Tuoretta tietoa Virosta
20.8.2022 | Viro

Hyvää Viron uudelleenitsenäistymispäivää! – Neuvostoliitosta eroamisesta on tänään kulunut 31 vuotta

Teksti Timo Huttunen
Kuva Andrei Chertkov

Hyvää Viron uudelleenitsenäistymispäivää! – Neuvostoliitosta eroamisesta on tänään kulunut 31 vuotta

 

Marraskuussa 1988 Viron neuvostotasavallan korkein neuvosto julisti Viron suvereeniksi valtioksi. Toukokuussa 1990 osa vuoden 1938 perustuslaista palautettiin voimaan ja maan nimi muutettiin Viron tasavallaksi.

Viro julisti itsenäisyytensä palautetuksi 20. elokuuta 1991. Yhtenä tärkeänä syynä tähän oli se, että Neuvostoliitossa tapahtui epäonnistunut vallankaappausyritys, jonka seurauksena Neuvostoliitto alkoi hajota.

Päivä tunnetaan Virossa nimellä uudelleenitsenäistymispäivä.

Tarkemman kuvauksen noista tapahtumista voi lukea täältä.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
itsenäinen valtio itsenäisyyspäivä Neuvostoliitto perustuslaki Viron tasavalta Viron uudelleenitsenäistymispäivä vuosi 1991

23.11.2022 | Viro

Joulukuusi oli jo keskiajalla Tallinnan Raatihuoneentorilla

Joulukuusi oli jo keskiajalla Tallinnan Raatihuoneentorilla

Raatihuoneentori on ollut keskiajalta lähtien Tallinnan alakaupungin keskus, kauppapaikka ja juhla-aukio. Torilta alkavat Vanhankaupungin vanhimmat kadut: Apteegi, Dunkri, Kinga … Lue lisää

19.11.2022 | Viro

Yli kolme neljästä virolaisesta puhuu jotain vierasta kieltä

Yli kolme neljästä virolaisesta puhuu jotain vierasta kieltä

Väestönlaskentatietojen mukaan arviolta 76 prosenttia Viron väestöstä puhuu jotain vierasta kieltä. Kun kymmenen vuotta sitten Viron puhutuin vieras kieli … Lue lisää

14.11.2022 | Viro

Matkailulehti Wanderlust: ”Tallinna on yksi Euroopan halutuimmista matkailukohteista”

Matkailulehti Wanderlust: ”Tallinna on yksi Euroopan halutuimmista matkailukohteista”

Yksi Ison-Britannian suosituimmista matkailulehdistä Wanderlust palkitsi Tallinnan toisella sijalla Euroopan halutuimman kaupungin kategoriassa. Voittaja oli Kroatian Dubrovnik ja kolmannelle sijalle … Lue lisää

14.11.2022 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Virumaa on kuin minikokoinen Viro

Mainos Virumaa on kuin minikokoinen Viro

Historiallisen merkityksensä myötä Virumaa-sanasta on johdettu kutsumanimi koko valtiolle ja kansalle. Mitä kiehtovaa seudulla nykyisin on? He, jotka ovat … Lue lisää

14.11.2022 | Mainos | Vapaa-aika

Sipulitie‭ ‬‮!‬–‭ ‬yksi alue‭, ‬kaksi kansakuntaa‭, ‬kolme kulttuuria

Mainos Sipulitie‭ ‬‮!‬–‭ ‬yksi alue‭, ‬kaksi kansakuntaa‭, ‬kolme kulttuuria

Suuren Peipsijärven rannalla olevalla Sipulitiellä tekeminen jatkuu myös syksyllä ja talvella. Tietysti kesäaikana vaihtoehtoja on enemmän, mutta kylmä sää … Lue lisää

13.11.2022 | Viro

Tallink lisää vuoroja Helsinki–Tallinna-reitille joulukuun alussa

Tallink lisää vuoroja Helsinki–Tallinna-reitille joulukuun alussa

Tallink lisää Helsinki–Tallinna-reitin vuoroja 8. joulukuuta alkaen tuomalla reitille jopa neljä täysin uutta päivittäistä laivavuoroa Star-aluksellaan. Tallinkin uusin laiva … Lue lisää

9.11.2022 | Viro

Majoittuneiden suomalaisturistien määrä kasvoi syyskuussa

Majoittuneiden suomalaisturistien määrä kasvoi syyskuussa

Viron tilastokeskuksen mukaan Viron majoitusliikkeissä vieraili syyskuussa 2022 lähes 260 000 matkailijaa, mikä on 21 prosenttia enemmän kuin viime … Lue lisää

8.11.2022 | Viro

Uusi The Baltic Guide esittelee Viron tennistähdet ja suurlähettiläs Vesa Vasaran

Uusi The Baltic Guide esittelee Viron tennistähdet ja suurlähettiläs Vesa Vasaran

Monipuolinen lukupaketti on taas saatavilla jakelupisteissä. Kattaukseen tässä numerossa kuuluvat joulua ennakoivat aiheet, mielenkiintoiset henkilöhaastattelut, kulttuuri, tapahtumat, ravintolat, historia, … Lue lisää