Tuoretta tietoa Virosta
10.11.2018 | Viro

Verkkouutinen Isänpäivää vietetään Virossakin sunnuntaina – Tallinnassa järjestetään suuri ilmainen perhetapahtuma

Isänpäivää vietetään Virossakin sunnuntaina – Tallinnassa järjestetään suuri ilmainen perhetapahtumaIsänpäivänä 11.11. voi isän viedä vaikka museoon.

Virossa isänpäivä (isadepäev) on sunnuntaina 11.11. aivan kuten Suomessakin. Päivä on liputuspäivä.

Isien juhlaan on tarjolla monenlaista ohjelmaa eri puolilla maata.

Tallinnan isänpäivän kaikille avoin päätapahtuma on Laulukentällä kello 11–15. Luvassa on konsertti, jossa esiintyy puolustusvoimien orkesteri solisteinaan muun muassa Tanja Mihhailova sekä Birgit Sarrap.

Konsertin yhteydessä julkistetaan myös Viron Vuoden isä 2018. Lisäksi Laulukentän alueella on nähtävänä monenlaista puolustusvoimien kalustoa.

Sporttiset isät suuntaavat kello 12–14 Tallinnan urheiluhalliin (Tallinn Spordihall), jossa virolainen kalpamiekkailun maailmanmestari Nikolai Novosjolov opettaa isiä ja lapsia miekkailun saloihin.

Isänpäiväviikonlopun matkakohteeksi voi sopia myös Viron moottoriurheilumuseo puolen tunnin päässä Tallinnasta. Museo on avoinna lauantaina ja sunnuntaina.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Tõnu Tunnel / Toolbox Estonia

Lue lisää samasta aiheesta
isänpäivä isänpäivä virossa muista isää

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää