Tuoretta tietoa Virosta
30.1.2024 | Kulttuuri

Hengellisiä ja maallisia lauluja Korsikan saarelta

Teksti Susanna Poikela
Kuva Elizabeth Larsen

Hengellisiä ja maallisia lauluja Korsikan saarelta

 

Korsikalainen vokaaliensemble Spartimu saapuu huomenna konsertoimaan Viroon. Kuusihenkinen lauluyhtye esittää konserteissaan saaren perinteisiä hengellisiä ja maallisia lauluja.

Korsikalaisten miesten lauluperinne juontaa juurensa kauas menneisiin aikoihin. Saaren ainutlaatuiseen laulukulttuuriin kuuluu pienessä ringissä laulaminen. Lähekkäin ja kasvotusten laulaminen yhdistää eri äänet saumattomammin yhteen, kuin se on mahdollista tavanomaisessa rivilaulussa. Lisäksi asetelma helpottaa esilaulajan sujuvaa vaihtoa. Laulukokemus on myös jaetumpi ja ilmaisullisuus yhtenäisempää rinkilaulussa, kuin tavanomaisessa kuoroasetelmassa. 

Rituaalinomaiset kertaukset luovat meditatiivisen tunnelman konserttisaliin. Jos kaipaat rauhoittumista, syventymistä ja musikaalista rentoutumista, korsikalainen vokaaliensemble Spartimu on oikea konserttivalinta. Lauluyhtyeen kuusi jäsentä toimivat aktiivisesti korsikalaisen lauluperinteen edistäjinä ja opettajina. 

Lippuja konserttiin voi ostaa Piletilevistä.

 

Konsertit:

  • 31. tammikuuta kello 19.00 Jõhvin konserttitalossa
  • 1. helmikuuta kello 19.00 Pärnun konserttitalossa
  • 2. helmikuuta kello 19.00 Tarton Vanemuinen konserttitalossa
  • 3. helmikuuta kello 19.00 Tallinnan Nigulisten museossa

Lue myös virolaisesta vanhan musiikin yhtyeestä ja sen perustajasta täältä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Jõhvin konserttitalo kirkkomusiikki konsertit korsikalainen musiikki nigulisten museo Pärnun konserttitalo Spartimu Vanemuinen konserttitalo

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää