21.2.2019 | Kulttuuri
Verkkouutinen Georg Otsille muistomerkki Tallinnaan
Georg Ots (1920–1975) kuuluu Viron oopperahistorian suurimpiin legendoihin. Otsin syntymästä tulee 21. maaliskuuta kuluneeksi sata vuotta.
Suomessakin tunnettu laulaja Georg Ots saa muistomerkin Tallinnaan ensi vuonna. Georg Otsin syntymästä tulee maaliskuussa 2020 kuluneeksi sata vuotta.
Estonia-teatterin eteen tulevan muistomerkin rahoittaa Tallinnan kaupunki.
Georg Ots oli Viron kansallisoopperan solisti vuosina 1951–1975. Hän kuuluu Viron oopperahistorian suurimpiin legendoihin.
Laulajan elämästä kertova Georg Ots – rakkaani -elokuva tuli valkokankaille vuonna 2007. Se on nähty myös Suomen televisiossa.
Teksti Mikko Virta, kuva Viron kansallisooppera
Lue lisää samasta aiheestaEstonia
georg ots muistomerkki
muistomerkki
tuliainen
uutinen
uutiset
5.12.2025 | Kulttuuri
Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen
Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää
5.12.2025 | Kulttuuri
El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa
Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Palkitun oopperasolistin joulukonsertti
Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa
Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää
3.12.2025 | Kulttuuri
Piparkakkumania 2025 on taas avattu
”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää
2.12.2025 | Kulttuuri
Jättiläisötökät valloittivat Tarton
Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää
1.12.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää
30.11.2025 | Kulttuuri
Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi
Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää