-luvulle. Tavallisesti näitä vuosia ei käsitellä samassa yhteydessä. Samma sanoo, että hän voi taiteilijana ohittaa historian tavanomaisen järjestyksen ja rikkoa olemassa olevia sääntöjä.

Jaanus Samma on itse tehnyt näyttelyyn kolme uutta teosta, jotka käsittelevät kansallista konservatiivista taidekaanonia ja tarjoavat mahdollisuuden sen uudelleenarviointiin nykyajan näkökulmasta.

Tämän ja historiallisen aineiston tutkimuksen ja tulkinnan lisäksi hän on kutsunut näyttelyyn mukaan kolme virolaista nykytaiteilijaa. Taiteilijat ovat Edith Karlson, Anna Mari Liivrand ja Urmas Lüüs, jotka kaikki tulkitsevat nationalismia omista näkökulmistaan.

Lisäksi näyttelyssä on esillä muun muassa seuraavien taiteilijoiden teoksia: Adamson-Eric, Mari Adamson, Aino Alamaa, Jaan Jensen, Ede Kurrel, Helmi Käsukond, Paul Luhtein, Boris Lukats, Jutta Matvei, Lydia Mei, Leida Palu, Adele Reindorff, Maks Roosma, Evald Okas ja Lydia Jõõts.

Jaanus Samma (1982) on taiteilija, joka työskentelee useilla nykytaiteen keinoilla. Hän on vuosien varrella keskittynyt työssään sukupuoli- ja kansallisuusasioiden tutkimukseen.

Näyttely on avoinna 22. tammikuuta 2023 asti.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Jaanus Samma kuvio nykytaide ornamentti symboli taideteollisuus Viron taideteollisuusmuseo

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää