Tuoretta tietoa Virosta
7.9.2017 | Vapaa-aika

Indieihmeitä ja raspikurkkuja

Indieihmeitä ja raspikurkkujaSting on syksyn konserttitarjonnan nimekkäin tähti.

Keikkasyksy näyttää Tallinnassa värikkäältä kuin syksyn ruska konsanaan. Suurempien nimien joukkoon on ripoteltu kiinnostavia nimiä indiemaailmasta metalliosastolle.

Syksyn tunnetuimpiin staroihin kuuluu Sting, joka esiintyy 29.9. Saku Suurhallissa. Brittilegendan keikalle oli elokuun lopussa vielä lippuja tarjolla.

Syyskuun ysäripläjäys tarjoillaan 30.9. Saku Suurhallissa, jossa DJ Bobo tanssittaa ikinuorta yleisöään.

Toisenlaisia tanssirytmejä on luvassa, kun nelinkertainen Grammy-voittaja Nelly esiintyy 26.10 Cathousessa Tallinnassa. Amerikkalaisen hiphop-tähden keikalle on myynnissä vain tuhat lippua.

 

Rock Cafessa 27.10. esiintyvä Future Islands on Suomessa kovassa nosteessa. Bändin suomalaisfanien kannattaakin suunnata Tallinnaan, koska Helsingin-keikka on jo aikaa sitten loppuunmyyty.

Joulukuussa Tallinnassa tehdään historiaa, kun lavalle nousee ensimmäistä kertaa Baltiassa Kauniista ja Rohkeista tuttu Ridge Forrester eli Ronn Moss. Saattaa olla, että moni pikkujouluporukka päätyy miehen keikalle.

Syksyn keikkakalentari

Teksti Mikko Virta, Kuva Live Nation Baltics

Lue lisää samasta aiheesta
DJ Bobo Future Islands keikkakalentari Keikkasyksy Nelly Ronn Moss

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää