Alkoholittomissa oluissa on jo vaihtoehtoja tummiin oluisiin ja vehnäoluisiin saakka.
Saku Originaal hallitsi alkoholittomien oluiden testissä.
Täysveristen oluen ystävien joukossa alkoholiton olut aiheuttaa pientä hymähtelyä – lieneekö holittomissa humaloissa makua lainkaan.
Alkoholittomien oluiden valikoima alkaa kuitenkin olla suuren marketin hyllyllä jo melko laaja, joten joukosta voi löytyä vaihtoehtoja, jotka sopivat oluenharrastajienkin suuhun.
The Baltic Guiden syyskuun testissä kuusihenkinen maistelijaraati maisteli sokkotestissä kuusi eri alkoholitonta olutta. Testattavat tuotteet olivat suurimmaksi osaksi virolaisia: viiden virolaisoluen lisäksi testissä oli mukana puolalainen Edelmeister. Virolaiselta Puls-merkiltä oli mukana tumma ja vaalea olut ja Sakun panimolta lager ja vehnäolut. Tarttolaista panimo-osaamista edusti A. Le Coqin alkoholiton olut. Testissä arvioitiin jokaisen oluen väriä, tuoksua ja makua.
Testin selväksi voittajaksi tuli Saku Originaal -olut. Se sai lähes kaikilta testaajilta parhaat pisteet. Moni testaaja arvioi makua kaikkein eniten normaalin oluen kaltaiseksi.
Viiden pisteen päähän Sakun oluesta jäi Puls-merkin vaalea olut, jota yksikään testaajista ei varsinaisesti ylistänyt, mutta joka kuitenkin miellytti kohtuullisena perusoluena.
Muissa oluissa makumieltymykset vaihtelivat laidasta laitaan. Esimerkiksi Sakun alkoholitonta vehnäolutta osa kiitteli vuolaasti, kun taas toisten kasvoilta paistoi maistamishetkellä järkytys.
Testin viimeiseksi jäi A. Le Coqin olut, jota yksi kommentoi armottomasti ”muistuttaa etäisesti olutta”.
The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää
Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää
21.11.2025 | Ostokset
Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia
Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää
18.11.2025 | Ostokset
Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu
Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Ostokset
Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun
Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää
4.11.2025 | Ostokset
Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä
Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää
1.11.2025 | Ostokset
Martin markkinat Tallinnassa
Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää