13.10.2018 | Kulttuuri
Verkkouutinen Haapsalun piispanlinnaa kunnostetaan 5,3 miljoonalla eurolla – uusi museo avataan ensi vuonna
Haapsalun piispanlinnasta tulee uuden museon myötä entistä monipuolisempi vierailukohde.
Perjantaina 5.10. laskettiin paikalleen Haapsalun piispalinnaan rakennettavan uuden museon peruskivi. Uuden museon on määrä valmistua heinäkuussa 2019 ja sen on tarkoitus olla avoinna vuoden ympäri. Kokonaisuudessaan projekti kestää 18 kuukautta.
Täysin uusi museonäyttely sijoittuu kellaritilojen ja ensimmäisen kerroksen yli 600 metriä pitkiin historiallisiin sokkeloihin. Näyttelyn painopiste tulee olemaan paikallisen keskiaikaisen elämänmenon kuvaaminen.
Arkeologisten löydöksien ohelle museoon tulee interaktiivisia kohteita, jotka mahdollistavat vierailijoiden tutustua paremmin keskiaikaiseen elämänmenoon. Suuren osan näyttelystä valtaa kellaritiloihin sijoittuva asenäyttely.
Samassa remontissa ulkomuurin yhteyteen rakennetaan kulkuväylä, josta avautuvat upeat näköalat niin linnaan, lahdelle kuin Vanhaankaupunkiinkin. Lisäksi linnaan tulee kaksi hissiä helpottamaan liikkumista.
Haapsalun piispanlinna on perustettu 1200-luvulla ja se oli Saaren maakunnan piispan hallintokeskus yli 200 vuoden ajan. Sotilaallisen merkityksensä linna menetti 1600-luvulla. Sen merkitys turistikohteena on kasvanut 1800-luvulta alkaen samaan tahtiin kun Haapsalusta on kehittynyt suosittu kylpyläkaupunki.
Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestakeskiaika
matka tallinnaan
piispanlinna
viron historia
18.12.2025 | Kulttuuri
Hanukan kynttilänsytytysseremonia
Tarton asukkaat ja vierailijat on kutsuttu osallistumaan julkiseen menoran kynttilänsytytysseremoniaan 21. joulukuuta kello 15.00 Atlantis-rakennuksen edessä. Seremonian tarkoituksena on … Lue lisää
18.12.2025 | Kulttuuri
Scorpions juhlistaa 60-vuotista uraansa jättikonsertilla Tallinnassa
Rockin legendat saapuvat jälleen Baltiaan, kun saksalainen rockyhtye Scorpions esiintyy 31. heinäkuuta Unibet Arenalla Tallinnassa. Kyseessä on yhtyeen ainoa … Lue lisää
17.12.2025 | Kulttuuri
Marjukka löysi uuden kodin ja työn Tartosta: ”Tartosta on vaikea olla pitämättä!”
Tarton raatihuoneentorin kuusi välkkyy joulukuun illan hämärässä. Luistinradalla luistelijat kiertävät Suutelevia opiskelijoita. Se on katseenvangitseva patsas komean raatihuoneen edessä. … Lue lisää
16.12.2025 | Kulttuuri
Lottemaan joulu
Pärnun kupeessa sijaitseva Lottemaa on teemapuisto, joka pohjautuu suosittuun Keksijäkylän Lotta -kirjaan ja elokuvasarjaan. Lottemaa muuttuu tänäkin jouluna talviseksi … Lue lisää
16.12.2025 | Kulttuuri
Narvan joulukylässä on tunnelmaa
Kahdeksan päivän ajaksi Narvan raatihuoneentori muuttuu satumaiseksi joulumaailmaksi, kun aukiolle avataan perinteinen joulukylä. Joulukylän avajaisia vietetään 20. joulukuuta kello … Lue lisää
15.12.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
21.11.–28.12. Tallinnan joulutorit, Tallinna Raatihuoneentorilla ja Balti Jaaman asematorilla pyhien välipäiviin asti avoinna olevat joulumarkkinat tuoksuvat glögiltä ja jouluruoilta. … Lue lisää
14.12.2025 | Kulttuuri
Viljandi lyhtyjen loisteessa
Viron pitkien ja pimeiden joulukuun iltojen kauneus piilee siinä, että mitä pimeämpiä ne ovat, sitä enemmän niitä voidaan valaista! … Lue lisää
13.12.2025 | Kulttuuri
Kaksi virolaismuseota ehdolla Euroopan parhaaksi
Hiljattain julkistetun finalistien listan mukaan Tarton kaupunginmuseo sekä Tallinnassa toimiva Lastenmuseo MiiaMilla ovat ehdokkaina Vuoden 2026 eurooppalainen museo -palkinnon … Lue lisää