Harmaalta alueelta parrasvaloihin
Tarton taidemuseo porautuu virolaisen sarjakuvan hämärään olemukseen.
Sarjakuvanäyttely Hall tsoon on saanut paljon palstatilaa, ja avajaisissa tammikuun lopulla Tarton taidemuseo pullisteli väkeä.
”Hienoa, että sarjakuva ylittää uutiskynnyksen”, iloitsee näyttelyn kuraattori Mari Laaniste.
Museon kynnyksestä puhumattakaan. Laaniste on kiitollinen taidemuseon Viron sarjakuvaseuralle tekemästä aloitteesta. Edellisestä suuresta näyttelystä on kymmenkunta vuotta.
”On ollut jännittävää nähdä, miten sarjakuva toimii näyttelysaliin ripustettuna. Toivon, että nekin, jotka eivät tiedä sarjakuvasta mitään, kokevat erilaisia tunnetiloja nähdessään teokset täällä.”
Töiden määrää mitaten kyseessä on laajin sarjakuvanäyttely koskaan. Tekijöitä on kaikkiaan 19, suurin osa alle 35-vuotiaita ja puolet naisia. Lähes kaikilla on jokin taidealan koulutus. Mukana on tunnettuja taiteilijoita kuten Marko Mäetamm ja Jüri Kask, graafikoita ja designereita. Sarjakuvalla ei Virossakaan elä kukaan.
Laaniste halusi tilata tekijöiltä nimenomaan uusia töitä. Viimeisimmät ovatkin niin tuoreita, että tussi tuskin ehti kuivua ennen avajaisia. Muita rajoituksia ei asetettu, ja kutsutut saivat toteuttaa itseään mitoista ja hyvistä tavoista piittaamatta.
Vanhemmista teoksista Veiko Tammjärven Rock Summer herättää tallinnalaisissa – ja ehkä joissain turisteissakin – nostalgisia muistoja. Rockfestivaalin 1990 tilaama kaunotar haalistui katukuvassa kymmenkunta vuotta.
Laaniste onnistui jäljittämään graffititutkijan arkistosta valokuvan, jonka perusteella Tammjärv rekonstruoi Roy Lichtenstein -tyylisen poptaideteoksensa uudelleen.
Näyttely oli haaste myös Laanistelle, jolle suuren ryhmänäyttelyn kuratointi oli uusi kokemus. Laanistea voi pitää virolaisen sarjakuvan asiantuntijana. Taiteen tutkija on seurannut sarjakuvaa parikymmentä vuotta, kirjoittanut ja tehnyt opinnäytetyönsäkin sarjakuvasta.
Näyttelyn nimi, Harmaa alue, viittaa Laanisten mukaan sarjakuvan marginaalisuuteen, hämärään olemukseen ja epämääräiseen asemaan taiteen ja kirjallisuuden välissä. Perinteisen kaupallisen ja taidesarjakuvan väliin on Virossa vaikea vetää viivaa.
Viime vuosina sarjakuva on menettänyt julkaisukanavansa. Lehdissä niitä julkaistaan vähän, ja huonosti kannattava kustannusala ei ole koskaan ollut kiinnostunut sarjakuvasta, joka nyt etsiytyy nettiin, elokuvaan ja näyttelysaleihin.
”Epämääräisyys toisaalta vie sarjakuvaa kiinnostavalla tavalla positiiviseen suuntaan, teokset ovat rohkeita ja uusia tekijöitä tulossa”, sanoo Laaniste.
Historia on ollut katkonainen. Neuvosto-Virossa sarjakuva torjuttiin länsimaisena hapatuksena päivälehdistä. Animaattoriguru Priit Pärn teki myös sarjakuvia, mutta hänen laillaan taitavat piirtäjät loivat uraa piirroselokuvassa tai pilapiirtäjinä.
Mieltymys mustaan huumoriin juontaa juurensa 1970-luvun huumorijulkaisuihin. Ehkä siksi virolaisten suosikkisarjiksia ovat Urmas Nemvaltsin metsän valtiaina riehuvat terroristikarhut ja Alar Pikkoraisen Kosmosemutid-sarjakuvan kaksi härskiä mummoa (molempiin voi tutustua suomeksi).
Laaniste ei osaa sanoa mikä erottaa virolaisen sarjakuvan muista, mutta festivaaleilla virolainen osasto hänen mielestään poikkeaa muista.
”Virolainen sarjakuva liikkuu usein huonon maun rajoilla.”
Virolaisella sarjakuvalla ei kuitenkaan mene huonosti. Seura perustettiin 2011, ja sen pieni aktiiviporukka vie tekijöitä ja töitä ulkomaisille festivaaleilla, luo kontakteja, järjestää näyttelyitä ja julkaisee muutamia lehtisiä vuosittain.
Laaniste odottaa jännityksellä uusia albumeita, esimerkiksi Joonas Sildren biografista sarjakuvaa säveltäjä Arvo Pärtistä.
Tarton taidemuseon sarjakuvanäyttely on avoinna 20. maaliskuuta asti.
Mistä löytää?
Tarton taidemuseo, Raekoja plats 18, Tartto.
tartmus.ee/en
Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.
TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVAT TARTON TAIDEMUSEO JA TAITEILIJAT
Lue lisää samasta aiheesta
