Tuoretta tietoa Virosta
22.1.2019 | Kulttuuri

Haapsalu on länsirannikon idyllinen helmi

Haapsalu on länsirannikon idyllinen helmiAmerikkalaisten autojen näyttely American Beauty Car Show on Haapsalun kesän suurimpia tapahtumia. Tänä vuonna se on 12.–14.7.

Haapsalu on kaikkina vuodenaikoina herttainen merenrantahelmi. Tallinnasta Länsi-Viron pikkukaupunkiin ajellessa tunnelma vaihtuu, ja perillä Haapsalun vanhankaupungin kaduilla mieli rauhoittuu.

Parhaiten Haapsalu tunnetaan kesäkaupunkina, jolloin kaupunki sykkii elämää. Kaikki kahvilat ja ravintolat ovat auki ja terassit sekä ranta ovat väkeä pullollaan.

Mutta ei Haapsalua ja sen ympäristöä kannata talvellakaan unohtaa.

Helmikuun 16. päivä Haapsalun naapurikunnassa Noarootsissa vietetään saunarallia. Silloin rallin osallistujat saavat juosta Noarootsin saunasta toiseen. Merenrantakylässä pääsee tietysti myös pulahtamaan meriveteen. Paikalliset yrittäjät tuovat tapahtumaan myös parhaimpia ruokaherkkujaan.

 

Haapsalun kevään suurin tapahtuma on kauhu- ja fantasiaelokuvafestivaali HÕFF 26.–28.4. Festivaalin leffavalikoima on mahdollisimman laaja ja moderni. Nähtävänä on elokuvia, joita ei Viron elokuvateattereissa ole nähty eikä luultavasti muuten nähtäisikään.

Tapahtumien lisäksi kannattaa aina muistaa Haapsalun klassiset nähtävyydet. Venäjän tsaarin vierailua varten rakennettu upea rautatieasema todellakin tulee kokea.

Kauniisti kunnostettu rantapromenadi on täydellinen romanttisiin kävelyhetkiin. Sieltä on lyhyt matka lämmittelemään vanhankaupungin viehättäviin kahviloihin.

Kaupungin uljas ydin on piispanlinna, jonka alueella voi jaloitella ja palata paikan päälle uudestaan kesällä 2019, jolloin linna avataan uudistuneena vierailukeskuksena, jossa on huomioitu paremmin myös esteettömän matkailun tarpeet. 

 

Muista myös tämä

Iloni Imedemaa

Rakastetun ruotsalaiskirjailija Astrid Lindgrenin monet kirjat kuvitti virolainen Ilon Wikland. Ilonin ihmemaassa voi tutustua taiteilijan töihin ja viettää aikaa tuttujen hahmojen parissa.

www.salm.ee/fi/museot/ilonin-ihmeiden-maa

Kooli 5, Haapsalu

 

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov, Alexander Grigoryev / Visit Estonia   

Lue lisää samasta aiheesta
Haapsalu haapsalun piispanlinna haapsalun rantapromenadi haapsalun rautatieasema iloni imedemaa ilonin ihmeidenmaa kauhu- ja fantasiaelokuvafestivaali noarootsin saunaralli

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää