Tuoretta tietoa Virosta
27.8.2025 | Kulttuuri

Ilojen puutarha. 1600-luku täydessä kukassa

Teksti Susanna Poikela
Kuvat The Phoebus Foundation

Ilojen puutarha. 1600-luku täydessä kukassaJan Brueghel I (1568–1625). Kukkia maljakossa, syklaamiryhmä ja jalokiviä. Öljy, 1605–1607. © The Phoebus Foundation, Antwerpen

 

Kadriorgin taidemuseo avaa lauantaina 30. elokuuta suuren näyttelyn Garden of Delights. The Seventeeth Century In Bloom (suomeksi Ilojen puutarha. 1600-luku täydessä kukassa). Taidenäyttelyssä on esille yli 300 teosta The Phoebus Foundationin kokoelmista Antwerpenista. Näyttely tarjoaa ainutlaatuisen katsauksen siihen, miten luonto ja kukat kukoistivat 1600-luvun Alankomaiden taiteessa. Kyseessä on jo neljäs kerta, kun Viron taidemuseo ja The Phoebus Foundation tekevät yhteistyötä.

Näyttelyssä nähdään teoksia muun muassa Jan Brueghel vanhemmalta, Clara Peetersiltä, Anna Maria Janssensilta ja Jan Davidsz. De Heemiltä. Teokset vievät kävijät kiehtovaan kukkien, puutarhojen ja asetelmien maailmaan. Se, mikä aluksi näyttäytyy jumalallisen luomistyön heijastuksena, muuttuu kertomuksiksi salakuljetetuista tulppaaninsipuleista, tieteellisistä kokeiluista, kunnianhimoisista naisista ja kielletyistä nautintojen puutarhoista.

”Ajattelin aiemmin, että kukkamaalaus on ennalta-arvattava genre, eli koristeellinen mutta kesy. Sitten katsoin tarkemmin. Yhtäkkiä nuo kukkakimput paljastuivat puhtaaksi rock’n’rolliksi. Ne kertovat tarinoita tutkimuksesta ja kokeilusta, asemasta ja halusta, voitosta ja tappiosta. Ja enemmänkin, ne pitelevät edessämme peiliä. Aivan kuten nuo kukat, me ihmiset olemme myös hauraita ja kuolevaisia. Huomaamatta myös me kuihdumme.”

Näyttely on esillä Kadriorgin palasissa 25.1.2026 saakka. Lue lisää näyttelystä Kadriorgin taidemuseon kotisivuilta.

 

Jan Brueghel II (1601–1678). Tulipaanimania allegoria. Noin 1640–1650. Öljy. © The Phoebus Foundation, Antwerpen
Jan Davidsz. de Heem (1606–1684). Kukkia maljakossa vanitas-symbolien kera. Noin 1667–1670. Öljy. © The Phoebus Foundation, Antwerpen

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
barokkitaide Garden of Delights kadriorgin palatsi kadriorgin puisto kadriorgin taidemuseo näyttelyt taidenäyttelyt

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää